tiistai 3. maaliskuuta 2015

Jälkihöyryjä.

Eiliset höyryt on laskettu ulos, ja kykenen taas jo nyt näkemään niiden lapsellisuuden. Tajuan myös sen, että soittohommat voivat tehdä aika kyynisiksi. Ne näyttävät sinulle, miten niistä älykkäistä ja lahjakkaista ihmisistä, joita arvostat, kuoriutuukin ajan kanssa juuri sellaisia ihmisiä, joita olet halveksinut, joillaisiksi et ajatellut heidän koskaan muuttuvan. Se on hieman surullista katseltavaa. Ja toisaalta ymmärrät aivan samalla tavalla muuttuvasi itsekin. Kyyniseksi paskapääksi, väsyttäväksi runkuksi, sössöttäjäksi. Sitten tajuat aina välillä hieman korjata kurssiasi, ja pärjäät hetken aikaa, kunnes taas kolisee. Mutta sitäpä se on. Ei ihmisyys ole mitään kiveen hakattua. Sen kanssa on vain elettävä ja tultava toimeen. Toisaalta sitä osaa sitten erakoituakin oikeissa määrin, kun tietää miten oma nuppi toimii.

Kun kuuntelee tietynlaista musiikkia, sitä ei voi kuunnella objektiivisesti. Toki tämä pätee kaikkeen maailman musiikkiin, mutta itselläni etenkin sellaiseen, maakuntaheviin, jota tehdään joka paikassa. Kun olet parina viikonloppuna putkeen soittamassa, eri bändien kanssa eri laidoilla Suomea, ja mietit toisten soundcheckin aikana, että eikös tätä ihan samaa tuubaa tullut viikko sittenkin, niin huomaat kyllä olevasi jo vähän kyyninen. Mutta siihen vaikuttavat myös soittajat itse. Hyvistä jätkistä jää aina parempi vaikutelma, ja tottakai hyvät jätkät tekevät parempaa musiikkia. Mutta uskon tässä olevan muutakin, kuin vain subjektiivista mielipidettä. Hyvät jätkät ovat nöyriä. He tekevät musiikkia, josta pitävät, jonka takana seisovat, siksi että pitävät siitä. He tajuavat, ettei heistä luultavasti koskaan tule Metallicaa, eivätkä pyri siihen naurettavaan "ammattimaisuuden" tasoon, jota niin monet bändit tavoittelevat, onnistuen luomaan lähinnä vaivaannuttavan ilmapiirin. Toki jokainen saa silti tehdä asiansa kuten parhaaksi tahtoo, tämä nyt vain on tällaisen nobodyn mielipide.

Onneksi maailmasta ei hyvä musiikki lopu. Koskaan. Hyviä bändejä on aina riittävästi kuittaamaan kaikki nuo tuollaiset ahdistavan harmaat bändit. Nytkin kuuntelin Uhrjuhlan uuden levyn ennakkoa, sekin kuulosti aika hyvältä. Omaan korvaan miellyttivät etenkin jotenkin niin Kauko Röyhkämäiset sointukierrot ja temput. Hauskaa on se, etten ole koskaan ennen edes tajunnut niiden olevan varsinaisen "Röyhkiä", miehen omassa tuotannossa, mutta heti kun niitä kuulee tuollaisessa isommassa kokoonpanossa, ne pomppaavat miellyttävästi korville. Elämä ja Kuolema levy tulee jostain syystä vahvasti mieleen, se on yhä helvetin hyvä levy. Uskon, että tässäkin olisi potentiaalia samanlaiseen kevät-soundtrackiin, joka pyörähtää aina tiettyyn vuodenaikaan läpi. Pitääpä vaan vähän katsella, miten rahat riittävät levyjen osteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti