Nauhoitusreissu takana.

Takana on helvetin eheyttävä, rentouttava ja mukava viikonloppu maalla. Vaikka kotoisa lehmänpaskan haju vaatteissa onkin itselleni sellainen, etten meinaa edes huomata sitä, lienee parempi käydä kuitenkin suihkussa ja vaihtaa vaatteet ennen huomista työpäivää. Eetu selvisi hakemaan meikää, rumpalia ja rumpuja perjantaina erinäisten ylimääräisten mutkien jälkeen, mutta eipä nekään kauheasti tahtia hidastaneet. Saatiin nauhoitettua kaikki biisit ja levyllinen tuollaista rokinkaltaista valmistetta sieltä on tuloillaan, kunhan tuo helvetin mukava nauhoittelijakaveri saa vaan miksattua sen. Ensin olin vähän huolissani siitä, että basso vedettiin suoraan linjaan, kun omat kokemukset siitä ovat olleet lähinnä sitä, että sitten ihmetellään miten se kuulostaa hassulta, kun puuttuu vahvistimen tuoma lämpö ja tietyt taajuudet, mutta ymmärsin onneksi nopeasti, ettei ole minun asiani itkeä siitä, kun en bassoa soita, joten turpa kiinni läskipää, ja öliset vain nyt ne laulut niin hyvin, kuin osaat.

Perjantaina lähinnä katseltiin romut kohdalleen ja lähdettiin paistelemaan makkaraa ja jauhamaan paskaa, kaikki sujui niiltä osin suunnitelmien mukaan. Makkara paistui ja paska jauhautui. Jauhaantui? Jauhoittui? Menin nukkumaan suhteellisen ajoissa, kämpässä oli melko kylmä, mikä tuntui aamulla sitten sellaisena Peter Steele-rekisterinä. Kahvia ja appelsiinimehua aamupalaksi, molemmat ehkä viimeisiä asioita, mitä kannattaa juoda, jos tahtoo laulaa jotain niinkuin on tottunut laulamaan. Ne kuivattavat ja tuntuvat virittävän äänihuulia jotenkin uudella tavalla. Jätkät alkoivat soitella biisejä läpi ja kaikki saatiin melko pienellä vaivalla purkkiin. Pidettiin pieni safkailutauko ja viriteltiin mikit. AKGn D5 ja Roden konkkamikki vähän kauemmaksi, Shuren 58 vähän lähemmäksi. Eli peruksena kolme raitaa laulua sisään jo lähdössä, ihan vaan kokeeksi.

Aluksi lähti vähän nihkeästi, tuntui taas siltä, äänialasta olisi vaan leikattu tietynlainen siivu pois, ja ikäväkseni tarvitsin juuri niitä tiettyjä juttuja. Kaipa se pienen hinkkaamisen jälkeen lähti. Siltikin tuntuu aina siltä, ettei meikästä mitään karaokelaulajaa saisi. Livenä bändin kanssa saan hommat toimimaan melkein minkälaisissa olosuhteissa tahansa edes auttavasti, mutta nauhoituksessa se tilanteen dynaamisuus on astetta pienemmällä, kun kaikki sieltä luureista tuleva on olemassa jo valmiina. Jotkut kokisivat sen ehkä helpommaksi, mutta ehkä se jotenkin alitajuisesti hiertää itsellä vastaan. Teen kuitenkin ihan lähtökohtaisesti niin, että aletaan nauhoittaa saman tien, kuuntelematta biisiä etukäteen, jotta siinä olisi edes vähän samaa fiilistä. Silti suoriudun kaikkein parhaiten aina silloin, kun kitaravahvistimet huutaa täysillä vieressä. Ei ne tosin näissäkään nauhoituksissa olisi huutaneet, kun olivat omissa huoneissaan ja nauhoitushuoneessa soivat vain rummut. Lauluihin meni ehkä sellainen tunti, jos ihan täysin sitäkään, ennen viimeistä biisiä oli pakko pitää pieni tuuletustauko, kun ei happi riittänyt huoneessa enää edes hengittämiseen. Ehkä sieltä olisi jotain voinut hinkkailla, tai laulaa jotain taustoja hieman enemmänkin, mutta uskon, että nyt ne vähätkin kohdat korostuvat enemmän, kun ei ole tuplailtu läheskään kaikkea. Ja tarvittaessa on kuitenkin niitä taustamikkejä, mitä voi käyttää tilan kasvattamiseen, jos siltä tuntuu.

Sen jälkeen oli ohjelmassa Jossun grillin loistavien hampurilaisten kautta rentoutumisutiliteettien pariin siirtyminen. Sauna lämpiämään, kitara käteen ja sukat pois. Istuttiin siinä melko pitkä pätkä aivan hiljaa ja totesin, ettei elämässäni ole muutamaan vuoteen tainnut olla montaa tällaista hetkeä, jolloin mikään sähkölaite ei hurise, musiikki ei soi tai autot eivät kuulu. Pelkät linnut. Se tuntui aivan helvetin hienolta. Ja sitä se meikän sisäinen heinähattu kaipaa todella paljon. Sitä ei koe niin vahvasti porukoillekaan mennessä, kun siinä hurisee vitostie vieressä koko ajan. Jalkalassa se on taas eri juttu, siellä aletaan olla riittävän kaukana kaikesta. Aamuyöhön asti jaksettiin siinä istua ja ihmetellä kaiken näköistä. Aamulla herätessä tunsin oloni varmaan krapulaisemmaksi, kuin kukaan noista alkoholia nauttineista, tuntui että silmät räjähtää päähän, kurkku oli kipeä ja oksetti ja oli nälkä samaan aikaan. En tajua, miksi. Passiivinen krapula, tai liian vähän unta. Haettiin soittoromut, kuunneltiin biisit kerran läpi ja lähdettiin ajelemaan takaisin Tampereelle päin. Tässä pakkasin Eetulle sähkörummut mukaan, saan vaihdettua ne rumpusettiin, jotta saa Cut To Fitin hommatkin rullaamaan taas jotenkin päin. Se on parempi juttu, yksi huoli vähemmän. Nyt alan käynnistellä sitten vanhaa miksailukonetta ja katson miten saan suoraan koneelle nauhoittelun futaamaan Zoomin raiturin kanssa. Niin joo, ja se suihku.

Eetun pitäisi pesettää autonsa, vaikka menettääkin tämän hienon "bumper stickerin".