torstai 8. tammikuuta 2015

Unia ja terrorismia.

Tero linkitteli Facebookissa skitsofreenikoiden tekemää taidetta, kun muistutti meikäläisen räpellyksiä. Vaikka en skitsofreniasta tietääkseni kärsikään, niin kyllähän kaikenlaiset mielen sairaudet kokee luultavasti samanlaisina liikakasvustoina päässään, jolloin niitä kuvaa samanlaisilla ulkoisilla voimilla. Olen vain siinä mielessä onnekas, että olen kielellisesti riittävän lahjakas ilmaisemaan itseäni, että kykenen tekemään jonkinlaisen selvityksen omasta toimintakyvystäni ja erottamaan järjellä itseni ongelmistani. Se ei aina ole helppoa, jos jokin asia menee liian lähelle, osaan kyllä jäävätä itseni, esim. työkuvioissa, mutta joskus huomaa suhtautuvansa tiettyihin asioihin liiallisella intohimolla siksi, että alitajuisesti ajattelee sen selvittävän jotakin solmuisia lonkeroita myös omasta päästä. Mutta en jaksa ottaa siitä suurta syyllisyyttä, koska tiedän kaikkien inhimmillisten olentojen toimivan samalla tavalla, eikä suurin osa osaa edes tiedostaa sitä riittävästi tietääkseen missä mennään. Olen osannut koko ikäni vältellä esimerkiksi masennusdiagnoosia puhumalla. En edes tiedä miksi, ei minua vaivaisi, jos olisi diagnosoitu masennus. Ehkä se aiheuttaisi muissa ihmisissä enemmän häpeää ja vaivaantuneisuutta, ja tahdon säästää heitä siltä. Mutta kyllä jokainen minut tunteva tietää, että vaikka nauran paljon ja nautin elämästä, en kumminkaan ole se kaikkein iloisin veitikka. Kaikessa on pohjavireenä matala ja uhkaava mollisointu, vaikka ilo olisi miten rehellistä. Ja se on ikuinen olemassaolon vaiva, joka minun päässäni polttaa. Eikä se ole menossa mihinkään, mutta pääasiassa meikä on ihan fine senkin asian kanssa. Pysyköön sitten, jos se potkii tekemään näin paljon kaikkea. Aivan sama.

Se, mistä tämä asia itseäni kumminkin ennemmin muistutti, oli viime yön unet. Tai siis valveunet. Istuin tässä kirjoittamassa, kaikki tuntemukset ja olot olivat aivan yhtä todellisia, kuin nytkin. Olin aivan normaalisti, ja ovesta marssii sisään kalju jätkä oranssi neulepaita päällä, paksusankaiset lasit, jonkinlainen hattu päässä, keskisormi pystyssä marssii olohuoneeseen ja ihmettelen, miten helvetissä se pääsi sisään. Kysyin siltä ensimmäisenä, että onko tämä uni, ja se vastasi, että ei ole. Vittu mikä valehteleva runkku. Se oli uni. Tämä kuitenkin osoittaa juuri minulle sen tietynlaisen samankaltaisuuden skitsofrenian kanssa. Minulla se liittyy vahvasti uniin. En unissa ole koskaan varma, olenko hereillä vai unessa, koska tietoisuuteni toimii aivan yhtä täsmällisesti ja tehokkaasti, vaikka se käyttääkin unen epämääräistä logiikkaa. Se on todella hämmentävää, kun pidät näitä oloja todellisina, vaikkeivat ne sitä ole. Toisaalta se on myös helvetin siistiä. Tämä jätkä sanoi, että oli muuttamassa pois, kun meikästä kuului liikaa meteliä. Asui kuulema kolmannessa tai neljännessä kerroksessa, ja ihmettelin, että eikö se itsekään muka tiedä, missä asuu. Ärsyttävä jätkä, mutta rauhoittui aika paljon, kun siinä juteltiin. Sitten heräsin aamulla ja tajusin, että se valehteli, ja teki mieli mennä takaisin lyömään sitä.

Internet on nyt täynnä ihmisiä, jotka julistavat, miten ei pelota terrori. Ei se varmaan pelotakaan tässä lintukodossa, parin tuhannen kilometrin päästä, etenkään, kun ei ole mitenkään ollut tekemisissä minkään tähän asiaan liittyvän kanssa. Se on ihan tervettä. Jos viettäisi koko elämänsä pelossa pelon vuoksi, ei tarvitsisi muuta tehdäkään. En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Tietysti tämä antaa taas lisäpanoksia kaikille mamu-vihamyllyttäjille ja muille separeille, jotka eivät osaa tehdä eroa islamin uskon ja Al-Qaidan välillä. Oli jossain jo otsikko "tästä muslimit suuttuivat!" ja se suututti meikää enemmän, kuin koko räiske. Se on sama, kuin niputtaisi kaikki kristityt sen yhden ääliöbabtistikirkon porukkaan. Ihmiskunta on surullisessa ja vainoharhaisessa tilassa kaikin puolin, eikä siitä pääse eroon pelkäämällä, pöyristymällä ja kostamalla. Ei etenkään kostamalla. Kosto on aina oikeutus vastatoimenpiteelle. Siinä mielessä Jeesus oli poskien kääntelynsä kanssa aivan oikeassa. Kun käännät toisen posken, toisen on pakko tehdä ratkaisu. Joko se jättää leikin siihen, tai vie lyönnin loppuun, ja saa yleisen mielipiteen kääntymään itseään vastaan. Toki tähän aikaan mahtuu paljon sellaisia uuvatteja, jotka sanovat poskien kääntelyn olevan heikoille, ja yleensä ne jätkät on niitä, jotka päättää asioista. Ja se on se, mikä tässä maailmassa oikeastaan eniten kai mättääkin.

2 kommenttia:

  1. 2, 14 ja 17 muistuttivat kyl aika paljon sun piirrustuksia! Siistejä töitä kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hienoja. Itse epäilen ennemmin, että kärsin jonkunlaisesta ohimolohkoepilepsiasta, kun oireet on aika samanlaisia. Toisaalta oon pitänyt tätä aina vaan migreeninä. Magneettikuvassa computer tosin sano noooouu, mutta ei siinä taida näkyä kuin rakenne ja kasvaimet/mikäli niitä on, PET-kuvassa se kai paremmin selviäis

      Poista