lauantai 30. elokuuta 2014

Lauantai on toivoa täynnä.

Katselen tässä Netflixistä ihan mielenkiintoista dokumenttia Serial Killer Culture, jossa tutustutaan taiteilijoihin ja keräilijöihin, ja merkittävimpänä tässä napsahti heti suoraan David Van Goughin taide. Jo noista linkittämäni sivun kirjailijapotreteista, mutta myös sanomisistaan tuossa dokumentissa langetan hänen ylleen vahvan INFP-epäilyn. Nuo taulut etenkin Charles Mansonin hommista on aivan helvetin hienoja ja monitasoisia, mikä on itselleni jollakin epämääräisellä tavalla "myhäilyttävää", kun nuorempana tuli itsekin mietiskeltyä ja tutkittua tuota miestä paljonkin. Siitä voi kai lukea riittävästi täältä jostain, jos siltä tuntuu. Noissa kuitenkin on yhdistetty salaliittoteorioita, alkemiaa, vähän kaiken näköisiä sivujuonteita osaksi sitä todellista hommaa, ja niistä saakin keiteltyä melko hienoja maalauksia.

Noita katsellessa tulee taas sellainen fiilis, että tekisi mieli viritellä maalit ja muut ja alkaa maalata, mutta tuo koira on sen verta innokasta sorttia (koittaa haudata nappuloitaan piuhojen ja kapuloiden keskelle), että voisi lennellä telineet ja maalit minne sattuu. Jokin toinen ilta sitten. On vähän sellainen olo, että tuntuu siltä että pitäisi vielä tehdä jotain, mutten oikein osaa vielä hahmottaa, että mitä. Ostin tänään RC-3 loopperin ja olen opetellut vähän käyttämään sitä. Vaikeinta on saada aina luonnollisesti jatkumaan kierrot, jos soittaa vaikka säkeistön ja kertosäkeen ja aikoo jättää sen loopiksi, ja sitten nopeasti unohtaa, että se lähtee saman tien nauhoittamaan seuraavaa kerrosta, ja se sitten yleensä menee vielä vähän hakiessa. Mutta ehkä sitä voisi alkaa harjoitella jossain tuolla kaduilla jossain välissä, pikkuvahvistin, kitara ja loopperi, ei siihen tarvitse mitään muuta. On aina jotenkin hassua katsella, kun tuolla on noita, jotka laittaa jonkun valmiin Beatles-pohjan napista päälle ja alkaa vaan tykittää sooloa siihen päälle sitten. Kai sekin jollekin toimii, mutta kyllä sellaiset tee-se-itse-ihmiset vetoaa minuun aina paljon enemmän, vaikka soittaisivatkin huonoja biisejä tai eivät osaisi ihan kaikkea. Mutta kai se nyt on helppo sellaisista tykätä, kun on itse melko samanlainen.

Ehkä voisi pyhittää tämän illan levolle ja dokkareille ja jollekin ihan iisille, kun on joka ilta tullut kaksi viikkoa kuitenkin jotain soitettua tai nauhoitettua. Aloin miettiä myös, että jos vääntäisi muutamia Tom Waits-covereita ja laittaisi ne ilmaisjakoon, muutamia biisejä on kuitenkin nauhallakin jo, niin voisi kasata niistä sitten jotain. Ehkä sekään ei tribuutista haastaisi oikeuteen, vaikka melko hanakka niissä hommissa onkin. Ja kyllähän sitä mielellään lähtisi Tompalle häviämään sinnekin, sekin olisi jonkinlainen kunnia kai, olla Waitsille joku satabiljoonaa pystyssä. Voisin vaikka yhdyskuntapalveluna mennä sen bändiin soittelemaan kitaraa, oh the suffering, oh what punishment! Hmm. Ehkä tuolla suunnitelmalla voisi päästä Waitsin bändiin soittelemaan, eli eiköhän laiteta harkintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti