maanantai 11. elokuuta 2014

Sosiaalinen sivistys.

Entinen lukio-ihmiseni Oskari Onninen kirjoitti "sivistyshakkeroinnista". Muistan tämän hieman ärsyttävän snobbailupiirteen muuten ihan teräväkielisessä ja mukavan vittumaisessa ihmisessä jo koulusta, enkä antanut sen koskaan häiritä itseäni, mutta olen miettinyt tuota puolta hänessä itsekseni monesti lukiessani hänen juttujaan. Nyt on mielestäni melko hienoa, että hän on sen artikuloinut noinkin selkeästi ulospäin, aivan kuin kaapista tuleva hipsteri tunnustaisi vähän paidan hihaa nykien olevansa aikansa tuote, eikä oikeastaan edes mikään kauhean ainutlaatuinen sellainen. Se on ihan terve havainto, tätä ei pidä käsittää millään tavalla väärin. Miettiessäni tuota tiettyä puolta ihmisessä, olen miettinyt myös tuota sosiaalista sivistystä. Olen havainnut sitä useissa ihmisissä, ja olen suurimmaksi osaksi pitänyt aina mölyt mahassani, koska itselläni ei ole olemassa sellaista kilpailuviettiä. Tykkään esitellä tätä kapea-alaista sivistystäni lähinnä silloin, kun löytyy joku sellainen ihminen, joka oikeasti on kiinnostunut siitä, mikä luultavasti on seurausta siitä, että suurinta osaa omasta kaveripiiristäni kyseiset asiat eivät aina ole kiinnostaneet aivan yhtä paljon, kuin vaikkapa huumeet. Ei siinä, ihan mielenkiintoinen ja välistä jopa groteskilla tavalla hauska aihepiiri se on sekin, mutta jos baarissa saan keskustella vesilasin ääressä jonkun oikeasti lukeneen ihmisen kanssa, se on minusta virkistävää. Koska se on harvinaisempaa.

Olen aina ollut kuitenkin liian introvertti keräämään informaatiota nuppiini sosiaalisten pakotteiden tai paineiden vuoksi. Minulla on aina vaihtoehtona olla hiljaa. Tulisenakin käyvän keskustelun saa sammumaan melko äkkiä, kun tuijottaa vesilasiinsa tai kahvikuppiinsa ja istuu hiljaa. Olen aina myös pohtinut tuollaisen "älykkyyden" tai ennemmin sivistyksen ulkokultaisuutta, siten miten se nojaa koko ajan bluffille, miten helposti se on kaadettavissa, miten hauraille, mutta sitäkin ylimielisemmille odotuksille vastapuolen tyhmyydestä se perustuu. Se siinä ehkä itsestäni on vastenmielisintä. Se muuttuu auttamatta itsen alleviivaamiseksi missä tahansa asiayhteydessä, koska oletus on, ettei vastapuoli tiedä asiasta riittävästi kyseenalaistaakseen mitään, mitä tämä sivistynyt ja älykäs itse päästää suustaan. Siinä on jo lähtötilanteessa oletuksena, ettei tämä ole keskustelu, vaan monologi. Keskustelu on kuitenkin vuorovaikutusta, kahden mielen välistä kanssakäymistä. Suuri osa sosiaalisista tilanteista ei läheskään niin usein ole keskustelua, kuin voisi luulla. Jonkinlaiset sisäänrakennetut sosiaaliset valtasuhteet ovat olemassa, vaikkei niitä olettaisikaan. Monesti ne sanelee ikä, koska kuitenkin jotenkin kuitenkin oletamme, että kokemus on tuonut myös enemmän ymmärrystä. Siksi minusta on monesti hämmentävääkin, miten voin tuntea oikeasti keskustelevani vaikkapa 60-vuotiaan entisen alakoulun rehtorin ja monien muiden sellaisten ihmisten kanssa, joita pidän älykkäinä ja joihin suhtaudun ihan mielelläni jo kunnioituksesta niin, että" sinä kerrot, minä kuuntelen". Se tunne voi syntyä vain molemminpuolisesta kunnioituksesta ja tietynlaisesta nöyryydestä.

Lukeminenkin on sellaista, etten ole koskaan tehnyt sitä brassaillakseni jossain kirjallisella sivistykselläni. En heittele anekdootteja kirjailijoiden elämistä, se on mielestäni ollut aina vähän autistista touhua. Ja yhtä vaivaannuttavaa kuin se, että joku kertoo suomalaisten stand up-koomikoiden juttuja ominaan. Luen siksi, että minun sisälläni on aivan helvetin suuri vieraantuneisuuden tunne, joka on kuin vuori, jonka huipulle pitää vain koittaa kiivetä. Ja joka kerta, kun luulen että kaikki on menetetty, jostakin putkahtaa esiin joku uusi kirjailija, jolla on mukanaan lisää köyttä, joka ottaa oman köytensä ja sitoo sen kiinni omaani ja neuvoo tien eteenpäin. Se on minulle niitä harvoja yhteenkuuluvaisuuden kokemuksia, vaikka en kaikista asioista samaa mieltä olisikaan. Se on henkilökohtainen tavoite kasvaa ulos vanhasta nahasta, voittaa itsensä. Sillä ei ole mitään tekemistä edes sivistyksen lisäämisen kanssa, koska kuten Oskarikin sanoi, sen puolen voisi hoitaa nopeammin ja tehokkaammin Wikipediassa. En tiedä, onko suhteellisen äkillinen isomman huomion keskipisteeksi joutuminen tehnyt Oskarille jotakin, enkä aio sitä edes spekuloida (suoraan sanottuna se ei edes kiinnosta), mutta silti mietin, että toivottavasti hän saa ne Dostojevskitkin loppuun, koska lukeminen opettaa jotain sellaista kaikkeuden kannalta keskeistä, mitä ei Wikipediasta, Googlesta tai iPhonen näytöltä löydy: pitkäjänteisyyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti