sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

876 kilsaa myöhemmin...

Istun tässä otsa naarmuilla ja ruhjeilla, suu täynnä repaleisia, vuotavia ja kipeitä haavoja, pari mustelmaakin on, korvat vinkuu, mutta mieli on aivan täysin tyhjä. Viimeiset neljä päivää tuntuu jo nyt epämääräiseltä unelta ja hämmentävän hienolta usvalta, joka jättää jälkeensä mukavan pehmeän ja turtuneen jälkitilan. Torstaina pakkasin itseni ja romppeeni Teron äidin lainaamaan autoon (minkä järjestymisestä vielä aivan järjettömän suuri kiitos, koska ilman sitä mikään tästä ei olisi ollut mahdollista. Kiitos.) ja ajoin lentokentälle hakemaan skotteja. Helsingissä ajaminen on muutenkin oma määritelmäni helvetille, mutta lentokenttä nykyisine remontteineen on vielä joku kehä kolmosen yhdeksäs piiri.  Pääsin kuitenkin perille, kalliiseen pikaparkkiin, löysin jätkät aika pienellä vaivalla, mitä nyt olin väärässä terminaalissa. Olin kuitenkin vastassa ja pakkasin autoon, lähdettiin saman tien ajamaan kohti Tamperetta. Sielläkin oltiin ajoissa ja kaikki sujui kuin jossain lasten sadussa. Vaakon Nakki tarjosi kulttuurielämyksiä megapurilaisen muodossa ja vaikka jouduttiinkin odottelemaan pihalla, kun joku hevibändi teki jotain ikuisuustsekkiään, oli fiilis silti hyvä. Omissa soundcheckeissä ei mennyt aikaa juuri mitään, soundi oli vähän tuhnu, muttei sitä Vastiksella jaksanut valittaa mistään, on siellä ollut paskempaakin. Odotettiin tyhjää salia, tai ehkä kymmentä tyyppiä, ja 29 maksanutta tuli, joten kaikki meni aika nappiin.  Jo tästä illasta tuli sen verran rahaa, että sillä katettiin oikeastaan loppureissun bensat. Ilta hengailtiin sitten Yläkerrassa Fukujen ja skottien kanssa. Edelleenkin minä sanon teille, että Fuck-Ushima on parasta, hienointa ja kauneinta, mitä tässä maassa juuri nyt tehdään. Näin sen tässä neljänä päivänä putkeen, eikä mielipiteeni haalentunut yhtään. Ennen Godholen keikkaa en varsinaisesti ole koskaan tehnyt mitään eroa grindin tai powerviolencen välille, mutta kyllä nuo sen verran väkivaltaisella voimalla monessa kohtaa paiskoivat menemään, ettei sille oikein muutakaan sanaa ollut olemassa, kuin powerviolence! Keikkojen ja hengailun jälkeen ajeltiin yötä myöten Tampereelta himaan, jossa skotit tutustuivat koiraan. Tuntuivat tulevan toimeen.

Lahdesta herätessä ei varsinaisesti ollut mitään kiirettä tehdä mitään. Kaikki on aika tuttua ja menee omalla painollaan. Ainut lisäjärjestelyn aihe oli safka, joka meni vähän improvisoiden, jonkunlainen DIY-chow mein siitä kumminkin taisi tulla. Kuulema oli ihan hyvää, eli teki sen toisen ainoan tehtävän, mikä ruoalla noin yleisesti niin kuin katsotaan olevan. Tässä vaiheessa tunsin jo olevani tulossa kipeäksi, muttei se vielä ollut ylitsepääsemätöntä. Teetä ja hunajaa naamariin joka välissä ja kai siitä hyvä tulee. Roudauksetkin oli nopeat ja helpot, kun Torven backline on aika hyvä olemassa. Lisäksi äänimiehenä oli Leo, ja Leoon voi aina luottaa. Hyvät äänimiehet on harvassa, ja onnekseni tunnen monta niistä. Tomppa ja Leo on siitä parhaasta päästä. Hyvät äänimiehet on myös kiireisiä, mikä on tietysti vaan hyvä homma, mutta mielellään niille maksaa, kun hommat hoituu. Odotukset tämän illan ihmissaastan määrälle oli noin 15, koska kaikilla oli jotain muuta. Iloinen yllätys oli, kun paikalla olikin laskujeni mukaan joku 37 ihmistä, joista kaikki olivat selkeästi tulleet katsomaan bändejä, eikä puhelimia. Se oli aivan järjettömän hienoa ja sulatti tämänkin "misantrooppisen kyynikon" sydämestä jonkun jääpuikon pieneksi ilon kyyneleeksi. Olisi ollut mukava majoittaa Fukutkin tänne, mutta lähtivät mieluummin Helsinkiin valmiiksi seuraavaa päivää varten. Olin vienyt koiran hoitoon valtavien ihmismassojen tieltä, muttei neljä grindihippiä lisää niin kauhean suurta eroa tehnyt, kun kumminkin hain koiran seuraavana päivänä takaisin samaan porukkaan.

Seuraavana päivänä sainkin sitten alkaa pähkäillä asioita ihan tosissani, kun muistin, ettei Lepakkomiehessä ole backlineä olemassa, eikä siellä ole paikallista bändiä. Siitä sitten aletaan miettimään, että no joo, mulla on bassokaappi himassa, kitararomut on treeniksellä, pitää löytää rummut vain Helsingistä. Makkonen pelasti siinä hommassa onneksi, helvetin iso kiitos siitäkin, koska ei olisi tullut muuten Helsingin keikasta mitään. Yleensä olen hieman skeptinen sen kaupungin suhteen, koska tavallisesti siellä on aina paljon pönötystä ja vähän meininkiä, nyt tuntui olevan taas jonkinlainen "todistetaan odotukset vääriksi" liikehdintä käynnissä, kun käytännössä kaikki yleisö, 54 ihmistä, olivat katsomassa jokaista keikkaa. Sekin tuntui hyvältä. Paljon kivemmalta, kuin sata maksanutta, joista kaksi kolmasosaa istuu pöydissä huutamassa, ettei kuule mitään musiikin yli. Kaikki tuntuivat soittavan täällä parhaat keikat, mikä ei sinänsä ole ihme, kun tavallisesti keikat tuppaavat menemään sitä paremmin, mitä enemmän niitä soittaa. Soitettiin joka ilta vähän eri biisejä, en edes muista enää mitä missäkin, paitsi tietysti tämän illan vedon, kun en kuitenkaan ole ihan dementikko vielä. Keikkojen jälkeen ajettiin auto parkkiin ja mentiin johonkin puistoon istumaan iltaa bändien kesken. Oli mukavaa. Tällä porukalla kaikki tuntui toimivan vain niin järjettömän hienosti ja helposti, ettei tässä tarvinnut ähertää missään välissä yhtään. Kaikki vain sujui. Kaikista järkkäämistäni ulkomaalaisten soittohommista helpoin ja mukavin. Jätkille kaikki oli okei ja ihmiset osti merchiä sen verran, että jos ei nyt ihan lentolipuista omilleen päässeet, niin ei jäänyt ihan täysillä vituttamaankaan. Ajettiin taas Lahteen yöksi, käytiin ABCllä kaupassa ja ostamassa safkatarpeet tälle päivälle.

Tämä päivä menikin sitten aika järjettömän kipeissä, flunssaisissa ja räkäisissä fiiliksissä. Lähdettiin ajamaan Hyvinkäälle vasta joskus viiden aikaan, ehkä koko "rundin" isoin vastoinkäyminen oli kun auton avaimet oli jääneet eri takin taskuun ja jouduin hakemaan ne himasta. Tämä viivätys kesti noin viisi minuuttia. Ajeltiin lentokentälle vievän tien päähän, ja kun mitään keikkapaikkaa ei löytynyt, pysähdyttiin kuuntelemaan. Jostain takaapäin kuului musiikkia, ja sitten ajelin pää ikkunasta pihalla seuraamassa ääntä, minkä avulla paikka löytyi helposti. Aikataulut olivat vähän venyneet, mutta aika hyvin niitä saatiin otettua kiinnikin. Fuck-Ushima sai soittaa ehkä aktiivisimmalle ja parhaalle yleisölle, joka lähti telttoihinsa sammumaan heti keikan jälkeen, ja me soitettiin sitten lähinnä soramontulle. Mutta se ei vaivannut yhtään, ainut asia mikä vitutti oli se flunssa ja räkä, joka pilasi oikeastaan koko helvetin keikan omalta osalta. Tai no ei se nyt ihan pilannut, mutta leikkasi fiilistä kyllä ihan helvetisti. Onneksi nuo keikkojen loput on nykyään sellaisia, että jos ei sitä ennen tunnu missään, niin siinä kohtaa alkaa kyllä tuntua. Ja olihan se nyt helvetin mukava soittaa keskellä metsää. Godholen keikan jälkeen pakattiin kamat autoon ja otettiin jonkun sortin yhteiskuva, sitten lähdettiinkin ajelemaan lentokenttää kohti. Lähtö on tuossa aamulla puoli yhdeksän korvilla, joten siellä ne nukkuvat Helsinki-Vantaalla kai yhä, miksi onkin vähän outo fiilis kirjoittaa tätä. Mutta oli ihan mukava, kun oli vähän ihmisiä kämpillä. Voisin alkaa järkätä näitä suomirundeja enemmänkin, mikäli on kiinnostuneita ja ennen kaikkea muuta hyviä bändejä. Nyt seuraa se pari päivää kestävä vaihe, jonka aikana kaikki pitää meikää ihan täytenä douschebackina, kun meinaan aloittaa joka lauseen englanniksi ja ihan vahingossa tiputtelen englannin kielen sanoja suomen sekaan, kun ne löytyy päästä suomalaisia nopeammin. Suihkussa käyminenkin oli ehkä parasta ikinä, kun sai pestä kaiken paskan pois nahastaan. Nyt voisin hetken aikaa vaikka lueskella ja käydä nukkumaan. Kiitos Tero ja Tiina Doukas, kiitos Fuck-Ushimat ja Godholet, Makkonen ja Leo ja kaikki muutkin, jotka teki tästä niin helvetin siistiä.

2 kommenttia:

  1. Tuli tässä äkkiseltään mieleen (ei siihen pölynimuriin), notta onko tämä video sinulle tuttu? https://www.youtube.com/watch?v=7Pq-S557XQU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo tullut pari kertaa väijyttyä, mutta aina sen voi uudestaan ihmetellä.

      Poista