sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Full ADHD -sunnuntai.

Tämä on hieman keskittymishäiriöinen sunnuntai. Koitin kirjoittaa, ei tullut mitään siitäkään, tein yhden rumpuloopin, mutten ainakaan vielä jaksanut tehdä sille yhtään mitään, aloin leikata Cut To Fitin Euroopan rundin videota, mutta eihän sekään oikein lähtenyt, kun kone hidastelee vähän turhan paljon. Veikkaan, että tämän hakuammunnan jälkeen jaksan keskittyä musiikkiin kaikkein parhaiten, ja sitten käy sillä tavalla tyypillisesti, että ehkä tuossa ilta kahdeksan aikaan alkaa olla yhden biisin pohjat jotenkin olemassa, ja pitäisi alkaa jo sammutella omia koneita seuraavan päivän herätystä varten, kun on oikeastaan vasta pääsemässä vauhtiin. Niin nämä yleensä menee. Vaikka tänäänkin heräilin jo yhdentoista pintaan. Ensimmäinen viikonloppu varmaan kuukauteen, kun olen ollut vain Tampereella ja levännyt. Tekee tämäkin välistä ihan hyvää, vaikka halu soittaa rumpuja olisi melko kova.

Viime aikoina on tuntunut siltä, että tämä tervahangessa tarpominen on vihdoinkin alkanut tuottaa jotain tulosta. Siis sitä, että kaikki tekemiset ei mene enää ihan suorilta vain ohitse. Ja sen lisäksi se palaute, mitä näistä tekemisistä tulee on ollut lähinnä hämmentävän hyvää. Sitä on vain itse nöyränä poikana monttu auki, että oikeastiko, nytkö, nämä ihmiset alkavat tajuta tämän homman. Tätä on vaikea selittää, kun se tuntuu tapahtuvan vähän niinkuin joka suunnalla yhtä aikaa. Olen saanut pari taulua myytyä, Cut To Fitin fiilistelylle oli Punk In Finlandin roskakorissa ihan noiden omienkin musiikkihommien ja Pahoinvoinnin Spiraalissa-sarjiksen perään kysellään.. Pieniä asioita, mutta itselleni ehkä maailman siisteintä.  Se antaa myös jonkun motivaation miettiä niiden tekemistä ihan fyysisesti olemassaoleviksi jutuiksi, mikä vaatii oman rahansa. Koska vaikka kaikkea tekee sen enempiä miettimättä, meditoidessaan, niin on motivaatio tehdä asioita aina kovempi, kun ajattelee, että joku kuulee sen joskus jossain, eikä se vaan mene tuonne bittiavaruuden tuuliin, näkymättömiin ja kuulumattomiin. Se on ajatuksena nimittäin ahdistava. Heitellä viestejä täydelliseen, hiljaiseen tyhjyyteen, saamatta vastakaikua mihinkään. Ymmärrän, miten onnekas olen kaiken suhteen, ymmärrän miten hyvin nämä asiat ovat jostain täysin satunnaisista oikuista napsahdelleet kohdilleen, enkä ota niitä minään itsestäänselvyytenä. Se tuntuu hyvältä, mutta se laittaa myös miettimään kaikenlaista siihen liittyen. Motiiveja ja muuta sellaista. Sekä omia, että muiden.

Koko internet on täynnä viskiä. Sen suuremmin absolutistin mainettani pilaamatta tahdon silti sanoa, että JIM BEAM ja SOUTHERN COMFORT merkkiset VISKIT (no, jälkimmäinen on viskilikööri.) olivat muistaakseni alkoholijuomista ainoat mitenkään päin siedettävän makuiset litkut, mikä nyt ei ole siltikään kauhean paljon sanottuna mieheltä, joka juo mieluummin kaakaota. Mutta onhan tällainen säädös nyt kaikin mahdollisin tavoin aivan vitun vammainen, etenkin jos vielä väittää, ettei Motörhead tai Kotiteollisuus ole suomalaisnuorisolle yhtä kova vaikutin dokailla, kuin Matti Nykänen. Siis... TÄH!? Millähän vuosituhannella tuossakin laitoksessa ollaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti