tiistai 31. maaliskuuta 2015

tämän verran antoi kahdentuhannen merkin raja periksi. Job.



Viimeaikoina julkisuuden laitamilla viihtyneen Kauko Röyhkän Job on tekijänsä näköinen. Paitsi että yhtymäkohdat kirjailijan omaan elämään ja hahmoon ovat ilmeisiä, tämä keski-ikäistyvästä, heikosti menestyneestä kirjailijasta kertova teos on täynnä hänelle ominaista kuivakkaa, mutta terävää, itseironistakin huumoria.
Vaikka teoksen nimi voisi johtaa vertailukohdat helposti Raamatun kertomukseen, on se kuitenkin todennäköisemmin kirjailijan itseensä ja hahmonsa kärsimykseen osoitettu vitsi. Tällainen metakritiikki ja itselle kuittailu onkin teoksen parasta antia, kuten tässä tuotoksia käsittelevässä keskustelussa, jonka kirjailija käy baarissa ystävänsä Majavan kanssa:
”Ei ne ole heikompia ollenkaan, niissä ois paljon mahdollisuuksia, Majava väistää ovelasti. Niiden asenne on tuore mutta....
Aina on joku mutta, sanon.
Ei. Mutta....
Eli sittenkin on joku mutta.
...Mutta ne ei kosketa, Majava sanoo.
Siemaisen tuopistani.”
Raamatun Jobia parempi vertailukohta on Charles Bukowski. Häneen verrattuna Röyhkän kalja vain tuntuu tuoppiin väljähtyneeltä. Päähenkilö tuntuu astuneen kaikkiin niihin sovinnaisuuden ansoihin, joita Bukowski kirosi yön tunteina kirjoittamissaan runoissa. Päähenkilö on ”paha”, mutta tuntuu säikähtävän heti, kun mentäisiin syvään päähän.
                      Hän on staattinen antisankari. Vaikka kaikki ympärillä kasvavat, menevät naimisiin, menestyvät, häntä ei edes Amerikkaan muutto onnistu kasvattamaan mitenkään merkitsevästi. Röyhkän tekstit pääsevät suurimpaan oikeuteensa viiden-kymmenen minuutin lauluissa, joissa on selkeä rajaus. Kun näitä samoja hahmoja venytetään kahteensataan sivuun, alkaa spektri laajentua liiaksi, jolloin kokonaisuus rakoilee hieman. Toisaalta Röyhkän hahmot ovat epäjohdonmukaisuudessaan myös äärimmäisen inhimmillisiä, osaltaan juuri samasta syystä.
Kieli on elävää ja murteiden värittämää. Toisaalta välillä tuntuu, että kirja on kirjoitettu lähinnä helsinkiläisille nuorille. Jos namedroppailun kestää, on edessä viihdyttävä lukukokemus.
-------------------- 

Se mikä taas mm. vammaisen kieliasun lisäksi jäi ärsyttämään, oli se ettei saanut mahtumaan muutamaa muuta pointtia. Piti tiivistää kaikki tuo ihmisyyden koukeroisuus sanaan "paha". Tarkoitin, että tuossa selkeästi bukowskimaisia sfäärejä tavoitelleessa saastaisuudessa otettiin takapakkia aina, kun olisi pitänyt uskaltaa tehdä jotain, joka olisi vaatinut sitoutumista siihen saastaisuuteen. Oli perhettä, on ihan mukavat baarit, pari kaveria, kivat kuviot näin. Pohja ei houkuttanut kuitenkaan, kun taas Bukowskin henkilöille se ei ollut mikään ongelma. Toisaalta taas se oli ehkä tervekin ero, koska se on suomalaisessa hyvinvointivaltion mittakaavassa monille samastuttavampi hahmo, kuin ilman sosiaaliturvaa vitosen kanssa pyörivä ukko, joka jostain sattuman oikusta kelpaa naisille. Lisäksi kukaan ei kai kuitenkaan ole niin hölmö, että lähtisi vain tekemään karikatyyriä jonkun toisen karikatyyristä.

Röyhkä on viimeaikaisissa haastatteluissa, ja monesti muutenkin sanonut, ettei ole niin syvällinen tyyppi kuin mitä annetaan ymmärtää. Toki se voi olla myös todellisuus, mutta tiedän kokemuksestakin, että oman ajattelukapasiteettinsa vähättely on tehokas defenssi tyhmyyttä vastaan. Kun yksinkertaistaa itsensä, ei tarvitse väitellä tuntitolkulla sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät senkään jälkeen tajuaisi sinun juttuasi, oli se juttu mikä hyvänsä.Vaikka hänessä ja kirjan päähenkilössä onkin yhteneväisyyksiä, ei kirjailija itse ole kuitenkaan ihan noin menneisyyteen jämähtänyt hahmo. Onneksi.

Välillä kirjasta jäi sellainen fiilis, että tässä nyt vain haahuillaan ja paneskellaan ympäriinsä, maisemat vaihtuu, mutta mitään varsinaista teemaa ei ole. Sitten tajusin itse kirjoittavani tälläkin hetkellä melkolailla samanlaista kirjaa, joten eipä ole paljoa varaa sanoa siitäkään. Tosin vähemmillä seksihommilla. Ihan hyvä kirja tuokin oli, ärsyttää vain lievästi tuollaiset tehtävät, joissa joutuu jo karsimaan kieliopista ja sisällöstä, että saa edes jotain mahtumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti