Musiikki & todellisuus

Tänään olen taas lähinnä soittanut. Nautin elämästäni juuri nyt, vaikka periaatteessa kaiken alla onkin koko ajan se tietty ahdistus, joka myös syksynä tunnetaan, mutta se ei vaivaa. Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, sitä se myös on. Mutta en usko, että se on suomalaisille mitenkään vieras käsite, tai että sen ristiriita olisi jotenkin yllättävää. Siinä on sekin hyvä puoli, että musiikki kuulostaa koko ajan aivan helvetin hyvälle. Se tekee jokaisesta hetkestä, myös tavallisesta kauppareissusta, tärkeän, hienon, eeppisen tai jotenkin muuten erilaisen. Myös musiikilla on väliä. Se stimuloi aisteja hahmottamaan maailman eri tavoin. Eilen sää oli aivan samanlainen, kuin tänäänkin, vähän tihkuttaa, on pimeää ja katulamput loistavat. Kuuntelin Neurosiksen Given To The Risingia, joka muuten on mielestäni kyllä täydellinen levy, mikäli se jonkun pääsee yllättämään. Kaikki näytti ikään kuin keskittyvän. Kun katsoin sateisia katuja, valo näytti keskittyvän koko ajan näkökenttäni keskelle, kaikki meni ikään kuin yhtä pistettä kohti. Mietin, että tämä efekti ehkä osaltaan myös vaikuttaa siihen, että kaikki näyttää mielestäni siistimmältä, kun Neurosis soi. Pilvet näyttävät vyöryvän nopeammin, kerrostalot tuntuvat raskaammilta, metsien puut korkeammilta, kaikki tuntuu TODELLA merkitykselliseltä, kun tuo bändi soi taustalla.

Tänään samalla kauppareissulla pyörittelin sitten taas Heroin & Your Veinsin Regretiä, ja vaikutelma oli täysin toinen. Valo tuntui ennemmin säkenöivän kadulla, se ei keskittynyt mihinkään, vaan oli siinä mistä silmä sattui sen ohi kävellessä poimimaan. Sekin oli hieno hetki, ja sai minut miettimään, onko alhainen verensokeri vaan altistanut auralliselle migreenikohtaukselle, mutta kun musiikki tekee tajunnalleni oikeastaan aina jotain, ja uskon sen tekevän kaikille muillekin, aivan kaikki eivät vain välttämättä huomaa keskittyä tutkimaan aistejaan kuunnellessaan musiikkia. Musiikki muokkaa tajuntaa ja sitä kautta kokemuksellista, aistillista todellisuutta (eli sitä ainutta mikä meillä tässä edessämme on). En tiedä, voisiko siitäkin laskea jollain kaavalla sen, että kuuntelemamme musiikin resonanssi aiheuttaa vain jonkinlaisen interferenssin todellisuuden omaan tajuuteen, jolloinka aivoihimme tulevat signaalit ovat jollakin tavalla näiden kompromissia, vai onko tämä vain subjektiivisen tajunnan tuottamaa huuhaata, mutta aivan kuten totesin rikkoessani mieleni ensimmäisen kerran: who the fuck cares.

Jos näet, että seinä aaltoilee, tiedät olevasi täysin selvinpäin ja mietit, onko tämä todellista kokemusta seinän aaltoilusta, vai vain hyvin vahvasti kuviteltua aaltoilevaa liikettä pinnassa, päädyt hyvin nopeasti siihen päätelmään, että tämän pohtiminen on aivan yhdentekevää, kun seinä edessäsi aaltoilee joka tapauksessa, oli syy mikä tahansa. Sitä ei kiinnosta, mitä olet asiasta mieltä, sinä nyt vain näet sen tekevän niin.

Mannalta oli näemmä tullut uusi biisi, joka kyllä saa odottamaan uutta levyäkin mielenkiinnolla. Mielestäni tässä on yksi Suomen parhaita muusikoita, ainakin se soi suoraan meikäläisen sieluun juuri sellaisena, kuin musiikin kuuluukin soida. Elikkäs bluesina.