tiistai 13. tammikuuta 2015

Muuliduunibluus.

A Mind Is A Complex Thing To Face

Biisit antavat odottaa itseään, mutta kuvia tuntuu tulevan, joten tehdään ne nyt sitten pois alta. Voisi sitä piirrellä lisääkin. Heitin suurimman osan paskoista kynistä pois, jäljelle jäi viisi ja pari harmaata. Näillä mennään siis. Jollekin sekin voi kuulostaa isolta määrältä kyniä, mutta ei se oikeasti edes ole. Kaikki on vähän suhteellista. Tekisi kyllä mieli jo vähän soitella, mutta kun pitäisi aloittaa rytmeistä tämän kamppeen tekeminen, niin pitää odottaa ainakin sinne hiljaisuuden päättymiseen asti. Joten juodaan kahvia ja kuunnellaan Tom Waitsia ja piirrellään kuvia. Kyllähän tämä näinkin kuluu. Koira nukkuu vieressä ja käsillä ovat vuorokauden parhaat ja luovimmat tunnit. On hauska laittaa joku sopivan yhdentekevä musadokumentti pyörimään ja piirrellä samalla. Mieluiten jonkun levyn tekemiseen liittyvää kamaa, harmi kun niitäkin on vain rajallinen määrä tehty. Sitä on Nevermindit ja Paranoidit katsottu pariinkin kertaan.

Kirjojakin voisi lukea. Mietin, että lukuvauhti on hidastunut viimeisen vuoden aikana huomattavasti, mutta sitten tajusin olevani itselleni hieman liian ankara, kun kuitenkin luen 3 neljästä kirjasta nykyään englanniksi, eikä se Beckettikään ole simppeleimmästä päästä suomeksikaan. Eikä sekään mikään kilpailu ole. Paitsi itseä vastaan. Tyhmyyttä vastaan. Koko meikän elämä on taistelu tyhmyyttä vastaan. Tahto ja halu sivistää itsensä niin helvetin fiksuksi, että ei tunne enää ahdistusta oman olemassaolonsa suhteen. Mahdoton tehtävä, ja se siitä juuri tekeekin mielekkään. Aivan sama, miten vaikeaa tai raskasta se on, se on tehtävä, kun se on itselle luvattu.

Isä soitti eilen parituntisen puhelun. Harvemmin puhun puhelimessa niin kauaa. Mutta se oli ihan hyvä puhelu. Siinä käytiin taas kaikenlaisia hommia läpi, menneitä ja nykyisiä ja kai vähän tuleviakin. Tuntuu, että senkin ihmisen kanssa alkaa olla koko ajan vähän enemmän samalla aaltopituudella. Tiedän, että meikäläisestä on selän takana puhuttu aina silloin tällöin jotain hyvääkin. Vaikka monet melkein-sukulaisihmiset eivät olisikaan meikän kanssa samaa mieltä melkein mistään, tiedän, että ne oikeasti sukua olevat ovat. Eikä minua muu oikeastaan kiinnostakaan. Tämän suvun ihmisillä on tietynlainen työmoraali. Siinä ei oikeastaan paina yhtään se, mitä muut odottavat, tai mitä työsopimus tai palkka edellyttäisi. Siinä on kyse ainoastaan siitä, että jos jotain on luvattu itselle, niin siitä pidetään kiinni, vaikka siinä hajoaisi koko ruumis atomeiksi. Ei siinä kai ole mitään tervettä, jos sitä järjellä ajattelee, mutta sen keskiössä ei olekaan järki, vaan periaate ja itsepäisyys. Ainoat asiat, joiden annan silloin tällöin lipsahtaa järjen edelle. Koska järki ja viisauskaan eivät aina ole suoranaisesti sidoksissa toisiinsa. On olosuhteita, joissa viisautta on pitää päänsä kiinni, vaikka järki sanoisi, että olisi vaikka korjattava virheellisiä käsityksiä. Nyt menen horisemaan näitä ympäripyöreyksiä jonnekin muualle. Ja vaikka piirtelemään lisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti