tiistai 16. joulukuuta 2014

Kameteliöntti



Hän iski irti leikatun koiran kyrvän pahvilaatikolle jota suutari kutsui pöydäkseen ja alkoi laulaa suutarin alkaessa välittömästi naittamaan miehen päätä ja kyrpää toisilleen. Hän yritti sitoa niitä yhteen hienoimmilla ja ohuimmilla silkkinauhoilla, jotka sattui löytämään. Vaikka hän kuinka sitoi, vehje ei pysynyt millään päässä kiinni. Se alkoi mätääntyä ja haista, mutta suutari ei luovuttanut helpolla. Hänen ähertäessään vehje kiihottui ja jäykistyi, suutarin katsellessa se laukesi  kouristellen orgasmiin ja ampui päästään tuhansia heinäsirkkoja ja kovakuoriaisia, jotka katosivat teltan avoimesta ovesta hiekkamyrskyn tavoin kuluttamaan ja hävittämään kaiken mitä tielle osui. Ne kertoivat lentäessään toisilleen härskejä tarinoita ja ajattelivat olevansa jotenkin merkittäviä ja erikoisia, kunnes suuri kameleonttien armeija lennätteli kieliään ilmojen halki päästäen koko maailman niiden aiheuttamasta ahdistuksesta. Kameleontit katselivat toisiaan ja paistattelivat päivää levottomana. Aurinko oli noussut jo korkealle, eikä ketään kiinnostanut miten se saatanan narsisti yritti kiinnittää kaikkien elävien huomion itseensä. Se pyöri ympäri maapalloa yrittäen saavuttaa sen huomion, mutta maa vain kääntyi pois, katsellen mieluummin miten kuu kutitteli sen lampien pintoja, hiveli sen lukuisia oksia omilla kepeillä sormillaan. Jossain vaiheessa orava puri sitä sormeen ja maa veti häpeillen pilvien raskaat verhot itsensä suojaksi, peittäen itsensä sekä kuulta että auringolta päiviksi, ennen kuin kehtasi taas näyttäytyä. Sen pinnalla kameleontit metelöivät ja kasvoivat ulos hikoilevista suomuistaan, loivat nahkojaan kärsimättöminä, huusivat ja takoivat jaloillaan kiviä, jotka hajosivat pieniksi murusiksi, hiekkaisiksi aavikoiksi, jossa mies kulki etsien jotakin syötävää. Hän kulki päiviä ja öitä löytämättä mitään muuta kuin hiekkaa ja kuivuneita joen uomia, suuria hallusinaatioita ja alhaista verensokeria, jota hän sitten natusteli enimpään nälkäänsä.  Hän jatkoi kulkemistaan, katkaisi kuivuneen puun oksan, joka alkoi vuotaa verta hänen varpailleen, muttei hän siitä välittänyt vaan vuoli itselleen oksasta keihään, jolla saisi metsästettyä itselleen syötävää. Kahdeksantonatoista päivänä hän näki kaukaisuudessa mustan varjon, ja juostuaan sen kiinni hän tajusi sen olevan kapinen koira. Hän tappoi koiran lävitämällä sen kyljen keihäällään, mutta koira oli niin kuiva, ettei se edes vuotanut verta. Mies leikkasi irti sen pienen punaisen kyrvän ja astui sisään suureen punaiseen telttaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti