perjantai 13. maaliskuuta 2015

Tämä oli helvetin vaikea koittaa tiivistää yhteen A4seen.



Usko

Ihmisillä on läpi historian ollut kaikenlaisia uskomuksia. Uskomukset, uskonnot ja kaikenlaiset kultit ovat auttaneet ihmisiä yhdistymään, löytämään toivoa vaikeina aikoina ja tarjonneet monille aatteen tai asian, jolle omistautua. Kaikkien maailman uskontojen keskeinen sanoma on pohjimmiltaan sama: Me olemme kaikki samassa veneessä, joten meidän täytyy olla ihmisiksi, kohdella toisiamme kunnioittavasti ja rakastaen, ymmärtää se, että olemme kaikki samanlaisia. Me olemme kaikki yhtä ja samaa ihmisrotua, joka seilaa avaruuden läpi tällä pienellä vetisellä planeetalla, ainoalla tuntemallamme planeetalla, joka kykenee ylläpitämään elämää.

Miksi olemme siis onnistuneet tekemään uskonnoista niin järjettömän ison numeron? Miksi aatteet, joiden tarkoitus oli yhdistää ihmisiä, joiden keskeinen sanoma on rakkaus ja armo, näyttäytyvät nyt kiihkoilevina, armottomina, vihamielisinä? Mikä saa ihmiset päättämään, että yksi uskonto on totta ja toinen valhetta?

Sanat. Me olemme niin rakastuneet sanoihimme, tarkkoihin määritelmiimme jumalasta, jumaluudesta, oikeasta ja väärästä, totuudesta, että olemme unohtaneet mitä ne oikeasti tarkoittavat. Olemme päättäneet, että jokin tietty jumala on oikea, toinen jumala on väärä, vain siksi, että sillä on eri nimi. Todellisuudessa kaikki uskonnot, kaikki jumalat ovat yhtä. Ne ovat osa inhimillistä, ihmisten luomaa kulttuuria, meidän historiaamme, meidän kehityskaartamme lajina. Vaikka sanoma olisi täsmälleen sama, vaikka kaikki tarkoitusperät ovat täysin samat, me emme voi hyväksyä niitä samoiksi, koska niiden ilmaisemiseen käytetään eri sanoja, kuin mihin olemme tottuneet.
Ja silti jokainen, joka on istunut itsekseen metsässä, täydellisessä rauhassa ja hiljaisuudessa, tietää, ettei uskonnolliselle, tai ennemmin henkiselle kokemukselle, ole olemassa sanoja. Jokainen, joka on hiljentynyt rauhallisen, tyynen veden äärellä, ymmärtää kokemuksen olevan äärimmäisen henkilökohtainen. Ja juuri sellainen uskonnon pitäisikin olla.

Uskonto, uskonnottomuus tai maailmankatsomus on aina ihmisen oma asia. Henkilökohtainen valinta. Me voimme keskustella näistä valinnoista, tutustua toisiimme, jakaa näkemyksiä uskomuksistamme, koittaa ymmärtää erilaista maailmankuvaa. Mutta meidän täytyy myös ymmärtää, että vaikka olemme samanlaisia, olemme myös erilaisia. Me kaikki arvostamme ja pelkäämme eri asioita, painotamme elämässämme erilaisia asioita. Nämä vaikuttavat väistämättä uskomuksiimme ja maailmankuvaamme, ja meidän onkin tärkeää ymmärtää, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet omaan maailmankuvaamme. On tärkeää tuntea itsensä.

Rohkaisisin kaikkia lopettamaan pelon ja vainoharhan aikakauden. Uutiset, etenkin iltapäivälehdet, saavat maailman näyttämään toivottomalta, ahdistavalta ja pelottavalta paikalta, mutta kun tonkii vähän syvemmältä, keskustelee erilaisten ihmisten kanssa, saa huomata ettei maailma ole sellainen. Maailma on täynnä hienoja ihmisiä, joilla on jokaisella oma tarinansa kerrottavanaan. Meidän uskontomme ovat alkaneet tarinoista, joita olemme kertoneet toisillemme leirinuotion äärellä. Nyt me kuuntelemme tarinoita, joiden kirjoittajat tahtovat ajaa ihmiskunnan pelon ja epävarmuuden tilaan, koska sellaisten ihmisten hallitseminen on paljon helpompaa. 

Meidän on väistämättä ymmärrettävä, että me olemme samassa veneessä. On tullut aika ymmärtää, uskontoon, ihonväriin tai muuhun keinotekoiseen eroon katsomatta, että me olemme ihmisiä, ja meillä kaikilla on omat mailmankuvamme, ja meidän on tultava toimeen. Maapallolla on 7 miljardia ihmistä. 7 miljardia elävää, hengittävää, tiedostavaa olentoa. Täällä tulee ahdasta, jos kaikki päättävät vihata ja pelätä toisiaan.

3 kommenttia:

  1. Olen taas lukenut hiljaisen myöntyvästi kirjoituksiasi päivästä päivään. Musajutut ei todellakaan ole tylsää, niitä jaksaa aina. Yksi niistä syistä, miksi luen blogiasi ja olen ajatellut myös omien musiikillisten ajatusteni esille tuomista blogin muodossa.

    Ihmiset ovat kyllä rakastuneet sanoihin erittäin paljon. Huomaan hirvittävän paljon sen omassa toiminnassanikin. Pelkään niiden vaikutusta ja pyrin laskemaan niiden vaikutusta tuomalla oman vastineeni sanalle. Toimin siis päinvastaisesti päivittäin.

    Voimme puhua "Ultimaattisesta todellisuudesta" tai "Jumalastaa". "Omastatunnosta" tai "Jumalan äänestä". Koetan tuoda omassa elämässäni turhan hanakkaan aina toista puolta ihmisille, jotka näkevät vain toisen puolen.. Se tekee minusta jollain tapaa kusipään, sillä tiedostan aikaisemmin todetun sanojen rakastamisen ja niihin kiintymisen.

    Kohtelen nykyään musiikin genrejäkin uskonnonomaisesti. Se mikä jollekin on punkkia, jollekin bebopia, grindiä ja bluesia on saman asian käsittelyä eri kantilta ja jokainen näistä näkökulmista tuo jotakin uutta ja arvokasta esille musiikista itsestään.

    Viime yönä, kun mietin eksistentialisessa ahdistuksessani sitä että miksi minun pitäisi itseäni jatko-kouluttautua, kun mikään ei oikeastaan nappaa niin paljon kuin musiikki ja kirjoittaminen, päädyin ajattelukaavojen kautta tutkimaan sitä, mitä sisältö joka musiikin sisältä löytyy on niin mielettömän syvä ja miksi siitä ei kirjoiteta enempää.
    Ajattelin, että ehkä siinä olisi työn sarkaa ja aihetta tutustua asioihin, jotka jäävät yliopistojen tenttikirjojen sisälle, muttei päädy esimerkiksi sen ulkopuolelle internettiin tai joka tulee julki vain humaltuneiden muusikoiden puheissa musiikin olemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaltaan juuri siitä syystä kirjoitankin niin paljon musiikista, se on yritys koittaa saavuttaa jonkinlainen väli checkpoint sen valtavan kokonaisuuden hahmottamisessa, että on joku piste, josta jatkaa sitten johonkin suuntaan. Genreily on siksikin mielestäni aina yhdentekevää ja rasittavaa, kun saatan kuunnella vaikkapa Swansia ja Magrudergrindia ja Howlin' Wolfia täsmälleen samasta syystä, tasmalleen saman ytimen takia, joka näissä kaikissa kolmessa yhtyeessä vilauttaa eri ulottuvuutta itsestään.

      Siitä huolimatta täysin erilaiset bändit voivat henkisesti olla lähempänä toisiaan, kuin sitten taas vaikkapa kaksi grindibändiä keskenään. On todellakin ärsyttävää keskustella ihmisen kanssa, kun jotain uutta ja siistiä levyä soittaessasi hän korviensa käyttämisen sijasta kysyy, mitä genreä levy edustaa. Vastaan yleensä, että "aivan vitun sama, kuuntele mitä myllytystä!"

      Vaikka musiikista kirjoittaa, sen tekee ennen kaikkea siksi, että sitä rakastaa niin paljon. En usko tällä löytäväni mitään syvää ja ikuista totuutta musiikista, koska se ei ole mitään sanoihin laitettavaa. Se on aivan sama asia, kuin kaikki muukin kokeminen, se ei ole kuvattavissa, järkeistettävissä ja analysoitavissa. Sen sijaan sen vaikutus ihmiseen on. Ihmisen teot tällaisen subjektiivisen, psykedeelisen kokemuksen jälkeen puhuvat luonnon tai musiikin voimasta, mutta itse musiikki pakenee sanoja aina. Ja juuri siksi se niin äärimmäisen hienoa onkin.

      Poista
    2. Nimenomaan! Ja musiikin mystinen sanoja ja käsitteitä pakeneva luonne tulee esiin siinä hetkessä itsessään. "Syvyydellä" käsitin enemmänkin tuota mainitsemaasi analysointia, mutta ennen kaikkea sitä rehellistä tapaa käsitellä ja hahmottaa musiikin sävelkieltä. Käytännössä toimia idean, tietotaidon kautta ja luoda sitä kautta kokemus.

      Helppona esimerkkinä esittelen länsimaalaisen tavan järjestää säveliä yhteen. Näitä kutsutaan skaaloiksi tai asteikoiksi. Jotkut muusikot käyttävät paljon myös kikkoja joissa esiintyy "asteikon ulkopuolisia säveliä".
      Persian musiikkiin tutustuessani opin että muusikot eivät käsitä tai ymmärrä käsitettä "asteikko", sille ei ole sanaa, vaikka Iranin musiikin länsimaalaistumisen myötä ranskankielinen sana asteikolle on, harva muusikko silti ymmärtää sen päälle. Kieli ja kulttuuri vaikuttavat tähän jotka puolestaan luovat ja ylläpitävät ajattelutapaa, joka on tietynlainen - tämän vuoksi on olemassa teoria.

      Itse löysin siis tätä kautta teorian mielenkiintoiseksi, vaikka painotan kokemuksellisuutta ennen kaikkea - löytää teoriasta jonkun ajattelua aiheesta musiikki ja sävel.
      Teoria lopulta kumoaa itsensä ja toteaa olevansa vain apuväline eikä kokemus äänestä, se silti antaa oivan näkökulman siihen miksi jokin kuulostaa tietynlaiselta. Varsinkin jos näkee teorian olevan länsimaisessa historian saatossa imeneen itseensä musica speculativan, jonkin ethoksen ja filosofian, kuten sfäärit musiikki.

      Tässä lopuksi vielä sivumainintana että on erityisen jännää elää ristiriitaisasti. Ensin määrittelee ja käsitteellistää asioita ja lopuksi pyrkii hajoittamaan tämän kaiken. :D

      Poista