torstai 12. maaliskuuta 2015

Visual Snow

On sellainen olo, kun kevät tulee, että pitäisi käydä levykaupassa. Äsken kiroilin taas, että missähän perkeleen psykoosissa aloin myydä levyjä silloin vuosi sitten, kun kaiken maailman opportunistit osti ne kaikki hyvät levyt ja jätti tuohon hyllyyn kaiken sen paskan hevin, mistä koitin alunperinkin päästä eroon. Vaikka niihin onkin sidottu jotain nuoruusmuistoja ja sellaista epämääräistä tunnesidettä, ei ne nyt niin ihmeellisiä ole, että niitä jaksaisi kuunnella. Ja ne ovat kuitenkin levyjä, jotka pyörivät oikeastaan jokaisen saman ikäisen levyhyllyn nurkissa, Amorphikset ja Finntrollit ja muut sellaiset, jotka syö tilaa Swanseilta ja muilta hyviltä levyiltä. Kyse on ehkä juuri siitä, ettei minua aivan kauheasti huvita muistella menneitä. Minun menneisyyteni on valovuosia paskempi, kuin nykyinen tilanne. Silloin ei ole kauheaa tarvetta palata kultaisiin lapsuuden päiviin, ihaniin pitkiin kesiin ja auringon kultaamiin iltoihin. Minulle ne kaikki olivat täynnä itseinhoa, epävarmuutta, pelkoa ja ahdistusta. Juuri viimeyönä kävelin koiran kanssa pihalla, kuuntelin In Uteroa ja katselin tähtiä, mietin, että nyt on oikein hyvä. Hiljainen, rauhallinen yö, ei ketään missään, tyhjä maailma, tyhjä avaruus, tyhjä mieli. Juuri sellainen täysin merkityksetön ilta, jonka merkityksettömyyden muistaa varmasti lopun ikäänsä juuri siksi, ettei mitään ihmeellistä tapahtunut. Ne ovat hienoja iltoja. Ja ne ovat niitä, joista kukaan ei kerro, joita kukaan ei tiedä, jotka kuolevat sinun mukanasi, koska kukaan ei ymmärrä niiden merkitystä sinun ajattelussasi. Kukaan ei näe päähäsi. Ja se on ihan hyvä juttu se.

En haluaisi telepatian toteutuvan koskaan. Mikäli se edes olisi mahdollista. Tänä aikana ajatukset ovat ainoa yksityisyys, jota meillä enää on, ennen kuin avaamme suumme ja jaamme ne vaikka tässä muodossa. Silti käyn yhä päivittäin niin pimeissä paikoissa, etteivät monet pitäisi minua yhtään niin terveenä tai tasapainoisena, jos sen näkisivät. Ja siksi on hyvä, etteivät näe. Koska juuri siinä menee nähdäkseni mielenterveyden raja: miten hyvin pystyt suodattamaan ja käsittelemään näitä pimeitä paikkoja itsessäsi. Mikäli sinulla ei ole välineitä niiden kohtaamiseen, yrität luultavasti vältellä niitä ja kieltää niiden olemassaolon. Yrität olla katsomatta niihin, ja juuri silloin ne kasvavat isommiksi ja imevät voimaa repressiosta ja epävarmuudesta. Jos joku näkisi tällaisen pimeän paikan vailla sitä kontekstia, joka minulle on sen ympärille muodostunut, hän saattaisi pitää sitä henkisesti sairaana. Ja juuri tässä on telepatian ongelma, minun nähdäkseni. Vaikka me näkisimmekin toisen ihmisen ajatukset, meillä ei olisi koskaan oikeaa kontekstia näiden ajatusten tulkitsemiseen, koska katsoisimme sitä omasta, emmekä hänen näkökulmastaan. Ja jos taas katsoisimme sitä hänen näkökulmastaan, emmekö silloin väistämättä "tulisi häneksi", jolloin taas joudutaan kehittelemään ehkä hieman laajemmalle menevää teoriaa tietoisuudesta, minuudesta ja näiden mahdollisesta jakamisesta. Enkä nyt jaksa sukeltaa ihan niin syvälle peliin. Ehkä joskus toiste.

Toissailtana lueskelin uutista tutkimuksesta, jossa todettiin, ettei psykedeelisten huumeiden ja psykoosin välillä ole suoraa yhteyttä, pikemminkin psykedeelien käyttäjillä on parempi käsitys itsestään isommassa kontekstissa ja vähemmän itsetuhoisia ajatuksia ja itsemurhayrityksiä. Siinä sitten sivulauseessa mainittiin joillakin tripin jälkeen ilmenevästä HPPDstä (Hallucinogen persistent perception disorder), jota tavataan myös niissä, jotka eivät ole koskaan käyttäneet psykedeelistä huumetta. Tämä sai heti omat viisarini värähtämään ja availin kaikki viitteet ja liitteet. Pääsin artikkeliin, jossa kuvattiin ilmiötä, jota paremman puutteessa kuvataan nimellä "visual snow". Soitin tänä aamuna lääkäriin ja varasin ajan ensi viikolle, jolloin menemme juttelemaan tästä aiheesta. Olen monesti kuvaillut tässäkin blogissa näitä epämääräisiä aistikokemuksiani. Sitä, miten värit hohtavat, taivas säkenöi, seinät ja lattiat aaltoilevat ja hengittävät, kaikki tuntuu kohisevan ja tietyt värit palavat puhki riittävässä valossa.

Olen nähnyt maailman näin koko ikäni, ensimmäisen kerran kävin neurologin tutkimuksissa kahdeksan vanhana, mutta sieltä ei löytynyt mitään ihmeellistä. Olen ajatellut sen olevan milloin lievää migreeniä (vaikkakin migreeniaura on eri asia, se estää näkemisen, tämä vain....tekee näkemisestä mielenkiintoista.), milloin pelkkää hulluutta ja mielen hajoamista, mutta nyt sille sai jonkinlaisen "nimen." Tai siis ylipäätään jonkinlaisen ajatuksen siitä, ettei se ole pelkkää omaa sekoamista, vaan että se on jopa ihan oikeasti olemassaoleva tila. En kyllä oikein tiedä, mitä lääkärireissu varsinaisesti auttaa, kun ei sille kuitenkaan voi tehdä yhtään mitään. Sitä on vuosikymeniä pidetty vain joko happotrippien jälkiseurauksena, tai migreenin aurana, koska se on yleisempää migreenipotilailla. Tutkimuksissa epäiltiin myös, ettei kyseinen ilmiö edes johtuisi varsinaisesti psykedeelisestä huumeesta, vaan että se ehkä vain tekisi ihmisen tarkkaavaisemmaksi, ja auttaisi häntä huomaamaan näitä "kohinoita" ja hengittämisiä myös tripin jälkeen, tai ehkä vain voimistaisi jo ennestään olemassaolevia "harhoja". Käytän sanaa harha, vaikka se on itsessään vähän harhaanjohtava. Ainakaan minun tapauksessani tämä ei ole häirinnyt päivittäistä elämää, vaan tehnyt siitä mielenkiintoisen. Mustat pinnat kohisevat kaikkein vähiten, koska ne heijastavat vähiten valoa. Valkoiset ja kirkkaat pinnat taas kohisevat kaikkein eniten. Se on nähdäkseni auttanut itseäni ainakin kyseenalaistamaan oman ja koko ympäröivän todellisuuden olemassaolon (etenkin, kun kvanttifysiikasta kertovat dokkarit sanovat maailman olevan epätarkka, kun sitä ei havainnoida ja tarkentuvan vasta, kun sitä havainnoidaan, mitä vaikutelmaa kohinan havaitseminen vahvistaa entisestään) ja antanut itselle inspiraatiota ja välineitä maailman tutkimiseen myös taiteen keinoin ja erilaisin aistihavaintoihin liittyviin kokeisiin. Eli kiitos vaan, ihan tyytyväinen olen tähän kaikkeen.

Itseäni tosin kiinnostaisi myös hieman nähdä, mitä psykedeeliset aineet tekisivät tälle tilalle. On aina naureskeltu kavereiden kanssa, että se varmaan vain tasoittuu, enkä näe enää mitään ihmeellistä, leikkaan hiukset ja menen asiakaspalveluduuniin. Epätodennäköistä, mutta mahdollista toki myös.

1 kommentti:

  1. tosi hyvä teksti ja ihan helvetin hyviä näkökulmia taas moneen asiaan!

    VastaaPoista