perjantai 2. tammikuuta 2015

Apinoita ja roskaruokaa.

Menin nukkumaan joskus aamu kahdeksan korvilla, ja heräsin neljän jälkeen. Ulkona oli aivan täsmälleen saman näköistä, kuin nukkumaan mennessä, joten tuntemukset olivat hetken aikaa hieman epärealistiset ja oudot, pimeys on siinä mielessä todellisuuden hämärtävä elementti. Nousin, käytin koiran pihalla tuossa surrealistisessa ikuisessa aamuhämärässä ja keitin aamukahvit. Aloin soitella vähän haitarilla taustahälyä pariin biisiin ja mietin, että rumpuja ne on vielä vailla. Pitäisi kehittää jostakin sellainen muutamien metrien jatkopiuha kuulokkeisiin, että voi nauhoittaa rummut samalla nauhurilla. Minä olen siinä mielessä vanhan maailman ihminen noiden värkkien kanssa, etten nauhoita tietokoneelle, vaan nauhoitan kaikki raidat, yleensä efekteineen päivineen suoraan tuolle digitaaliselle 8-raiturille, jonka jälkeen siirrän ne koneelle, jossa tavallisesti teen vain panerointia (eli eri äänien sijoittuminen oikealle tai vasemmalle stereokuvassa) ja vähän jotain miksausta tai erikoiskikkailua. Jos tahdon nauhoittaa jotain koneella tehdyn loopin päälle, minun täytyy nauhoittaa se ensin kaiuttimen vierestä siihen raituriin, sitten sohlata lopuksi kaikki takaisin koneelle, ja koittaa tähdätä ne vielä millisekunnilleen oikeaan aikaan sen alkuperäisen loopin kanssa. Ja koska SE on aivan helvetin hermoja raastavaa touhua, teen kaiken yleensä ihan vain soittamalla asioita itse.  Tulkoonkin heijausta tai virheitä, ne ei minua juurikaan haittaa.

Nyt on katseltu Austin Powers-leffoja, ja näiden jälkeen voisi katsella Apinoiden planeettoja. Ihan siksi, että soitinkauppias Lignell sanoi minun näyttävän Apinoiden Planeetan Cesarilta tuossa nauhoitusvalokuvassa, ja siitä tuli mieleeni Aldous Huxleyn Ape And Essence, ja ajattelin nyt sitten katsella ne vähän sitä silmällä pitäen, kuinka paljon niissä on samaa henkeä ja fiilistä sen kanssa. En tiedä hyökkäänkö heti ensimmäisenä 60-luvun version kimppuun, ehkä lämmittelen näillä uudemmilla ja sillä 2001 vuoden kohelluksella, jonka muistan murrosiässä katsoneeni kai ainakin kahdesti.Kylläpä tuntuu hassulta ajatella, että siitäkin on yli kymmenen vuotta aikaa. Aika on niin suhteellista, niin limittyvää, ettei sillä lopultakaan ole juuri väliä niin kauan, kuin elää ja tekee asioita. Ainakaan tässä hämärässä ikävaiheessa. Tämä on aivan hyvä.

Tänään tein myös helvetin hyvää ruokaa. Roskaruokaa roskiksista, eli juustokermaperunoita ja uunitettu viljaporsaan paisti. Oli kaiken sulattelun ja vaivannäön arvoista, siitä jäi lihaa vielä huomiseksikin, kun vain keksii mitä tekee sen kanssa. Kermaperunat ovat osoittautuneet kyllä hyväksi ruoaksi, niiden kanssa ei tarvitse alkaa vääntää kastiketta, eikä niihin tarvitse nähdä ihan kauheasti vaivaa. Kun perunatkin vielä löytyvät suurimman osan ajasta ilmaiseksi, ei koko paska edes maksa kermapurkkia enempää. Rahattomana voi natustaa ylpeytensä reunoja, tai voi syödä helvetin hyvin. Your call. Sain tosin vihdoin ja viimein tukihommatkin pyörimään, nyt tämä ensimmäinen satsi tyhjenee tosin melko tehokkaasti studion maksamiseen, vaikkei siellä onneksi yhden työpäivän tunteja enempää tullut kulutettuakaan. Omiakin biisejä tulee tässä vähän kerrallaan duunailtua. Nyt on selkeästi kaksi hieman erilaista levyä tekemässä itseään. Toinen pitkiä jumittelubiisejä, toinen lyhyitä voodooblueseja. Tehköön itse itsensä, en ala pakottamaan mitään nyt. Sain myös mielenkiintoisen puolen tunnin drone/ambientversion aikaiseksi, kun venyttelin Cut To Fitin levyn vikaa biisiä 18-kertaisesti. Miellyttävää huminaa ja kiertoa. Sen parissa voisi vaikka nukkua. Sitten kun aikoo nukkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti