As one thing ends....

Marraskuussa loppuu aina jotain. Nyt loppui duunit. Sain läksiäislahjaksi mixtapen, jolla on Townes Van Zandtia, Lee Hazlewoodia ja muuta samaan fiilikseen soveltuvaa, yksi itselleni ihan uusi hienous on Vincent Gallo, josta tämän hienon lahjan antaja uskoi minun pitävän. Melko oikeaan se osuikin, koska tuo biisi osui ja upposi erityisen lujaa heti ensimmäisistä nuoteista asti. Samoin kuin tätä seurannut Songs: Ohia -The Ocean's Nerve. Nämä ovat mahdollisesti kaksi parasta yksittäistä biisiä, joita viime aikoina on tajuntaani miltään suunnalta virrannut. Pakko nauhoitella tämä levy C-kasetille, niin voi ajella hämyisiä teitä ja kuulostella näitä vielä paremminkin. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei tällaista mixtape-perinnettä arvostettu tarpeeksi ennen kuin se ikään kuin kuoli. Toki nykyäänkin voi tehdä Youtube-soittolistoja, mitkä ovat ihan kiva juttu kai myös, mutta eivät ne vain itselle aja samaa asiaa. Tai ennemmin ongelma on se, että tällä nykyisellä ulosfiltteröinnin määrällä niistä puuttuu kaikki satunnaisuus. Siinä ei ole mitään itsellesi uutta, mutta kun joku toinen ihminen tekee sinulle kokoelman biisejä, joista suurinta osaa et ole kuullutkaan, tulee siinä löydettyä paljon hyvää musiikkia. Ja se on aina siisteintä, tajunnan laajentaminen musiikin kautta.

Huomenna on auton katsastus, toivon ettei tuohon mahdu mitään isompia ylläreitä, jotka maksaisivat ylimääräistä, koska tässä pitää kuitenkin suhailla Lahti-Tampere väliä kamoja viemässä, ja se on helpompaa, jos auto pysyy kilvissä ja rahat riittävät bensaan. Lisäksi myös Tampereen työkkäri aiheuttaa lievää päänvaivaa, täällä kun nimenomaan EI SAA mennä paikan päälle selvittämään asioita, vaan kaikki on tehtävä internetissä. Yhteydenottopyynnönkin jätin viime viikolla, kun eivät olleet soitelleet omaan määräaikaansa mennessä, mutta luultavasti ne eivät kyllä sieltä ala minua erikseen kaipailla, kun huomasin heti lähettämisen jälkeen unohtaneeni ruksata "tahdon vastauksen viestiini" kohtaan. Kai se on uusi laitettava vetämään.

Tänään töihin ajellessa törmäsin jollain Yle Tampereen kaltaisella kanavalla Miljoonasateen biisiin Rokkibändi Wounded Knee. Enpä ole sitäkään koskaan ennen kuullut, mutta heti kun kesken biisin kanavalle vaihtoi, lämmitti tuo Tom Waitsin rippailu, aluksi mietin, että vähän Temptationin kuuloinen, mutta sitten tajusin sen menevän aika samalla tavalla, kuin Jockey Full of Bourbon. Siis TOOOOSI paljon. Etenkin soolossa oli paljon Ribotin sekoilua vähän kliinimmällä soundilla. Silti meikästä oli ihan siistiä, että joku oli Suomessakin joskus tällaista tehnyt, niin siistiä, etten osannut olla siitä yhtään pahoillani. Tämä päivä siis on ollut tällaista uuden ja vanhan välillä kuolemista ja uudelleensyntymistä, vaikkakin onneksi melko pienessä mittakaavassa. Huomenna vielä pitää käydä pari hommaa hoitamassa, mutta sitten koittaa taas unirytmien sotkeminen.

Tein eilen tätä juhlistaakseni pienen laulunkin, ja nyt sain sen ladattua youtubeen, joten tässäpä on Jeren Kodittomuus-laulu.