torstai 30. lokakuuta 2014

Kun ei anneta sivistyä, tylsistyy.

Olisin käynyt kirjastossa hakemassa joitakin itsesivistyksen välineitä, mutta se menikin kiinni jo seitsemältä ja aukeaa seuraavan kerran vasta maanantaina. Päätin sitten kirjoitella levyn biisien sanat koneelle, koska se mekaaninen toisto helpottaa kaiken muistamistakin. Voi olla vaikea uskoa, että tuollaiseen räimeeseen tarvitsee paljon keskittyä, mutta 15 biisiä tuollaista nykimistä, sinkoilua, stoppeja ja muuta progeilua alkaakin vaatia aivoilta jonkin verran. Tai siis viidentoista uuden biisin omaksuminen niiden sadan muun biisin jatkeeksi. Onneksi niitä ei keikkoja varten tarvitse muistaa, kuin joku 50 jonkinlaiseen aktiivimuistiin. Kyllä sitä muistaisi silti lähes kaikki. Ja loputkin ehkä toisella kerralla. Uskon tämän olevan jonkinlainen avain myös muistia ylläpitävänä toimintona. Kun pystyy muistamaan paljon hassuja lauseita, joita pitää huutaa vielä hassummilla rytmeillä juuri oikeisiin kohtiin, on melko helppoa muistaa, mitä söi kolme viikkoa sitten ruoaksi. Ainakin vielä. Ainakin se auttaa kielten kanssa todella paljon, jos ei muuta.

Olisi sellainen olo, että pitäisi ehkä tehdä musiikkia. Tuntuu vaan, että nyt siinä on jonkinlainen blokki. Pakko löytää jotain uutta, jotta kitaran rämpyttely pysyy mielekkäänä, pakko oppia jotakin, kokeilla jotain sellaista, joka ei ehkä ole niin hyvin hanskassa, mutta inspiroi itseä. Vaikka tuolla edellisellä olikin ehkä sellaisia kevyen jatseja ratkaisuja, jotka tuntuivat ihan hauskoilta, se meni silti jo liian peruspaletilla leikkimiseksi. Ja sellainen alkaa turhauttaa minua enemmän, kuin mitä se palkitsee. Olen kuunnellut portugalin retken jälkeen jonkin verran fadoja, mutta en minä nyt ihan tuosta vain kylmiltään osaisi tai tahtoisikaan vääntää levyllistä sellaisia ihan vain siksi, että kävin siellä kerran. Mutta voin nähdä, että vaikka niiden melodiat ja muut ovat kauempana suomalaisten melankoliasta, niiden melodioiden ja rakenteiden merkitys portugalilaisille on sama, kuin meille tämän slaavilaisen itkuvirsirakenteen toistaminen. Se on tietyllä tapaa pyhä asia, koska se kuvaa sitä ympäristöä, jossa meistä kukin kuolevaisuutensa kokee. Se on viitekehys sille ymmärrykselle, että olipa kuinka iloinen ja hieno elämä tahansa, se loppuu kyllä. Jokin päivällä huvikseni selailema matkaopaskirja kuvasikin portugalilaisia suomalaisten henkisiksi sukulaisiksi juuri tällaisten asioiden suhteen. Kun käy muualla, katselee Suomeakin palatessaan aina uusin silmin. Tämän päivän aurinkoinen sää sopi itselleni vallan mainiosti, en jaksanut valittaa edes kylmyydestä, kun oli muuten niin hyvä fiilis kaikesta.

Ehkä lykkään musiikin tekemistä tuonnemmaksi, odottelen sen tulevan ulos väkisin. Tänään voisin lähinnä kirjoittaa. Ja katsella There Will Be Bloodin vihdoin ja viimein, olen uhonnut sitä sen verran pitkään, mutta nyt voisi oikein jopa tilata pizzan ja tehdä tästä jonkunlaisen isomman tapahtuman. Ja huomenna sitten lähden duunien jälkeen Lahteen, soitellaan Torvessa. Ei pidä odotella jonnekin aamukahteen, kuten ihmiset yleensä tekevät. En tajua, mikä harhaluulo se on, että me soitettaisiin aina viimeisenä. Soitetaan luultavasti joskus alkuillasta, joten tulkaa ajoissa paikalle, jos olette tulossa. Siellä on Bob Malmström, jonka vittuilua on aina hauska katsella, ja Then Came Bronson, joka on itselleni uusi tuttavuus. Nopean kuulostelun perusteella kuulosti silti melko kovalta kamalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti