tiistai 11. marraskuuta 2014

Hämärän valtakunta.

Vaikka tulevaisuuteni on tällä hetkellä melko epäselvä, tai oikeastaan ehkä juuri siksi, ilmoitin itseni poste restanteen joulukuun alusta lähtien. Ei tunnu kovin järkevältä muuttaa kenenkään nurkkiin kuukaudeksi, kun ei vielä tiedä, pitääkö seuraavaa kämppää etsiä Portugalista vai Lahdesta. Siinä on kuitenkin välissä sellainen 4 500 kilometriä, että pitää olla tarkkana, ettei valitse väärin. Mutta jos ei lähtöä tulekaan, mietin kahta vaihtoehtoa. Joko lähden pyörimään tuonne jonnekin yli tämän kylmän vaiheen, jonka jälkeen tullaan takaisin Suomeen ja keskitytään vaihteeksi musiikkihommiin, tai sitten ylipuhun jätkät siihen, että muutetaan Portugaliin tai Espanjaan, vuokrataan (mahdollisine perheinemme) joku ranchi jostain ja laitetaan sinne kaikenmaailman studiot ja muut pystyyn ja elellään siellä elämämme onnellisina puoliväliin asti. Tai ainakin vuoden, pari. Mutta en tiedä, mitenkä innoissaan ne siitä olisivat kuitenkaan. Minusta se kuulostaisi ihan hyvältä, jopa aivan mahdolliselta.

Tämä maa kiinnostaa minua yhä vähemmän ja vähemmän. Ihmiset täällä ovat pääasiassa mukavia ja älykkäitä, muutamia kyynisiä paskapäitä lukuunottamatta, mutta ikäväksi ne kyyniset paskapäät pyörittävät tätä maata ja kusevat asiat kaikilta niiltä hyviltä, älykkäiltä ja hienoilta ihmisiltä, joita heidän pitäisi kuunnella, jos tahtoisivat tehdä mitään järkeviä päätöksiä. Alan väsyä tähän tyhmyyden aikakauteen, joka nyt on vallalla. Tiedän, ettei se ole mitenkään vain Suomen ongelma, vaan aivan globaalia tautia tässä podetaan. Se voitaisiin ratkaista aivan pienillä eleillä ja teoilla, nälänhätä voitaisiin paikata kaikkea ruokatuotantoa pikkuisen uudellen kohdentamalla kertaheitolla, me heitetään joka päivä enemmän safkaa pois, kuin mitä tällä pallolla on syöjiä. Ihan vain rahan takia. Stubb sanoi tänään radiossa, että hänen mielestään raha on aina ollut maailman paras rauhan väline. Käsityskykyni ei edes riitä tuon lauseen tyhmyyden hahmottamiseen. Miksi? Täksi.

Toki nämä lausuntoni ovat enemmän kuin vähemmän syksyn värittämiä. Olotila on ristiriitainen, kun toisaalta ei tarvitse pyristellä lainkaan minkään luovan työn eteen, mutta kyllä sitä silti kokee itsensä melko väsyneeksi. Eikä se johdu vain pimeydestä, pimeys itsessään on ihan kiva, kun on oikeasti pimeää, eikä vain hämärää. Se on tuo päivittäinen twilight zone, joka saa ärtyneeksi, kun ei pysty varmuudella sanomaan missään vaiheessa, mikä kellon aika oikein on. Toisaalta se on aivan sama, kun päivä on kuitenkin jaettu lähinnä duuniin ja muuhun, se riittää ainakin toistaiseksi, kun sitä muuta vaan tajuaa pilkkoa vielä pienempään palaseen, jonka nimi on uni. Se ei aina meinaa ihan muistua mieleen, mutta toisaalta tässä on ollut sen verran miettimistä, että kokee olevansa jo yhdeksän aikaan aivan loppu ja väsyksissä. Siihen saattaa toisaalta pimeyskin vaikuttaa ihan vähän. Taidanpa kuunnella tuon Pig Destroyerin Book Burnerin läpi, kun se kuulosti ihan hyvältä. Vaikka sille on käynytkin ehkä vähän sama, kuin meidän Doorsille, kitarat saisivat olla vähän kovemmalla. Toisaalta koskapa kitara voisi soida liian lujaa?

Swansin keikkakin olisi tässä parin viikon päästä. Olisi kiva saada ne matkatukirahat, jotta voisi tuhlata rahansa sitten siihen. On melko mielenkiintoista, miten kaikki yhteydenpito sieltä päin on lakannut, toisaalta niillä kuulema on parin viikon käsittelyaika ja viikko sitten taisi lopultakin olla kaikki asiat kunnossa ja toimitettuna, eli kaipa se peukaloiden pyörittely jotain auttaa. Ainakin aika kuluu. Kodittomuus here I come!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti