tiistai 30. joulukuuta 2014

Takaisin minimalismiin.

Heräsin tänä aamuna jopa yhdeksältä. Sitä ei tapahdu työttömänä kovin usein, koska nämä ovat mielestäni päivän turhimpia tunteja. Ja koiraa ulkoiluttaessani sain todistaa ihan saman, pihalla oli lähinnä eläkeläisiä sauvakävelyllä, nekin lähteneet pakoon TV-shoppia ja muita turhia tapoja kuluttaa loput päivänsä. Alkaisivat tehdä musiikkia. Näin joku aika sitten ohimennen jonkun telkkarissa pätkän, jossa sellaiset herttaiset mummelit soittelivat rokkia, ja sydän hyppi rinnassa ajatellen, että vittu miten siistiä, tuollaista toimintaa vanhuksille pitäisi järjestää enemmänkin, eikä mitään passiivista palapelien kasailua ja muuta lapsellista kohtelua. Ne ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi aikuisia ihmisiä, joita aletaan kohdella kuin lapsia heti, kun ei jonkun nimi pysy mielessä. Samalla jätetään huomiotta, että suurin osa "meistä elävistä ja nuorista" on oikeasti ihan yhtä huonoja nimien kanssa. Nimet ovat epäolennaisuuksia joka tapauksessa. Voisi alkaa puhua kovempaa ja lapsellisesti leperrellen kaikille niille, joilla on huono nimimuisti. Sanoa, että sparraan niitä ennenaikaiseen vanhuuteen.

Tarvitsen lisää kahvia. Ja noir musaa. Heroin & Your Veins toimii nykyään lähes järjestään kirjoittamisen soundtrackina. Siinä vaan on fiilis kohdallaan. Tätä kuunnellessa olen myös huomannut yhden piirteen, joka minulle on tahtomattani kehittynyt soittajana. Nimittäin rauhattomuus. Tiedän sen kasvaneen tässä viimeaikoina, kun olen odottanut kärsimättömänä Cut To Fitin levyn tulevaisuutta, se ajaa soittamaan enemmän ja enemmän, ja viimeaikaisia hommia on ehkä soitettu tukkoonkin sen johdosta. Olen aina ajatellut musiikkiani minimalistisena, mutta kun nyt kuuntelen tuota viimeisintäkin lättyä, huomaan ajelehtivani kauas siitä. Toisaalta olen viimeaikoina ajatellut tekemisiäni bändiorientoituneemmin, mikä tarkoittaa sitä, että soittaessani ajattelen tekeväni, mitä bändin kitaristi, basisti, rumpali tai mikä lie tekisi. Se tarkoittaa sitä, että kaikille pitää olla koko biisin ajaksi jotain tekemistä. Kun ajattelee biisilähtöisemmin, tai vielä parempaa, levy kokonaisuutena mielessä, tekee parempaa jälkeä. Eri biiseissä ei tarvitse olla samoja soittimia, samaa soundia tai välttämättä mitään samaa. Niissä pitää olla yhtenäinen fiilis. Ja se meneekin sitten jo henkimaailman hommiksi. Ja siinä vaiheessa hommat muuttuvat mielenkiintoisemmiksi itsellekin.

Nyt pitäisi alkaa raapia rahaa kasaan jostain. Palkka ei ole tullut vieläkään, ja sen tulosta on kiinni myös ensimmäisten työttömyyslappujen palautus, joten kaikki rahat ovat vähän tiukalla. Lisäksi studio pitäisi maksaa myös suhteellisen nopeasti, minkä lisäksi on sitten miksaukset ja painotkin joskus tulevaisuudessa. Rahalle alkaa olla käyttöä. Saa nähdä, jos sitä alkaisi vaikka maalata lisää ja koittaisi kaupata niitä, tai jotain. Saa nähdä, mitä tässä keksii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti