perjantai 14. marraskuuta 2014

Kansallinen lattetwitterpsykoosi ja trendikästä mindfullnessia kouluihin.

Stubb taitaa kyllä ansaita kohta jonkinlaisen master degreen pihalla olosta. Ilmeisesti on toki aivan turhaa kirjoittaa hänestä mitään, koska hän on lopettanut itseään koskevan kirjoittelun seuraamisen, eli sulkenut itsensä kritiikin ulkopuolelle. Siinä missä Katainen oli ehkä jonkinlaisen "rehti suomalainen"-illuusion vallassa (menkää mihin tahansa  pitäjään etsimään yksikin yrittäjä, joka ei ole koskaan tehnyt yhtään hommaa pimeänä, ja annan teille taskussani joulukuusta 2012 pyörineen motivaatiotikkarin, jota kukaan ei vielä toistaiseksi ole teoillaan täysin ansainnut.) myymässä Suomea EU:n uhrilahjaksi Bilderbergin salaisissa rituaaleissa, on Stubb taas jonkinlaisessa lattetwitterpsykoosissa viilettänyt kansan tajuntaan luottamusta herättävällä hymyllä, joka tosin on viime aikoina hyytynyt melko tehokkaasti.  Enkä edes tarvitse tätä täysin absurdia twitter-feediä tähän avuksi. It's all about impressions.

Kokoomuksen pelottavin puoli on ehkä se, miten tasalaatuista väkeä se pystyy suoltamaan systeeminsä syövereistä vuodesta toiseen. Jos luulit Kokoomuslaisten olevan täysin todellisuudesta vieraantuneita ja kokaiinihuuruissa Suomea kohti työttömyyden jonkkaa köyhien kustannuksella ajavaa väkeä, kannattaa vielä tarkastaa nuorisojärjestön edustus. Retoriikka ei koskaan ole ollut Kokoomuksen ongelma. Puhetta riittää aina. Se puhe on vakuuttavaa, selkeästi artikuloitua ja täynnä hienoja sanoja. Itseasiassa Kokoomuslaiset on helppo tunnistaa nimenomaan puhenäytteen perusteella, ilman kuvaa, vaikka sekin antaisi yleensä tehokkaita viitteitä. Tuntuu, kuin koko porukalla olisi ollut aina sama puhe-opettaja, joka sparraa ja cheerleadaa koko porukkaa kohti seuraavia voittoja, vakuuttamaan itselleen omaa erinomaisuuttaan ja erityisoikeuttaan totuuteen. Vaikka tästä tekstistä voisi olla luettavissa tiettyjä antipatioita puoluetta kohtaan, minulle on siltikin aivan sama. Ei raha tee ihmisestä mitään mulkkua, mulkuilla vaan on taipumus seota rahasta. Eivätkä kaikki Kokoomuksen äänestäjät ole rikkaita. Muuten Suomen taloudella menisi helvetin lujaa. Minulle on aivan sama, kuka asiat tekee oikein, kunhan joku tekee ne oikein. Ja jos nykyisessä tilanteessa palkataan TE-keskuksen palvelukseen 18 uutta yritysvalmentajaa ja -konsulttia ja osaajaa, eikä yhtäkään psykologia, niin voidaan hyvällä syyllä sanoa, ettei kukaan tee tällä hetkellä juuri mitään oikein.

Kaikki ovat helvetin huolissaan rahasta. Rahaa ei tule, jos ei ole kasvua, kasvua ei tule jos ei olla kilpailukykyisiä, ja näitä litanioita voisi jatkaa maailman ääriin. Sitä rahaa kuluu tällä hetkellä kilpailukyvyn kannalta "turhiin asioihin", kuten syrjäytymisen vastaiseen sotaan, joka on Suomessa nyt isommalla volyymillä, kuin koskaan aikaisemmin. Miten tätä ongelmaa vastaan taistellaan? No tietysti kiristämällä etuuksien ja tukien saantiperusteita ja syyllistämällä, nöyryyttämällä, kiristämällä ja pakottamalla aikuisia ihmisiä. Työttömyys aiheuttaa ihmisissä kaikenlaisia psyykkisiä oireita, jotka lyhytnäköisten ihmisten silmissä johtuvat työn puutteesta. Heille ei ole tullut mieleen, että työpaikalla tavallisimmin on myös muita ihmisiä, ja ehkä tämä pahoinvointi saattaisikin pääasiallisesti olla ihmiskontaktien puutteesta, eikä työn puutteesta johtuvaa. Joten näitä ihmisiä pakotetaan sitten ottamaan mitä tahansa työtä vastaan, koska se mikä tahansa työ parantaa kaikki haavat. Se vaan ei juuri paranna taloustilannetta, koska siitä ei makseta mitään oikeaa palkkaa, ei ainakaan mitään sellaista, joka ei menisi valtion omasta pussista kuitenkin.  Raha ei tästä maailmasta lopu. Jaksaminen loppuu.

Sen lisäksi, että kaikki pahoinvointi johtuu ihmisten jääräpäisyydestä pitää kiinni jostakin yhteisistä sopimuksista vain muutamien ihmisten hyödyn vuoksi, tästä iso osa (ei tietysti kaikki) olisi korjattavissa yksinkertaisilla liikkeillä. Pidettäisiin huolta siitä, että ihmisillä on muita ihmisiä. Ihminen, jolla on sosiaalisia kontakteja, verkosto ihmisiä, joiden parissa tulee oikeasti ymmärretyksi, ei koe työttömyyden aiheuttamaa eristymistä läheskään niin kovana kolauksena, kuin ihminen joka jää täysin yksin. Panostamalla koulutukseen, kouluviihtyvyyteen, sosiaalisten taitojen oppimiseen, empaattiseen ihmisyyteen kasvamiseen voitaisiin ilman mitään varsinaisia leikkauksia säästää varmasti muutamia miljoonia, kun ei olisi vastaavan kokoista tarvetta kaikille korjaaville toimenpiteille. Meillä on valta valita, teemmekö ennaltaehkäisevää, vai korjaavaa työtä. Pääasiassa tässä lamassa on tehty kaikki samat virheet, kuin edellisessäkin. Leikataan nuorisotyöstä, opetuksesta, kirjastoista, kaikesta sellaisesta joka edistää ihmisten hyvinvointia, koska se on hömpötystä. Ihminen tarvitsee hömpötystä voidakseen hyvin. Ja hyvinvoivat ihmiset kestävät kaikenlaisia takaiskuja paremmin.

Olen miettinyt sitä, että keräisin ympärilleni joitain sellaisia päteviä ihmisiä, joiden tiedän tajuavan näiden hommien päälle, ja alkaisin kehitellä omaa hanketta. Sen tarkoituksena olisi järjestää ainakin kouluille sellaista ihmisyyteen kasvamiseen tähtäävää toimintaa, jonka tavoitteena ei olisi minkäänlainen suoriutuminen ja stressin keskellä pyristely, vaan nimenomaan se, että oppii olemaan. Ihan vaikka hiljaa ja itsekseen, ilman mitään ylimääräistä melua. Melulla tarkoitan niin henkistä kuin fyysistäkin meteliä. Sellaista systeemiä, jossa ihminen joutuu oikeasti katsomaan itseensä ja kysymään, kuka minä olen ja mikä minun paikkani tässä yhteisössä on, missä minä olen hyvä, millaisella paletilla tämä minun pääni oikein pelaa?  Tulla tietoiseksi paitsi omista vahvuuksistaan, myös niistä asioista, joissa tarvitsee muiden ihmisten apua ja tukea. Koska meillä kaikilla on niitä asioita, joissa tarvitsemme muita ihmisiä. Ja vaikka tämä nykyinen Pärjäämisyhteiskuntamme koittaakin sen kovasti kieltää, ne ovat juuri ne pisteet, jotka tekevät meistä ihmisiä. Meistä kukaan ei ole minkäänlainen erityinen lumihiutale. Me olemme kaikki samassa veneessä, ja meillä kaikilla on jotain annettavaa. Eikä kukaan meistä ole koskaan valmis, ei ole mitään kiveen hakattua minuutta, vaan nopeita päätöksiä, jotka kasaantuvat joka hetki päällekäin, ja muodostavat jonkinlaisen epämääräisen ja harhaisen käsityksen persoonallisuudesta päähämme. Jos joku maksaa meikän vuokran ja vähän safkarahaa päälle, lähden pyörittämään tätä vaikka useammallekin koululle saman tien. Vaikka perjantai-iltana osallistuminen saattaisikin jäädä hieman köyhäksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti