perjantai 6. maaliskuuta 2015

Musiikki on vain niin hienoa.

Eilinen oli hyvä. Vaikka akustinen veto menikin vähän munilleen, niin se ei haittaa. Ongelmana oli jännitys, ja ns. tekniset vaikeudet. Oli puhe, että laitetaan kitaralle ulkoinen mikki, koska tiedän, ettei tuossa sähköt toimi kunnolla. Sitten kuitenkin laitettiin piuha, ja kaikki keskittyminen meni vain siihen, että mietin kuuluuko se ollenkaan, itselleni se kuulosti lähinnä pätkivän koko ajan, ja siitä syystä jouduin keskeyttämään jo ensimmäisen biisin, kun en ollut varma soittelenko siinä ihan yksinäni. Siitähän sitä sitten jännitys repesi ja toka biisi, joka päivällä kotona oli tietenkin ollut se helpoin soittaa, meni alusta lähtien ihan päin vittua. Ja siinä ne sähkötkin sitten pimeni. Sitä alkoi tottua tilanteeseen vasta Saatanan kohdalla, ja mietin siinä, että olisi ehkä pitänyt valita biisit vähän tarkemmin. Ja pitää päänsä sen kitaran kanssa. Mutta niin sitä viisastuu, tekemällä. Ensi kerralla ainakin tiedän. Ja nyt on sitten peli auki yksin soittamisenkin kanssa. Pitää vaan soittaa enemmän. Saada se kaikki haltuun. Akustisen musiikin soittaminen vahvistettuna on vain jo itsessään tosi jännä kokemus. Koska akustinen kitara soi kovaa, on tottunut puristamaan tosi paljon saadakseen äänensä sen yli. Yhtäkkiä sinulla onkin mikki edessä, ja tajuat, ettei tarvitse puristaa. Silloin koko paletti menee väistämättä romukoppaan, ja pitää alkaa improvisoimaan, että mitenkä tästä selvitään. Kolme biisiä on toisaalta todella vähän, koska vasta kolmannen kohdalla alkaa oikeasti tottua tilanteeseen. Niin se oli viime kerrallakin. Kaksi ekaa biisiä menee sumussa ja jännityksessä, kolmannessa alkaa olla kotonaan. Siksi olikin ihan hyvä lopettaa viiden minuutin biisiin, että kerkesi vähän fiilistellä sen kanssa. Mutta olis sekin kyllä toisen kitaran tarvinnut, että olisin voinut sekoilla sliden kanssa. Ensi kerralla sitten. Hyvä maku siitäkin jäi, koska siinä nimenomaan näki kaikki omat heikkoutensa ja löysi jotain uutta opittavaa.

Sen jälkeen sai sitten keskittyä Cut To Fitin keikkaan. Kerkesin Uskon setin aikana ylös, ja se oli kyllä aivan helvetin hyvä. Se bändi soi niin vitun pahan kuuloisesti, ettei mitään järkeä, ja uudetkin biisit toimi livenä juuri niinkuin sopi odottaakin. Iivöl fockin' shit! Arson Under The Sea oli myös helvetin positiivinen yllätys, kun en ollut sitä koskaan ennen kuullutkaan. Tässä oli enemmän sellaista meditatiivista jumitusta, mistä meikä ja ainakin ilmeistä päätellen kaikki kaveritkin nautti ihan täysillä. Oma keikka oli juuri niin täyttä lunastusta, kuin kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen pitää ollakin. Sen jälkeen oltiin paskana kaikki ja olo oli tyhjä. Porukka huuteli vielä Karman lakia ja soitettiin se ja Addicted to War. Joku sanoi Vilille, että ihan joka bändi ei kyllä soita encorea Tirrassa torstaina, ja kun sen laittaa noin, niin kyllähän se vähän hymyilytti.

Nyt pitäisi lähteä roudaamaan ja jumittelemaan treenikselle, sen jälkeen keskustelemaan mahdollisista sponsorointikuvioista tulevaa levyä ajatellen. Saatetaan saada se ulos nopeammin, kuin ajateltiinkaan, mikä taas nappaisi aika helvetisti. Voisi koittaa työntää sitä ennakkokuunteluunkin jonnekin.... Katsotaan. Sillä aikaa voitte vaikka lueskella tämän. Se oli mielestäni mielenkiintoinen ja tärkeä kirjoitus näistä hommista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti