perjantai 13. maaliskuuta 2015

Maybe a bit grim?



Rakkaus

Amerikkalaiset, ja toki suomalaisetkin elokuvat, sarjat, kirjat ja laulut ovat täynnä rakkauden toitotusta ja julistusta. Sitä on tungettu joka tuutista vuosisatojen ajan, mutta viimeisinä vuosikymmeninä tämä on vielä tehostunut sellaisella vauhdilla, että koko raukkauden käsite tuntuu hävinneen jonnekin mainosten ja kliseiden sekaan.

Ehkä siksi on aina joskus hyvä pysähtyä miettimään ihan konkreettisesti sitä, mitä rakkaus on? Se on kuitenkin kirjoitettu jokaisen isomman uskonnon perusteksteihin, se on kaikkia uskontoja yhdistävä sanoma, jotain perustavanlaatuista ja ihmisille tarpeellista. Voisi jopa sanoa, että mielekkään elämän kannalta se on jopa välttämättömyys.

Mitä rakkaus siis on? Omistautumista. Oli kyse mistä tahansa rakkaudesta, vanhemman ja lapsen, miehen ja naisen, erakon ja luonnon, soittajan ja musiikin välisestä suhteesta, kyse on aina omistautumisen äärimmäisestä, puhtaasta ja kauniista muodosta. Se ei ole mitenkään helppo asia. Eikä sen kuulu olla. Kun ihminen omistautuu jollekin asialle tai toiselle ihmiselle, hän paljastaa kaulansa ja avaa itsensä. Rakkautta ei ole olemassa ilman avautumista, ilman haavoittuvaisuutta. Sen täytyy olla kaksisuuntainen tie. Rakkaus palkitsee ja kantaa yli vaikeiden aikojen, se antaa voimaa ja näkemystä erilaisuuden ymmärtämiseen. 

Tästä näkökulmasta rakkaus ja usko ovat toisiaan läheneviä asioita. Ihmisen täytyy uskoa johonkin. Ei välttämättä jumalaan, mutta johonkin. Täytyy löytää jotain sellaista, jota voi punnita mielessään, ymmärtää sen merkityksen itselleen, jotain sellaista, jolle voi omistautua. Sen mukana tulee aina myös tietty määrä kärsimystä. Soittajan on varauduttava siihen, että hänen rakkautensa musiikkiin tulee vetämään häntä niskavilloista läpi köyhyyden, nälän ja kylmyyden. Vanhemman on osattava ajatella, että hän saattaa syystä tai toisesta menettää lapsensa. Rakastavaisten täytyy ymmärtää, että he joutuvat väistämättä joskus luopumaan rakastamastaan ihmisestä. Se on elämää. 

Tekeekö sen tiedostaminen silti rakkaudesta turhaa? Ei. Se tekee siitä entistä kauniimpaa. Se antaa merkityksen kaikelle sille ajalle, jonka rakastaja saa viettää rakkauden kohteensa kanssa. Se tekee elämästä kauniin ja ainutkertaisen matkan täynnä kokemuksia ja rakkautta, jotain sellaista, minkä ihminen saa jakaa muiden kaltaistensa kanssa. Ja jos ihminen on valmis omistautumaan jollekin, rakastamaan jotakin, se tunne on jo itsessään riittävä palkinto kaikesta kärsimyksestä, kaikista vaivoista joita elämä voi eteen heittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti