maanantai 11. elokuuta 2014

Tulevaisuus siintää jo mielessä. Ja muuta shittii.

Olen ollut koko päivän todella väsynyt. Maalitahroissa ja väsynyt. Sain sentään tehtyä ruoan ja kirjoitettua jotain. Olen huomannut, että minulla täytyy olla koko ajan kaksi tai kolme erilaista pitempää tekstiä kirjoitettavana, tai muuten mietin yhtä kirjoittaessa toista ja koitan vaan viedä yhtä tekstiä sen toisen suuntaan. Onko se reilua tekstiä itseään kohtaan? Mielestäni ei. Sinä et silloin kuuntele sitä ääntä päässä, joka kirjoittaa juuri sitä tarinaa tai latelee eteen niitä tapahtumia, sinun pitää vain tarttua siihen toiseen asiaan ja kirjoittaa sitä niin pitkään, kun sitä tulee ulos, ja palata sitten siihen alkuperäiseen, ehkä pyyhkiä muutama kappale helvettiin siitä. On vaikea sanoa, milloin jokin alkaa mennä tyylillisesti tai kerronnallisesti metsään, mutta sekin on taito johon harjaantuu vain lukemalla ja kirjoittamalla, tekemällä näitä kahta noin miljoona toistoa peräjälkeen. Ongelmana vain on se, että ruumiini on fyysisesti niin väsynyt, ettei se jaksa taistella hengen jatkeena. Lienee siis parempi pitää jonkinlainen tauko.

Katsoin myös For A Few Dollars Moren, ajattelin ettei sitä tarvitse jokaisesta katsomastaan spagettiwesternistä erikseen mainita, mutta ne ovat oikeasti niin hyvin tehtyjä elokuvia, että kylmät väreet ja isot fiilikset kulkevat läpi väistämättä. Se on hassua, että kynnys alkaa katsoa westerniä on paperilla melko korkea. Sitä ajattelee aina, että kuinka monta eri tarinaa sitä nyt saa ympättyä sinne saluunan nurkkaan aavikon laidalle, mutta kun alat katsoa niitä, näet heti sen aivan oman maailman, joka kuvakerronnalla, leikkauksilla ja ohjaustyöllä luodaan, ja se on samantien menoa. Eikä ole aivan sattumaa, että juuri näitä elementtejä lainaavat sarjat (Tarantinon leffat, Breaking Bad ja The Wire, joka itselläni on vielä jonkinaikaa katsomatta) ovat tänä aikana niin menestyneitä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että se on kerronnan muotona aivan mestarillista, täysin erilaista, kuin mikään muu. Heti kun laitan elokuvan pyörimään, minulla ei ole mitään ongelmaa keskittyä siihen. Lapsena mielikuvani oli se, että länkkäreitä katsovat kakkoselta lauantai-iltana pallomahaiset äijät keskikalja kädessä ja makkara toisessa, ja siksi vierastin niitä kauan. Koska minulle pallomahaisen keskikaljaäijän maailma on viimeinen, johon tahdon samastua. Ei siksi, että kuvittelisin olevani mitenkään parempi, kuin keskikaljaäijä, vaan siksi, että olen "intoksikantiaalisesti haasteellinen".

Nyt yritän selvittää sitä, miten parhaiten ja helpoiten onnistuisi autoon muuttaminen. Suunnitelmissamme on siis myydä mahdollisimman paljon romua, antaa loput omaisille vahdittavaksi ja osa pysyvästi, ostaa auto ja ajaa jonnekin pois täältä. Suunnitelmissa on tällä hetkellä Portugali tai Espanja. Jos ei muuten, niin tahtoisin osata sanoa espanjaksi jotain muutakin, kuin "tres hombres, no mas. muerte!" Tämä ei tietenkään ole kauhean käytännöllistä tönkköespanjaa, jos tahtoo vaikka syödä. Mutta saa nyt nähdä minne tämä elämä viskoo. Olisi mielenkiintoista käydä katsomassa onko siellä mitään oman alan hommia, tai voisiko siellä olla jotain sellaista alaa, jossa voisi kokeilla jotain uutta. Mutta ei siellä lopultakaan niin kauhean montaa kuukautta ehkä olla (ainakaan paikallaan), että kannattaa liiaksi asettua. Auto pitäisi vaan vielä jostain ostaa, mutta toisaalta rahaakin saadaan vasta takuuvuokrasta, että ei tässä olla niin jäniksen selässä. Tällainen lähiöelämä vaan ei oikein ole kumpaakaan varten, niin jaksetaan tätäkin vähän paremmin, kun suunnitellaan vähän tulevaa siinä suhteessa. Huomasin myös, että vaikka en ole sitä kauheasti ajattellut, niin tämä on ollut melko luovaa aikaa. Siksi en pitäisi tätä täälläkään asumista kauhean turhana pätkänä. Kaikessa on puolensa, aina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti