Olihan jännää! Soitettiin viimeisenä ennen Visan runoja (jos ei ole päässyt tutustumaan, niin kannattaa tuon meikän veljen toisen bändin Zyprexan seuraavalta levyltä bongailla sellainen biisi kuin Jos Ei Myydä Niin Ei Maksetakaan, se on aivan vitum kova!) ja jännitti aika helvetisti. Päätettiin lähteä hakemaan Vilin himasta vielä sen akustista, kun tuo meikän uusin ei meinaa ihan pitää virettä noin paksuilla kielillä. Sitten jännitti vielä vähän lisää, että miten kerkeää paikalle. No, kerettiin ja päästiin soittamaankin. Saatiin tosin soittaa vain kolme biisiä, kun yksi tyyppi soitti siellä aika pitkää settiä itsekseen. Siellä on kuitenkin meikästä mukava fiilis, kun on paljon akustisia kitaroita. Melko vähän bändejä tosin, enemmän sitä mies ja kitara osastoa. Joskus vielä marssitan sinne jonkun kahdeksan ihmisen voodoo-orkesterin kolistelemaan ja rämisemään. Tai ehkä se voi jo mennä omalla illallaan sitten.
Ensimmäinen biisi meni ohi ihan jännityksessä ja sumussa ja houreessa, en muista siitä oikeastaan mitään muuta, kuin sen, että aloin sitten lämmetä siinä vaiheessa kun sai vain kompata ja Vili soitti sooloa. Laulaminen ja soittaminen ei ole mitenkään helppoja hommia samaan aikaan, vieläkään, ja siksi olo on paljon rennompi, kun tietää että vieressä on joku, joka handlaa sen niin vitun hyvin. Siinä varaa sitten taktikoida sen mukaan, mikä sujuu ja mikä ei, ja peitellä omaa huonouttaan soittamalla kaiken maailman fillejä. Kai senkin saa käännettyä jotenkin voitoksi, kun riittävästi putoaa selkä edellä. Olo tuntui todella irralliselta, en jotenkin tuntunut tajuavan sitä, että se monitorin ja mikin yhteys on itsestäni kiinni, ennenkuin vasta Tom Waitsin Chocolate Jesusin puolivälissä, ja sitten aloin ottaa iisimmin ja laittaa niitä nuotteja edes vähän paremmin kohdalleen. Sitten alkoi olla kuin kotonaan. Siksi harmitti, että sai soittaa vain kolme biisiä, koska olisihan sitä saanut paremmin hommasta kiinni vaikka neljällä tai viidellä. Mutta nyt noin, ehkä ihan hyvä ensimmäiseksi kerraksi.
Viimeisenä soitettiin Scott Kellyn The Forgiven Ghost In Me ja siinä soittelin jopa slidellä jotain tolkullista. Se tuntui aika omalta, monellakin tapaa. Ehkä sitä voisi jalostaa enempi siihen suuntaan. Saa nähdä, kun saa vähän enemmän soittohommia vyön alle. Tuo oli kuitenkin vain tuollainen kahdessa illassa kasaan kyhätty juttu.. Nyt on kuitenkin taas yksi neitsyys menetetty ja se oli kivaa. Nyt pelaamaan Stick of Truthia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti