torstai 7. elokuuta 2014

"Pessimismiä" ja pörriäisiä.

Täytyy ottaa vähän toissapäiväisestä takaisin, kun tuntui että Lari Malmbergin juttu jäi vähän kesken. Tietenkin kyseessä oli vain preludi tälle haastattelulle, joka on paitsi mielenkiintoinen henkilön vuoksi, myös ihan virkistävästi kirjoitettu, joten kiitos tästä! Suunnilleen hypin innosta luettuani Räsäsen näkemyksen elämän tarkoituksettomuudesta vastaavan sanasta sanaan omaa käsitystäni siitä, mitä ihmiset voivat täällä tehdä. Ei juuri mitään, joten siksi voidaan aivan yhtä hyvin lopettaa toistemme tappaminen, olla toisiamme kohtaan myötätuntoisia ja inhimmillisiä, mikäli määritelmä on jotain muuta, kuin Mark Twainin Mystisellä Vierailijalla. Oman katsomukseni mukaan me olemme vahinko, sattumaa, katoava tajunta äärettömässä tyhjyydessä, meillä ei ole mitään mahdollisuutta mihinkään muuhun, kuin tähän kokemukselliseen todellisuuteen, joka ei välttämättä vastaa oikeaa todellisuutta millään tavalla, ja jonka luonteesta ja perusominaisuuksista ymmärrämme toisaalta vielä hyvin vähän.

Monet sanovat aina tässä kohtaa, että katsomukseni on groteski ja pessimistinen. Miten niin? Ehkä, jos katselee maailmaa dualistisesti, ja kaikki pitää jakaa keskeltä kahtia. Mutta jos kykenee näkemään kaiken ykseyden ja vuorovaikutteisuuden, ymmärtää myös, että tuollaisesta maailmankuvasta seuraa lähes väistämättä todellinen, aito arvostus sitä kaikkeutta kohtaan, jossa elää. Olen kiitollinen jokaisesta kärsimyksenkin hetkestä, ymmärrän ettei tämä voi olla kenellekään muullekaan helppoa, jos se ei ole sitä minulle, ja olen kuitenkin vain yksi 7 miljardista, vielä yksi promille siitä paremmin voivasta osasta sitä, joten elämän ja olemassaolon täytyy olla helvettiä monille. Mutta siitä voi tehdä myös taivaansa, se puoli siitä on asenteesta kiinni, vaikkakin kuulostaa tekopyhältä sanoa se täältä kasan päältä. Ihan sama, olen minä kohdannut myös aivan oikeasti pohjalla olevia ihmisiä, jotka hymyilevät joka päivä ja rakastavat elämäänsä juuri sellaisena, kuin se on, koska he osaavat iloita pienistä ja yksinkertaisista asioista siinä. Afrikkakin vain on helpompi myydä avustuskohteena, jos kaikki murjottavat joka kuvassa.


Ihmiset ovat nyt kuumotelleet myös ampiaisia, kun ne ovat niin kauhean aggressiivisia. Muutamat olen auttanut pihalle ilman sen suurempia aggressioita. Mielestäni ne ovat ennemmin turhautuneita. Vähemmän aggressiivisia ne ovat, kuin suomalaiset keskikaljajuopot, joilta meni se suojatyöpaikka, jonka varjolla kukaan ei huomannut ongelmaa, kun hän "kuitenkin hoiti työnsä". Ampiaiset ovat periaatteessa melkein samassa asemassa. Kuningatar kuoli, tehdas alettiin ajas, ja nyt sitten kierretään etsimässä elämän loppuajalle jotain mielekästä tekemistä, ennen kuin tulee kylmä kuolo, joka päähän koppaa. Ne eivät nähdäkseni ole aggressiivisia, vaan eksyneitä, ja kun ne ovat enemmän siellä, missä ihmiset ovat, ihmiset tietysti huitovat enemmän, ja siinähän sitä sitten saa itsensä pistetyksi. Kun oikein aloin miettiä asiaa, muistin, että minua on tainnut pistää ampiainen viimeksi neljännellä luokalla. Kyllä se sattui ihan helvetisti, se on itseasiassa niitä harvoja kipuja, jotka aivot pystyvät muistamaan aivan täsmälleen, ja ehkä juuri se saakin ihmiset hyppimään niin tehokkaasti. Mutta ei tätäkään vaihetta kauaa kestä, kyllä ne siitä kohta hyytyvät kuitenkin.

Näin äsken Lidlissä taas myös sellaista separointia jonkun poliisin puolesta, että vähän hävetti koko ammattikunnan puolesta tuo yksilö. En tiedä mikä näytti olevan ongelma, mutta alkoi siinä kamojaan pakatessaan huutaa ja mesota kahdelle nuorelle, ehkä bulgarialaiselle, ehkä yhtä hyvin espanjalaiselle jätkälle, että mikä tässä nyt oikein on. Ensin asetelma oli, että "lähdetään ulos kattoo", mutta sekunnin murto-osassa se vaihtuikin "jos ette osaa käyttäytyä niin lähdette putkaan, mä oon poliisi!" Minun nähdäkseni he eivät ainakaan tehneet varsinaisesti yhtään mitään, puheista en tiedä. Poliisiyksilö ainakin oli heti käskyttämässä, mutta hän ei selkeästi ollut lähelläkään virkatehtäviään tai -pukuaan, joten nähdäkseni hänellä ei ollut oikeutta myöskään käyttää poliisin auktoriteettia. Tai ainakaan uhata sillä ihmisiä heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ei järjestyksenvalvojatkaan ole järjestyksenvalvojia työajan ulkopuolella, eikä ravintolakokitkaan ole velvollisia valmistamaan safkaa jokaiselle sitä tarvitsevalle työajan ulkopuolella. Samaan tapaan poliisi on poliisi vain ollessaan töissä. Toki siviilipidätysoikeus on meillä jokaisella. Mutta tässä ei voi sivuuttaa sitä, että nähdäkseni tämä on tämän poliisikoulukaupungin suurin ongelma. Poliisi on täynnä asennevammaisia, psykologisesti ammattiinsa soveltumattomia yksilöitä, jotka käyttävät tätä ammatin tuomaa vipuvartta tehdäkseen itsestään vakuuttavampia yksityiselämässään. En oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Mutta nähdäkseni tässä kaupungissa on näkyvyyteensä nähden kyllä luultavasti hyödyttömin poliisijoukko. Eipä tässä kai muuta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti