lauantai 6. joulukuuta 2014

Seuraa tauko.

Vieläkin on jonkinlainen epämääräinen euforia elimistössä eilisestä. Se tuntuu jo siltä, että siitä olisi viikkoja aikaa, toisaalta koko kokemus tuntuu niin irralliselta, ettei sitä oikein osaa sanoa, missä siinä oli. Silti kerkesi ajatella kaiken näköistä, mikä aina yllättää. Kaikessa reuhaamisessa on tottunut siihen, ettei päässä ole yhtään ajatusta, se on vain olemista, puhdasta ja tyhjää. Tässä onkin mielenkiintoista juuri se, että kun tempo on rauhallisempi ja pitää keskittyä, huomaa, että tietty osa itsestä tekee asiat automaatiolla, ikään kuin joku toinen olemus, se joka on pönöttänyt soittamassa ihmisten edessä vuositolkulla, ottaa vallan siitä mitä tehdään ja tekee sen ihan niinkuin aina ennenkin, ja sitten minulla itselläni on aikaa tarkkailla tätä ilmiötä siinä vieressä. Nyt siihen on jo tottunut, mutta Mustan Ristin ensimmäinen keikka esimerkiksi oli jonkinlainen identiteettikriisi. Ei siitäkään toisaalta ole kauhean pitkä aika, mutta silti väliin mahtuu taas jo vaikka kuinka paljon kaikkea täysin muuta. On silti hauskaa, että Leo on Torvessa miksailemassa. Sen kanssa on niin hauska duunata kaikenlaista ja se osaa ottaa asiat sopivan letkeästi. Siksi olen myös onnellinen ja kiitollinen siitä, ettei meikän Mustan Ristin lähdöstä tullut mitään ylimääräistä paskaa tai tervan juontia kenellekään. Kaikki meni aika helposti ja kivuttomasti. Kai nyt, kun soitellaan niiden kanssa samassa kämpässäkin.

Huomenna pitäisi sitten taas lähteä duuniin, ja paluu on viikon päästä sunnuntaina. Sillä aikaa teidän täytyy lukea duunipaikkojenne paskahuusseissa vastuuta pakoillessanne jotain muuta. Ne joilla duuni siis on. Kaikilla ei tietystikään ole. Joku voi ajatella, että olen tehnyt jotakin taustatutkimusta lukijoistani, mutta pohjimmiltaan tämä on cold readingia. Tietenkään tässä tilanteessa kaikilla ei ole duunia. Ja jos joku duunillinen tätä lukee, tietysti hän tekee sen vessassa, tai muuten pomolta piilossa. Yleensä vessassa.

Huomenna tämä uusi kotikin saa vähän elämää, tulee sohvaa ja muuta sellaista, eikä täällä ehkä kaiu enää ihan niin paljon, kuin nyt. Se on laulamisen kannalta sekä hyvä, että huono. Toisaalta ei tarvitse paljon reverbiä lisätä, kun koko kämppä soi niin kivasti, mutta toisaalta elämässä tulee vastaan myös lauluja, joissa ei kaivata niin paljoa kaikua. Niin uskomattomalta, kuin se voikin kuulostaa. Tänään tosin sain nauhoitettua Lamb of Godin Descendingistä ihan mielenkiintoisen akustisen version, se kuulosti enemmän melkein joltain Swansin akustiselta demolta. Jos vaikka sitä soittaisi sitten seuraavissa akkariklubeissa. Ja Tom Waitsin Mr. Siegalia katselin kanssa vähän sillä silmällä. Ihan siksi, että pääsee aloittamaan biisin ja miksei keikankin sanoilla I spent all my money in a Mexican whorehouse across the street from a Catholic church.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti