maanantai 16. maaliskuuta 2015

Sota ihmisiä vastaan.

Huomaan jännittäväni hieman, ei kuitenkaan sellaisella tavalla, joka kuristaisi kurkkua ja laittaisi kädet tärisemään. Tämä on sellaista adrenaliiniryöppyä, jota sai tuntea mahan pohjalla joissain pikkukylän diskoissa, kun ilmassa oli lupaus tappelusta. Noniin, mennään jo. Pää on täynnä ajatuksia, järjettömät määrät kaikkea, mitä pitäisi muistaa ja osata vetää mukaan. Vaikkakaan se ei ole tarpeellista. Tiedän, että tilanteen tullen en mahda millekään mitään: se menee juuri niinkuin menee. Olen innostunut. Ehkä huomenna on eri ääni kellossa. Ehkä ei. Vielä ei olla siellä, joten aivoilta pitäisi vain jotenkin onnistua saamaan rauha. Se onkin sitten hieman mutkikkaampi juttu. Ei yhtään niin helppo, kuin voisi kuvitella. Joten katsotaan.

Katsoin tässä muistinvirkistykseksi tuon vähän aikaa sitten katsomani Breaking The Taboon, ja mietin vain sitä, miten sota huumeita vastaan on yksi naiveimpia ajatuksia, joita ihmiskunnalle on tullut vastaan. Toki tuottajapäässä ketjua on rikollisia, järjestäytyneitä kartelleja ja mafioita, mutta siltikin, sekä tuottaja- että käyttäjäpäässä vastassa on yksinomaan ihmisiä, kansalaisia, tavallisia tyyppejä. Kasvattajat ovat maanviljelijöitä, joille joku kartellipomo maksaa toimeentulon siitä, että he ehkä muiden kasviensa lomassa kasvattelevat kokapensaita, tai sitten kasvattelevat yksinomaan kokapensaita. Köyhässä maassa, jossa kaikenlainen rosvoilukin on vielä yleisempää, sellainen turvattu duuni ja toimeentulo on varmasti houkutteleva vaihtoehto. Afganistanissa käytiin myös sotaa huumeita vastaan, poltettiin unikkopellot ja käytännössä ajettiin köyhät viljelijät al-qaidan, Isiksen ja kaikkien muiden vähänkään vihamielisten ryhmien joukkoihin, koska taas, joku lupaa edes jonkinlaisen toimeentulon näennäisen helpoista hommista. Tähtää ja ammu raketti. Käyttäjäpäässä taas on aina vastassa ihminen, valtion kansalainen, veronmaksaja. Oltiin missäpäin maailmaa tahansa. Olettaen, että valtio on niin järjestäytynyt, että siellä kerätään veroja.

Sota huumeita vastaan on sota ihmisiä vastaan. Ihmiskunnan tarve lomailla itsestään on ollut olemassa yhtä kauan, kuin ihmisellä on ollut jonkinlainen itseään heijasteleva mieli. Sen taakka käy vain joskus liian suureksi. Aiemmin tätä paikattiin uskonnoilla, joista monissa päihtyminen on keskeisessä osassa (en usko, että kristuksen veri ja liha-sessio on ollut aina ihan yhtä hillitty tapahtuma, kuin tänä päivänä), ja on itse uskontokin päihdyttävä: erilaisissa herätysliikkeissä haetaan hurmoksenomaista kielilläpuhumista, idän uskonnoissa meditoidaan, islamissa paastotaan, kaikki ovat tapoja saavuttaa vastaava psykedeelinen olotila, tauko "minästä" ja ihmisenä olemisesta. Minä olen purkanut sen aina musiikkiin, tehnyt siitä itselleni paikan ja tilan, jossa purkaa henkistä painolastia ja hiljentyä ilman "minää". Kaikille se ei ole mahdollista. Uskon tämän ajan eksessiivisen huumeiden käytön olevan osaltaan tämän henkisen tyhjiön paikkaamista. Ja toiselta osalta taas sellaista "fuck you, I won't do what you tell me!"-henkistä rajojen kolistelua. Yhteiskunnan yleiset totuudet on koettu omalla kohdalla valheellisiksi ja harhaanjohtaviksi, jolloin usko kaikkeen muuhunkin yhteiskunnan sanomaan on mennyt. Toki monilta jää huomaamatta se pieni totuus, että jos valehtelee yhdessä asiassa, se ei tarkoita ihan kaiken olevan valhetta. Muuten kukaan meistä ei voisi uskoa sanaakaan siitä mitä kukaan sanoo. Ja se tekisi ihmisten välisistä suhteista vähän hankalia. Olisi vain jo korkea aika lopettaa tämä sota ihmisiä vastaan ja mennä eteenpäin. Kaikkein tehokkain tapa taistella huumekartelleita ja terroristeja vastaan on katkaista se jatkuva tulonlähde, jonka huumeet näille eri ryhmille takaavat, laillistamalla ja kehittämällä sellainen systeemi, jossa ihmiset voivat kantaa ne huumeisiin menevät rahansa verotuloiksi, jos niitä rahoja tarvitsee kerta jollekin kantaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti