torstai 14. elokuuta 2014

Huomenna laitetaan taas reissukengät jalkaan.

Viikonloppu onkin vähän kiireisempi, kuin mitä alunperin vaikutti. Huomenna lähden iltapäivästä Lahteen, jossa toivottavasti saadaan treenattua viidettä kertaa tänä vuonna. Tai siis neljättä kertaa ihan koko bändillä, mutta kuitenkin. Lauantaina pitänee sitten lähteä Teron matkassa Turkuun, jossa soitetaan kaksi keikkaa. Toinen on päivällä jossain aggregaattibileissä jossain puistossa, en vielä tiedä itsekään, että missä, ja toinen on illasta sitten Klubilla. Sinne kannattaa tulla pällistelemään, siellä on myös Spawn From Deceit, Better Not Born, Reality Show ja Inferia, liput maksaa vaan vitosen ja ovet aukeaa ysiltä. Tämä siis kaikille turkulaisille, joilla ei ole lauantaille suunnitelmaa, nyt on.

Huomenna laitetaan nettiin myös Sledgehogin ensimmäinen levy, laitan siihen linkin, kun vaan saan itsekin jostain sellaisen. Nyt olen kuitenkin melko tyytyväinen soundiin ja vähän kaikkeen, siinä on ihan hyvä meininki perusrokkitouhuiksi. Itsellä vaan on aina katse tulevissa hommissa, ja seuraavana mielessä siintäisi Cut To Fitin seuraava levy. Puolet siitä pitäisi vielä duunailla. Niin joo, ja pitää poltella noita demoja matkaan keikkaa varten, kun ei kerta ole mitään myytävää ja bensa ei ole ilmaista.

Nyt on vähän vaikea kirjoittaa, kun hoitokoira on sylissä ukkosta piilossa ja tämän mötkön kanssa kikkailu on vähän epäkäytännöllistä, joten tämän päivän epistola on jotakuinkin tässä. Huomenna alkaa taas äksönit, tänä iltana pidetään sadetta ja paistellaan pekonimunakasta himassa. Siistiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti