Niin hyvät biisit, että pää räjähtää ja tajunta valuu selkärangan lattiakaivon kautta alas psyykkiseen mustaan aukkoon.

Ajattelin kasata tähän muutamia sellaisia biisejä, jotka herättävät meikäläisessä järjettömän syvää kunnioitusta näitä duunanneita muusikoita kohtaan, sekä lievää kateutta siitä, etten ole saanut itse olla niitä tekemässä. Elikkä siis musiikin fanitus postauksen. Toki tulee muistaa, että nämäkin biisit ovat vain yksittäisiä palasia aivan täydellisiltä levyiltä.


Heroin & Your Veins - I Feel Nothing
Aina kun laitan tämän levyn soimaan, mietin, harmittaakohan koko muuta maailmaa ihan helvetisti, etteivät voi enää koskaan tehdä maailman parasta levyn aloitusta. Itseäni ainakin nujauttaa ihan vähän, mutta sitä suurempi vaikutus on kuitenkin se totaalinen hiljentyminen, minkä tuo yksin aloittava kitara saa itsessä aikaan.Nauhoittelin tämän vasta myös kasetille autoa varten, ja aika hienon lisänsä toi myös C-kasetin vouvvaava efekti. Levyltä Regret.


Demonic Death Judge - Four
Paitsi että tämä on kaikin puolin loistavaa lanausta, osuu tämän biisin myöhemmän väliosan riffi (kun se tulee, tiedätte täsmälleen mitä riffiä tarkoitan) aivan täydellisesti oman melodiatajuni ytimeen. Se riffi on täynnä juuri sitä julmuutta, joka soi jossakin tuolla oman sieluni syövereissä ja laittaa kaikkeen aina vähän lisää säröä. Myös sillä on väliä, mitä sillä riffillä on ympärillään. Kyse on jonkinlaisesta kultaisesta leikkauksesta. Vähän huuruisemman stonerfiilistelyn jälkeen se julmuus osuu huomattavan paljon paremmin, kuin jos koko biisi olisi samaa kamaa. Levyltä The Descent.


BringTheWarHome - Sing Cain
Tämä biisi toimii hieman samalla tavalla, mutta ottaa siihen maanisemman, näennäisesti rauhallisemman lähestymistavan. Roskisrummut, vibe-kitarat, Peter Dolving, yleisen häiriintynyt ilmapiiri on ensi kuulemasta asti herättänyt unelman siitä, että voisi joskus elämänsä aikana saada joskus tehtyä jotain yhtä järjettömän hienoa. Muutenkin koko levy on täysin aliarvostettu ja ohitettu, ja jokaisen pitäisi kuunnella se elämänsä aikana vähintään 20 kertaa läpi. Levyltä Rejoice!

Converge - Cruel Bloom/Wretched World
Olen aina pitänyt aivan järjettömän paljon hyvistä lopetusbiiseistä, näistä saisin varmasti tehtyä ainakin viisi-kuusi omaakin postausta. Silti tämä on yksi vahvimmista kaksikoista, mitä levyn lopussa voi olla. Vajaan puolen tunnin hardcore-sinkoilun jälkeen tehdään jotain täysin muuta. Yksi hienoimmista muistoista on joskus Lahdessa, järjettömän kovalla pakkasella, kävelin yöllä jostain kotiin ja kuuntelin tätä, ripset jäässä ja parta kuurassa. Kaikki oli hiljaista ja kylmää ja täydellistä. Vielä yksi maininnanarvoinen hieno yksityiskohta on Neurosiksen A Season In The Sky-biisin lunastusriffin rippaus tuohon Steve Von Tillin laulamaan Cruel Bloomiin. Levyltä Axe To Fall.


Hebosagil - Valmis Mihin Vaan
Lisää kateutta herättävää kamaa muusikkona. Juuri tällaisesta väkivaltaisesta bluesista olen haaveillut vuositolkulla, ja kun tämä biisi tuli levyltä ensimmäistä kertaa, tajusin täydellisesti, mitä olen halunnut kuulla koko ikäni. Sanoitusta myöten täydellinen laulu on kuulkaas siinä. Levyltä Lähtö.

Nick Cave & The Bad Seeds - Higgs Boson Blues
Aivan täydellistä aamuneljän fiilistelyä. Joskus ehkä osaa itsekin, kun on istunut riittävän monta yötä hereillä. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, eikä kaiken aika ja paikka vain voi olla vielä 25-vuotiaana, vaikka kuinka tahtoisi. Vaikka tekee kaiken koko ajan, jonoa on silti niin moneksi vuodeksi, että osa siitä tulee tehtyä vasta vanhempana patuna. Ja se on aivan hyvä.

Neurosiksen, Swansin, Tom Waitsin ja ties kenen muidenkin biiseistä jaksaisin fiilistellä vaikka kuinka monet sivut, mutta ehkä tämä riittää tältä illalta, niin kerkeän tehdä vielä jotain muutakin.