Katsottiin elokuva Sound of Noise, joka löytyy Netflixistä. Kannattaa katsoa. Jos ei muuten, niin äänisuunnittelun ja musiikin takia. Juuri sellaista kolistelua, mitä meikäkin tahtoisi tehdä, vaikka suuri osa noista äänistä taisikin tulla syntetisaattoreista. Mutta silti. Hyvä leffa oli. Vaikkei komediaksi ollutkaan sellainen haahaa-hauska, mutta tarvitseeko niiden aina sellaisia ollakaan. Niitäkin on ihan riittävästi. Tässä oli jotain olennaista ymmärretty musiikin vapaudesta, vaikka soittajat olikin pääasiassa opistomuusikoita revittelemässä, mutta silti. Ihan mukavaa katsottavaa näin kolmelta aamuyöstä.
Tämä päivä on kulkenut enemmän tai vähemmän kaupungilla juostessa ja miksaillessa, nyt sitten alkaa pikkuhiljaa rauhoittua jo nukkumaan, kun ei se viimeyön aikaisemmin nukkumaan, aikaisemmin ylös oikein toiminut. Nyt ajattelin käyttää koiran ja kokeilla huomenna uudestaan. Menen kirppareille metsästämään soittimia ja koitan löytää jotain siistiä. On sellainen kutina, että voi jopa onnistaa. Trumpetin löytäminen on tietysti melko epätodennäköistä, mutta jos löytyisi jotain muuta kiinnostavaa ja inspiroivaa. Parasta on se, ettei koskaan tiedä mitä löytää, vaikka useimmiten ei mitään löydäkään. Kitaratelineitä taitaisin kyllä tarvita vähän kipeämmin, kuin soittimia, tai ainakaan kielisoittimia. Tampereella oli seinätelineet, täällä niitä ei saa kiviseiniin kiinni ilman jotain crusher-destroyer-tason värkkiä. Nyt on sitten kaikki kitarat nurkassa. Onneksi täällä on niin lämmin, ettei niihin kylmä pääse käsiksi. Eikä toisaalta liian kuumakaan.
Yksi ystävä naureskeli tuossa, että tällaiseksi punkkariksi olen yllättävän paljon hakenut kaikenlaisiin kummallisiin paikkoihin ja systeemeihin, meinaten siis lähtien ammattikorkean kuvataidelinjasta yliopistoon, duunia Portugalissa ja kaikkia sotia KELAn kanssa ja muuta. Naureskelin, että se on niin mukavaa hommaa, etten edes odota pääseväni mihinkään, olen jo niin tottunut hylkäyksiin ja kieltoihin ja EI!-sanaan ja "valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut Teihin"-vastauksiin, että ne ovat tuttuja ja mukavia. Ne pitävät pään skarppina ja vision selkeänä, maalin silmissä ja liekin palamassa. Toki olen päässytkin töihin ja muihin vastaaviin, mutta jokaista pientä onnistumista elämässä vastaa lähemmäs sata kieltoa jostakin isommasta asiasta. Ja mikään niistä ei lannista minua. Koska pohjimmiltani tiedän, että kaikkien niiden tehtävä on löytää ja jalostaa tasapäitä. Jokainen opettaja, joka minua päätyy opettamaan, tulee huomaamaan, etten ole päästämässä heitä helpolla. Ja monesti tämän huomaa jo karsintavaiheessa. Ja siinä vaiheessa näiden ihmisten on tehtävä valinta siitä, miten he tahtovat seuraavat pari vuotta elämässään priorisoida. Monesti he päättävät valita sen helpon tien, ja pullauttaa ulos taas yhden tasapäisen porukan, joka oli helppo ja ihana ryhmä, eikä opettanut opettajalle yhtään mitään. Voihan sen niinkin tehdä.
Minusta on aina hämmentävää huomata, miten helvetin fiksut ihmiset tätä blogia lukevat. Siis oikeasti korkeakoulutetut ihmiset, selkeästi älykkäät ja skarpit yksilöt käyttävät aikaansa sellaisen jätkän sössötysten lukemiseen, jonka ylin tutkinto on omista prioriteeteista riippuen joko ylioppilas, tai nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan koulutus. Koska minä ihailen ja kunnioitan suuresti älykkyyttä ihmisissä ja tahdon oppia AINA lisää KAIKESTA, on se minulle suuri kunnia, eikä suinkaan mikään itsestäänselvyys. Meikä on kuitenkin niin white trash, kuin vaan voi olla, mutta olen tehnyt sen päätöksen, etten tule menemään arkkuun yhtä tyhmänä, kuin tänne tullessa, ja se taas ajaa eteenpäin piiskaamaan itseä koko ajan eteenpäin kaikessa. Se on luvattu itselle, se on pakko tehdä. Tahdon viedä hautaan niin paljon informaatiota, että koko monttu luhistuu sen painosta mustaksi aukoksi. Ready, set...go!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti