perjantai 10. lokakuuta 2014

Pöllöt ei ole sitä, miltä näyttää.

Vihdoin ja viimein katsoin ensimmäistä kertaa elämässäni Twin Peaksin loppuun asti. Vaikka toinen tuotantokausi lässähtääkin melko isosti heti murhaajan selvittyä, on viimeinen jakso alusta loppuun asti sellaista parhautta, ettei sellaista kyllä ole tullut monesti vastaan. Tämä ei tietysti tarkoita, etteikö se olisi ollut ennalta-arvattava jo ensi metreiltä, muttei silläkään ole mitään väliä. Kyse on visioista ja keinoista, matkasta ennemmin, kuin määränpäästä. Se on niin hyvin tehty, että usko ja luotto Lynchin jatkosuunnitelmiinkin saa vain hatun nostoja tältä suunnalta. Olen myös onnellinen siitä, että olen säästellyt sarjaa näille kypsyyden asteille asti, koska nyt ne varhaislapsuuden ahdistavat muistot nostivat sopivasti sykettä, ja niitä osasi laittaa erilaisiin konteksteihin, kuin joskus kymmenen vanhana.

Tänäänkin on tullut kirjoitettua jonkin verran. Se on ihan hyvä, vaikka homma tuntuukin nyt turhauttavan hitaalta kaikkeen muuhun nähden, mutta tekstiä ei voi kirjoittaa nopeammin, kuin on fyysisesti mahdollista. Se on ihan hyvä, koska se pakottaa keskittymään siihen yhteen asiaan siksi aikaa, kun sitä nyt on päättänyt tehdä. Se on siitäkin syystä meditaatiota jo itsessään, koska et voi tehdä muuta samaan aikaan. Toki voit vaikuttaa tajunnantilaasi vaikka musiikilla. Se välittyy toki väistämättä myös tekstiin jotenkin. Kannattaa siis valita musiikkinsakin huolella. Nyt on alkanut autolla ajellessa radio pikkuhiljaa kyllästyttää, ja nauhoittelin jonkinlaisen mixtapen kasetille tuossa autoreissuja varten. Heti kun tuli Iron Monkey, teki mieli jyrätä koko kasetti vaan sillä. Kaipa se on erikseen vielä nauhoitettava tuo niiden levy kasetille, että voi kuunnella sitä täysillä, kun ajelee tuolla ranskalaisella perheautolla ympyrää parkkipaikalla. Sekin alkoi tänään vittuilla, keskuslukitus temppuili. En ole varma johtuuko se vain avaimesta, vai onko kalibroinnin kanssa jotain ongelmia. Välistä toimii ja välistä ei, nyt sitten ostin avaimeen uuden patterin ja vaihdoin sen, en ole vielä uskaltanut mennä autolle, kun pelkään vian olevan autossa, eikä avaimen patterissa (joka kyllä ainakin valosta päätellen oli ihan loppu.). Sitten aletaan katsella, kuinka paljon rahaa siihen reikään saisi uppoamaan. Toistaiseksi nyt ei ainakaan ole ihan kauheita summia laittaa sen huoltoon, muttei toisaalta bussikorttiinkaan, joten voipi tulla ongelma duuniin kulkemisen kanssa, mikäli auto tekee tenän. Mutta eipä voi minkään.

Portugalistakin on kuulunut taas sen verran, että yrittävät hoitaa byrokratian tarpeettomia lisäkapuloita, jotta meikällä olisi mahdollisuus saada se rahallinen avustus YourFirstEuresJobilta tähän reissuun. Se helpottaisi aika paljon, kun muuten voi olla seuraavan vuokran maksu melko tiukilla, kyllähän tässä nyt kuitenkin hengissä pysyisi vaikka nollabudjetilla. Pari taulua ja muutamia levyjäkin olen onneksi saanut myytyä, kiitoksia vain niistäkin avuista. Taulujen postittaminen kuumottelee liikaa, kun ne on maalattu huolimattomasti vain suoraan levylle, ja pelkään, että Kustin fillari rapsuttelee niistä maalit pois matkalla. Siksi mieluummin vaikka toimittelen niitä reissun jälkeen itse perille. Nyt lähden kuumottelemaan tuota autoa ja ruokkimaan itseni. Minulle ei tavallisestikaan tule nälkä ennen näitä kellonlyömiä, josta syystä ruokailuni on aina tullut aivan liian kalliiksi budjetteihin nähden. On aivan sama mihin aikaan herään tai mitä teen, jotain pientä tulee syötyä siinä joskus iltapäivällä, ja oikea nälkä alkaa olla vasta, kun kaikki kaupat menee kiinni. Hmh.

Tässä vielä pieni pätkä tänään kirjoitelluista, vaikkakin yleensä onnistun levittelemällä kiroamaan kaikki vähänkin kunnianhimoisemmat kirjalliset projektit:


"Se mikä minusta on hienointa hehkulampuissa, on juuri se, miten paljon ne rajaavat. Ne jättävät aina varjoja jonnekin päin huonetta, vaikka olisivat sijoitettu kuinka keskelle huonetta. Se on todellinen, luonnollinen kuva. Eihän missään, tai kenessäkään ole olemassa valoa, joka ihan jokaiseen nurkkaan yltäisi. Meillä kaikilla on omat, pimeät nurkkamme, joihin lika kertyy, kun emme näe siivota niitä. Ja niin sen kuuluu ollakin. Ihminen on vain yhtä puhdas, kuin likaisin nurkkansa. Kaikki meistä ajattelevat toisten olevan loisteputkilla valaistuja, täydellisen puhtaita ja tahrattomia, mutta oikeasti jokaisen sisällä roikkuu vain yksi, sammuileva, yksinäinen hehkulamppu. Ja se vilkkuu, ja himmenee, ja pimeyttä on taas vähän enemmän. Ja näin se menee, usko tai älä."

2 kommenttia:

  1. Hei tyyppi!

    En tiedä laitoitko hehkulamppuisan tekstinäytteen tänne sillä mielellä, että toivoit saavasi kuulla siitä mahdollista kommenttia. Toivottavasti näin oli, sillä nyt sitä mahdollista kommenttia tulee!

    Hehkulamppuajatus toimii, mutta ainakin tästä nimenomaisesta tekstinpätkästä tuntuu puuttuvan tietynlainen sanat ja lauseet yhteen kutova flow. Osasyynä lienee teikäläisen kivenkova pilkutus. Esimerkiksi tähän "Ihminen on vain yhtä puhdas, kuin likaisin nurkkansa" ei mielestäni kieliopillisestikaan tule pilkkua. (Muistaakseni kuin-sanaa edeltää pilkku vain jos sitä seuraa verbin sisältävä sivulause.) Vaikka pilkku onkin pistettä pehmeämpi, se tökäyttelee tekstiä. Sitä kannattaakin käyttää niin sanottuna ankkurina, mutta ei totaalisena flow'n pysäyttäjänä.

    (Ehei, en kuvittele olevani flow-kirjoittamisen mestari tai edes pilkkuekspertti. Pätemisen sijaan toivon että kommenttini selkeyttää sulle itsellesi sitä, minkämoisen soljuvuuden tekstiisi haluat.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse tosin käytän pilkkuja lähinnä nimenomaan suunnan kääntäjänä, flown katkaisijana, pysäyttäjänä, taukona. Tuo teksti on yksi pieni pätkä tällä hetkellä kolkyt sivuisesta itsemurhaviestistä (ei oma). Siksi se onkin sellaista ikäänkuin varmoin käsin ja toimistaan tietoisina punottua tekstiä. Myönnän toki siitä huolimatta, että kaikessa tekstissäni on ehkä vähän samanlainen tyyppivika. :) Rytmi ei luettaessa ole aivan yhtä intensiivinen, kuin mitä se on ollut kirjoittaessa.. Toisaalta ehkä sen luoma vaikutelma verkkaudesta onkin sitten rakentamassa sitä illuusiota, että olisin muka miettinyt sanojani.

      Poista