lauantai 28. maaliskuuta 2015

Suu

Onnistuin eilen hävittämään yhden tekstin jonnekin avaruuteen, ja se vitutti sitten sen verran paljon, että tein loppupäivän jotain muuta. Ainoa asia, mitä siitä nyt on mainittavaa on se, että tykkään postitella kasetteja, joten ostakaas niitä, että pääsen postitteleemaan. 6 euroa kattaa postitkin jo hyvin. Nyt katselen Swansin keikkaa youtubesta, ja mietin harmistuneena niitä kahdta keikkaa, jotka olen jo onnistunut missaamaan. Etenkin viimeksi, kun olin Suomessakin, mutta muutto oli juuri pahimmillaan kesken, avainten luovutus oli seuraavana aamuna ja oli vielä siivottavaakin. Tässä on nyt yksi tunti mennyt, ja neljäs biisi setistä menossa. Se on erityisen hauskaa siksi, että Cut To Fitin setti kestää aika tarkkaan 23 minuuttia, nykyisin ehkä 24, kun on parit vähän pitemmät biisit siellä seassa. Toisaalta taas ne menee joka soitolla vähän nopeammin, että voi olla että on kirittykin taas se minuutti jo takaisin päin, kun on kerta käytty treenaamassakin aina silloin tällöin. Meidän setin loppuessa nämä saa ensimmäisen biisinsä käyntiin.Toisaalta nuo ääripäät kiehtovat itseäkin. Ehkä meidänkin setti kasvaa vuosien aikana minuutti kerrallaan tuonne kahteen ja puoleen tuntiin.

Olen miettinyt tässä yhden silmämaalauksen tekoa. Terhi maalailee nyt paljonkin silmiä. Itse huomaan piirteleväni ja maalailevani suita. Yksi tekijä siinä on varmasti se, että viime keväästä lähtien suusta on ollut minulle enemmän päänvaivaa, kuin aiemmin, mutta on näillä myös alitajuisia merkitysyhteyksiä. Uskon, että havainnon välineet ja silmät ja aistien mukaista todellisuutta saavuttavat asiat tulivat yhteen kulminaatiopisteeseensä The Doors Of Deceptionin kansissa ja sanoissa. Toki nytkin saan selvitellä sitä, miten yhden ihmisen aistikokemus voi poiketa toisen ihmisen kokemuksesta niin paljon, että hän saa lähetteen nuppilääkärille mielenterveystutkimukseen, kun sanoo seinien aaltoilevan, värien palavan puhki ja todellisuuden olevan muutenkin psykedeelinen. Vaikka tiedänkin sen kaiken olevan kiinni nimenomaan siitä viestistä, jota tajuntani käsittelee, eikä todellisuudesta itsestään. Lisäksi se ei sinällään ole mielenterveyden kysymys, vaan neurologinen kysymys, koska tämä ei vaikuta mitenkään arkiseen elämääni tai suhteeseeni muihin ihmisiin. Tiedän sen olevan lähinnä jonkinlainen aivoverenkierron häiriö, eikä mitään muuta. Sellainen migreenikin on, ja sitä kautta minulla on myös näköhäiriöistä kokemus. Tämän kaiken selittäminen terveyskeskuslääkärille on tietysti sitten eri juttu, oletus on, että olet hullu, käyppä psykiatrilla. Mutta eihän siinä ole mitään uutta. Olen saanut juosta siellä koko ikäni, ja aina siellä ollaan ihan helvetin vakuuttuneita siitä, että olen harvinaisen terve jätkä. Olen toki myös miettinyt mahdollisuutta siihen, että olisin täysi psykopaatti, mutta silloin en luultavasti katselisi elokuvia pala kurkussa ja tippalinssissä. Aihetta sivuten muuten luen Jon Ronsonin Psykopaattitestiä, joka valottaa psykiatriankin ihmeellisiä sivujuonteita ja käänteitä aika mielenkiintoisella tavalla. Siitä lisää ehkä jossain muussa välissä.

Tästä avautumisesta huolimatta varsinainen syy suiden piirtelyyn on kuitenkin ennen kaikkea se, että se on kaksisuuntainen reikä ruumiin ja sielun välillä. Sieltä voi tunkea alas ruokaa, paskaa, huumeita, vettä, mitä tahansa, ja sen vaikutus henkiseen puoleen on lähestulkoon välitön. Sieltä tulee ulos tunteita, ajatuksia, huutoa, henkisen puolen palautetta ja turhautumista. Sieltä valuu oksennusta, sylkeä saastaa. Siinä missä silmä on havainnon, aistimisen, maailman tutkimisen väline, suu on se joka sanoo, koska riittää. Kun on havainnoitu maailman huonoja puolia, on aika ottaa aktiivinen rooli siihen osallistumisessa, tuottaa aistihavaintoja, ääntä, mölyä, mitä tahansa. Suu on myös omanlaisensa psyykkinen musta aukko, sellainen joka nielee kaiken. Se on saastaa, se on voimaa, se on kaikkea sitä. Minulle se on myös pääasiallinen työväline tässä "ilmaisussani", jolloin sitä tulee mietittyä väkisinkin vähän eri tavalla. Keikalla en ole mitään muuta, kuin se yksi suu, jota kautta se kaikki tulee ulos. Ei minää, joka miettisi mitä pitää tehdä, ei minää joka miettii menneitä tai tulevia, ei minää, joka miettii miten biisit menee. Pelkkä suu, pelkkä tarkoitus, pelkkä ääni. Se on voimakas kokemus. Ja se kertoo myös siitä, että se on voimakas väline. Niin voimakas, että leukani on jossain vaiheessa loksahtanut vähän sijoiltaan, ja minulla on nykyään ristipurentaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti