keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Omaperäinen ajatus.

Mark Twain väitti rohkeasti, ettei ihminen ole koskaan synnyttänyt yhtään omaa, itsenäistä ja omaperäistä ajatusta, vaan kaikki on peräisin ulkopuolelta. Tämä saattaa kuulostaa alkuun jotensakin absurdilta, mutta toisaalta, jos alkaa ajatella, mikä ajatus on, se ei olekaan niin järjetöntä. Ajatus on reaktio. Se on vastaus havaintoon, joko vastareaktio tai selitys. Onko olemassa ajatusta, joka ei synny reaktiona jollekin ulkoiselle tapahtumalle, tai vaikkapa sisäisellekin, ajatukset ovat kovia synnyttämään toisistaan uusia ajatuksia, josta syntyy sitten se sisäinen dialogi, jota me kutsumme heijasteluksi. Mutta heijastelukin tapahtuu aina suhteessa johonkin, minän suhde ympäröivään todellisuuteen tai minän suhde menneisyyden kokemuksiin, jotka taas ovat samaan tapaan ulkoisesti ohjattuja. Twainin ajatukset ovat sikäli mielenkiintoisia, että ne ovat äärimmäisen karsittuja ja yksinkertaistettuja versioita asioista, mutta lopultakin kuitenkin tosia. Vaikka ne voisi toki ilmaista toisinkin, ei niiden suoranainen kieltäminen ole helppoa, jos edes mahdollista.

Toki vuodesta 1906 ihmiskuvamme ja käsityksemme kaikkeudesta on muuttunut paljonkin. Twain näki ihmisen mekaniikan mallityönä, koneena joka toteuttaa omaa luontoaan, mutta näki toki sen mahdollisuuden, että kouluttamalla kuka tahansa voi muuttaa luontoaan ja kehittää itseään. Koulutusta taas on kaikki ympärillä tapahtuva, eivät vain duunit ja koulut, kuten meillä tupataan tänä päivänä ajattelemaan. Voisikin sanoa, että nykyaika on ottanut Twainin opit vailla minkäänlaista huumorintajua tai pilkettä silmäkulmassa, ja lähtenyt rakentamaan ihmisestä konetta. Ihminen on kuitenkin paljon muutakin, kuin kasa reaktioita. Mutta tässä vuorovaikutussuhteiden todellisuudessa kaikki toiminnot ovat lopultakin vain reaktioita. Se mikä meidät erottaa on kyky havainnoida näitä omia reaktioitamme reaaliajassa. Kerran seisoskelin bussipysäkillä miettien ajatusta, miten absurdi kapistus se onkaan. Se on jotain sellaista, jolla ei ole mitään näkyvää vastinetta tässä neliulotteisessa todellisuudessa, ja silti se tapahtuu ajassa. Silti se on myös ajasta irrallinen ilmiö, koska voimme palata samaan ajatukseen koska tahansa, mikäli meistä tuntuu siltä. Tämä ajatusten ja konseptien todellisuus on rajaton, ja meillä on käytössämme väline, jolla siihen voi napsauttaa yhteyden päälle, mikäli niin tahtoo.

Se mikä tuli ensimmäisenä mieleeni Twainin näkemyksestä ihmisen ajatuksista oli esimerkiksi John Wheelerin näkemys kaikkeudesta: hän oli sitä mieltä, että kaikkeus ei ole olemassa, jos ei kukaan havainnoi sitä. Sen ei tarvitse olla ihmismieli, mutta jonkinlainen tietoisuus on olennainen rakennuspalikka maailmankaikkeudessa. Ja toisaalta ympäröivä maailmankaikkeus kaikkine pieninine yksityiskohtineen ruokkii jokaista yksittäistä tietoisuutta omilla eväillään, jolloinka me todellakin olemme vain maailmankaikkeus havainnoimassa itseään. Ei ole olemassa omaperäistä ajatusta, koska ihminenkään ei ole omaperäinen, kaikkeudesta irrallinen osa. Kaikki mitä me olemme olleet ja mitä olemme, on osa tätä kaikkeutta, me olemme samanlaisessa jatkuvassa vuorovaikutuksessa, kuin vaikkapa joki. Me kuljetamme tajuntamme läpi aistihavaintoja, muodostamme niistä reaktioita ja vaikutelmia, joiden kautta muodostamme jonkunlaisen kuvan maailmasta. Se ei ole todellisuus, se on vaikutelma, karikatyyri, mutta paremman puutteessa sen on kai kuitenkin kelvattava..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti