sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Sunnuntai ja kaikki hyvin.

Tästähän kehkeytyi aivan hyvä sunnuntai. Niin niistä on tapana tulla, kun tasaisen elämän turvalliset karikot eivät ahdista olemista. Kuuntelin tänään Peter Dovlingin Dirty Wordsia, ja kuten aina, ajattelin kaikkia niitä pertunmaalaisia, jotka pitivät (eikä minulla ole mitään syytä olettaa, etteivät varsinkin nyt pitäisi) minua outona ja hulluna ja naurettavana. Se ei itsessään ole minulle ongelma mitenkään päin, se kiinnostaa minua aivan yhtä paljon, kuin mitä se kiinnosti silloin joskus. Sitä vain miettii elämiä, miten eri suuntaan se voi ihmistä viskoa ja mitä kaikkea se laittaakaan meidät duunaamaan. Keväällä Unkarissa, Budapestissä tyhjälle salille soitetun keikan jälkeen mietin, että elämä on aika helvetin hyvä homma, ja kaikki on aika siististi juuri nyt. Tässä kattelen samaa tähtitaivasta, kuin koko elämäni ajan olen katsonut, mutta nyt ihan eri puolella Eurooppaa. Ja täsmälleen sama fiilis minulla oli Portugalissa, kun tuijottelin tähtitaivasta kalliolla, nuotion ääressä, miettien tulevatko poliisit mahdollisesti lopettamaan leirinuotion, kuunnellen koirien haukkumista ja kettujen vingahduksia ja humalaisten karaokea, ääniä jotka kantautuivat pimeässä sirkkojen sirityksen ja meren valkoisen kohinan yli.

Tänään katselin tähtiä Lahdessa, jossa olen katsonut niitä tuhansia kertoja, ja mietin miten elämä on siistiä. Kuuntelin Peter Dolvingin Bad Bloodia. Se on tarjonnut jonkinlaista vertaistukea helvetin monina yksinäisinä öinä, ja vaikkei yöt ole enää niin yksinäisiä, niin musiikki toimii silti aivan samalla tavalla. Se on aina yhtä käsittämättömän hevon vitun siistiä. Nyt kuunnellaan Slayeriä, biisiä jota tykiteltiin alaikäisinä Ohtosen autotallissa. Nyt Ohtonen on tykitellyt ihmisiä turpaan Suomen ja Euroopan mestaruus-tasoilla, ja me tykitellään jotain piritempoista Slayeriä, eli kai tämä elämä fiksaa ihmisten kohtalot juuri niinkuin pitää.

Tänään käytiin treenaamassa studiota varten, ja meni niin hyvin, että viime keikka alkoi vituttaa. Soittaminen oli kivaa, jännittynyttä ja oli helvetin hyvä vire. Miksi välillä tulee keikkoja, jotka eivät tunnu oikein missään. Eivät ensimmäisillä tahdeilla, eivätkä oikein sen jälkeenkään. Ei voi tietää, eikä käsittää. Huomenna viedään romut studiolle, tiistaina nauhoitetaan ja levy on purkissa vielä kai tän vuoden puolella, jos kaikki menee niinkuin pitää. Kyllä sitä haluaa tehdä hyvin ja huolella, mutta kun persaukiset joutuvat kaivamaan jostain rahaa hommien tekemiseen, niin juosten kusemiseksi menee yleensä melko helposti. Kohta lähden taas kävelemään pihalle ja pällistelemään tähtiä koiran kanssa. Life is good.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti