Tässä on tullut oltua koko ilta himassa. Parasta olla sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa voi vaan ovella lähtiessä todeta, että ei kyllä kiinnosta yhtään lähteä mihinkään. Ajateltiin, että käydään koiran kanssa pihalla, mutta sehän ei nauttinut noista ihmisten lapsellisista harrastuksista yhtään enempää kuin minäkään, ja tultiin sitten melko nopeasti takaisin sisälle. Sitten vähän lueskelin, kirjoittelin, piirtelin, tein pariin biisiin pohjat ja istuin ihan vaan ihmettelemään olemassaoloani. Sitten käytiin vielä vähän kävelyllä ulkona, kun kaikki alkavat jo ryömiä baareista koteihinsa ja heittelevät viimeiset papattinsa kadunvarsien alikulkutunneleihin ajattelematta yhtään, että niissä saattaa olla joku. Humalainen välinpitämättömyys ylipäätään on ihan 5/5 ilmiöitä suomalaisessa kulttuurissa, vaikkakaan minkäänlaista vaaraa ei nyt ollut.
Ylitseni tulvahti hieno tunne vapaudesta. Sellainen, jota ei voi ostaa millään palkalla. Se on aivan helvetin hieno tunne. Minulle itselleni niin arvokas, etten tahdo menettää sitä ikinä mihinkään mukavuudenhaluiseen elämään. Kaikki on nyt melko hyvin. Äiti toi päivällä pari patjaakin, tosin todettiin, että ne oli hieman leveämmät, kuin oltiin ajateltu, joten tehtiin sitten oma ratkaisu. Patjat päällekäin ja Terhillle kunnon prinsessasänky, itse nukun petarilla lattialla. Olen niin tottunut lattialla nukkumiseen, ettei se vaivaa minua yhtään. Miksi pitäisi nukkua samassa sängyssä ihan vain tavan vuoksi, kun kuitenkin kumpikin koittaa vaan pyöriä kauemmaksi, että voi nukkua mahdollisimman leveästi. Kun tahtoo nukkua vierekkäin, on sekin ihan yhtä mahdollista. Asioista ei tarvitse tehdä vaikeita, kun niistä voi tehdä mukavia. Ja minusta lattialla nukkuminen on oikeasti mukavaa. Siksi otin edellisestäkin sängystä jalat irti.
Mennyt vuosi on ollut itselleni ehkä elämäni paras, olen tuntenut yhteyttä ihmisiin vahvemmin, kuin koskaan aiemmin, kukaan läheinen ei kuollut ja vaikka monilla oli kaikenlaisia ongelmia, tilanteet tuntuvat parantuneen huomattavan paljon. Koko elämä tuntuu kulkevan johonkin uuteen suuntaan. Nyt olen siirtynyt köyhyyteen ja täysipäiväiseen musiikin duunailuun ja tähän monisohlaamiseen. Vireillä on pari helvetin mielenkiintoista levyä ja jos vaikka tänä vuonna saisin nyt näille omille biiseilleni sen livenä kolistelevan voodoobändini, olisin aivan helvetin onnellinen. Minulla on jo muutamia ajatuksia siitä, ketä siihen tulee, mutta pitää nyt vähän katsella. Tämän tahdon viritellä niin rauhassa, ettei tarvitse ihan heti vaihtaa ketään. Ja samalla tahdon, että se on bändi, eikä mikään diktatuuri. Mutta tahdon myös soittaa kitaraa, koska soittohommissa se menee aina siihen, että jos sinulla ei ole soitinta lapasessa, sinulla ei juurikaan ole sanottavaa siinä, miten asiat soitetaan. Tai ainakin kaikki välijamittelut muuttuvat sinun osaltasi vain seisoskeluksi. Ellet tykittele ihan täysillä melodica-sooloa päälle. Jos aloittelisi jollain niinkin vaatimattomalla, kuin kasetin biiseillä ja Nick Caven Mercy Seatin puolituntisella jumitusversiolla. Nyt tuli mieleen, että vaikka se voisi joistakin tuntua raiskaukselta, siitä saisi humalassa ajamisesta kertovan biisin nimeltä Mersun Penkki. Siihen saisi ehkä rakennettua samanlaisen jännitteen, joka ei kuitenkaan tuntuisi ihan vaan kääntämiseltä ja toistolta. Noh, katsellaan sitä sitten, kun on joku soittamassa sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti