Nukuin eilen iltapäivä kolmesta iltakahdeksaan, söin ja lähdettiin Torveen. Zyprexa paahtoi jo minkä kerkesi, Eetun kitara oli vähän liian hiljainen, mutta muuten ihan hyvin paahdettu. Siellä täällä ja Jos Ei Myydä Niin Ei Maksetakaan livenä Visan kanssa on aina yhtä kovaa kamaa, jos minulta kysytään, se on vaan niin hyvää jumitusta, että mielestäni sen pitäisi olla aina viimeisenä biisinä, mutta kyllä se viimeinenkin biisi ihan hyvää myllytystä tarjoaa. Alettiin siinä ideoida keikan jälkeen jätkien kanssa akustista Cut To Fit-keikkaa, joka vaatisi vähnä sovittamista, mutta joka olisi aika helvetin siisti, jos saa toimimaan: grindibiisit film noir/gangsterijatsiksi. Tarvitaan vähän avustavia soittajia. Jos jollakulla on myydä mulle sellaista alle 200 euron trumpettia, niin voisin ostaa sellaisen, ihan muutenkin opiskeltavaksi. Jos ei sellainen kävele vastaan, niin saksan kauppa taitaa kutsua. Tosin ostan kyllä mieluummin Keskusmusiikista.
Toisena soitti Vivisektio, ja vaikka siinä oli hyvä rumpali ja ajoittain ihan tiukka meno, on tuollainen punk minulle itselleni hieman yhdentekevää. Porukkaan näytti uppoavan, ja hyvä niin, ihan kivastihan sitä seurasi siinä sivussa. Psykoanalyysi olikin sitten helvetin kova. Kitaramikki lenteli jo ensimmäisen biisin ensimmäisessä hypyssä, kävin fiksailemassa sen paikalleen. Huomaa, että nekin on soitelleet nyt jonkun aikaa samaa settiä, se alkaa mennä niin tiukasti, ettei siinä voi välttyä pieneltä heilumiselta.
Terveet Kädet olikin sitten melko mielenkiintoinen. Jos olisin lähtenyt ensimmäisen kymmenen biisin jälkeen, olisi keikasta jäänyt vähän paska maku suuhun. Mutta kun se bändi lämpeni, se lämpeni kunnolla! Edellisen kerran taisinkin nähdä ne Hässäkkäpäivillä 2011, joka oli helvetin hyvä keikka. Nyt se tuntui vähän etäisemmältä, mutta silti Läjää katsellessa ajatteli vaan, että kyllä tuokin on sellainen jätkä, ettei sen arvostus mistään tyhjästä sikiä. Keikka itsessään tuntui punkkikeikaksi melko pitkältä. Vaikka encoret ovat tavallisesti melko turha keksintö, tästä keikasta se tuntui olevan itsestäni paras osa. Se teki bändistä huomattavan paljon sympaattisemman, kun heiteltiin biisejä hatusta ja mietittiin, mitä soitetaan seuraavaksi. Se toi myös vähän vaihtelua biisimateriaaliin, mikä oli melko hyvä homma.
Keikkojen jälkeen lähdettiin himaan, nukuin kolmesta puoli kahdeksaan ja sitten olen taas kekkuloinut pystyssä, kun ei kauheasti väsytä. Kohta lähden Helsingin suurkaupunkiin ihmettelemään lehmänpaskasaappaissani, miten entinen Oliphaunt Riders, nykyinen Void Cruiser (luin ensimmäisen kerran Void Crusher, enkä enää pääse yli siitä miten siisti nimi se olisi ollut) jamittelee hommat himaan. Mukaan pakkaan huumeurkuja ja maalipönttöjä ja kaikkea muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti