torstai 26. kesäkuuta 2014

Kasvu on hieno asia.

Kävellessä on hienoa huomata niitä pieniä väistämättömyyksiä, tulevia törmäyksiä reiteillä, jotka ovat väistämättömiä, ellei jompikumpi muuta kurssiaan jotenkin vähän. Ja aina molemmat muuttavat, niin ettei tällaista törmäystä synny. Ja juuri tästä syystä uskon, että ihmiskunta onnistuu kiertämään sellaiset väistämättömän näköiset konfliktit, jotka tuhoaisivat sen. Koska se tapahtuu jo noin pienissä päivittäisissä asioissa, jotka eivät edes uhkaa henkeä, niin miksei sitten myöskin isommissa mittakaavoissa? Kumpikaan ei tietysti saa pysähtyä, se näyttäisi toisen silmissä luovuttamiselta, mutta jotenkin molempien osapuolten vauhti hidastuu tai kurssi kääntyy juuri sen verran, ettei törmäystä tulekaan. Sen jälkeen, kun sama manooveri on toistettu kahdella pyöräilijällä ja kolmella jalankulkijalla ilman, että kukaan on vahingoittunut, alkaa jo itsekin miettiä, että mitenkäs helvetissä tuo nyt oikein tapahtui?

Tällaista mietin kävellessäni Hervannassa pitkästä aikaa ilman kuulokkeista kaiken tilan värittävää musiikkia, ajattelin sen olevan ihan tervettä vaihtelua. Mutta en kyllä tee sitä virhettä toiste. Kyllä Tom Waits kuitenkin aina dokaamisella leuhkimisen ja alkavat perheväkivaltatilanteet voittaa. Ehkä se on todellisuuspakoilua, mutta tässä mittakaavassa sallin sen itselleni sen aikaa, kun asun täällä. Tässä on nyt tullut luettua pitkästä aikaa melko paljon Samuel Beckettiä, ja se on kyllä mielestäni hienoa luettavaa, vaikkakin koukeroiden ja mutkien kautta kulkeva teksti voi tasaisesti liikkuvassa bussissa osoittautua ylivoimaiseksi, mikäli tarkoitus on samaan aikaan yrittää pitää silmäluomia auki. Siltikin, joskus lukiessani Beckettiä en pitänyt siitä yhtään, nyt sitä taas huomaa, miten oma kypsyminen ja kasvu avaa aina uusia ovia. Vaikka se toisaalta sulkisikin vanhoja, niin kun niihin vanhoihin asioihin ei palaa, ne ovat rakentuneet mieleen sellaisina, kuin ne olivat nuorempana. Ja se on hienoa, koska se osoittaa, että ihmismieli kykenee samaan aikaan pyörittämään tavallaan täysin erilaisia systeemeitä päässään.

Koska et sinä todellakaan ole se ihminen, joka olit seitsemän vuotta sitten. Voit luulla olevasi, mutta seitsemän vuotta ihmiselämässä on sellainen aika, että se pommittaa sinua suorastaan järisyttävillä kokemuksilla. Mutta juuri tuollaisten asioiden kautta voit silti ajaa päässäsi läpi niitä tuntemuksia, joita vaikka tietyn kirjan lukeminen herätti sinussa teini-ikäisenä (ja näin kirjoittaessasi voit tajuta, että olet nyt kai sitten sitä, mitä joskus ajattelit sanan "aikuinen" tarkoittavan, vaikka tajuatkin nyt, että koko "aikuisuus" on vain isojen lapsien tapa harhauttaa pienempiä tekemään mitä he tahtovat heidän tekevän.)  pystyt katsomaan sitä maailmaa vielä ikään kuin sen saman teini-ikäisen maailmankuvasta. Sekin on välillä ihan tarpeellinen taito. En näe, että elämässä voi kauheasti hyödyttömiä taitoja opiskellakaan.


Jos joku ei muuten tiennyt vanhan kansan voodookikkoja helvetin kipeisiin ja ärsyttäviin, Samuel L. Jackson tason motherfucker-aftoihin, niin purista puolukka suoraan siihen rakkulaan. Se tuntuu siltä, kuin olisit lyönyt itsellesi lävistyksen naamaan veitsellä, mutta se myös auttaa todella nopeasti. Näin ainakin Pertunmaalla voodoiltiin, kun minä olin pienempi lapsi. Huomenna menen katsomaan, miten Köyliössä voodoillaan, kun lähdetään Sledgehogin kanssa nauhoittelemaan vähän biisejä. Kaipa niitä sitten saa kuullakin vähän paremmalla laadulla jossain vaiheessa.

Ja niin joo, ilmeisesti vakuutusyhtiö ei korvaa Cut To Fitin treeniksen vesivahinkoa ainakaan meidän romujen osalta, eli sinnepä meni ehkä ainakin 5000 euron edestä rompetta. Se nyt ei ole ihan varmaa, josko jotkut värkit toimivat, kun ensin kuivavat kunnolla, mutta kuselle ne kaikki taitaa haista joka tapauksessa. Ei ihan meinaa kuitenkaan meikäläisenkään liksa näitä kaikkia paikkaamaan, joten tein turhautumispäissäni toisen kollaasin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti