sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Leprareissu

Sehän meni aivan kivasti! Eilen lähdettiin siinä puoli viiden jälkeen hissuksiin kävelemään treenikselle päin, laitettiin kamat kasaan ja katsottiin, kun tuo Saarenketon tulipäinen rakastajatetrismies kiroili ne autoon. Siitähän se matka sitten alkoi, Damngodien kanssa samaan autoon tungettuna. Oli hauska nähdä niitäkin jätkiä pitkästä aikaa. Pysähdyttiin Matkakeitaassa, enkä saanut sieltä ostettua mitään muuta, kuin jonkun jääkiekkoilijoiden nimeen markkinoidun karkkipussin, joka oli joku B-sarjan Siwa Säkki. Hinta tietysti jotain kolme euroa, mutta en kehdannut tyhjin käsin pois siitä kauppapuoleltakaan kävellä, kun kerta sinne menin. Olisin myös käynyt vessassa, mutta alas istuessani huomasin, ettei siellä ollut paperia. Hyvä, ettei tuo elimistö alkanut jo sokeasti suorittaa omaa osuuttaan siinä tehtävässä!

Selvittiin Lappeenrantaan noin kahdeksan maissa, sitten odoteltiin ja soundcheckattiin ja odoteltiin. Tarjolla oli Saarioisen einesruokia ja ruisleipää. Söin ruisleipää. Vessassa ei ollut ovea, ja rengaskin oli lattialla. No, kovat jätkät ja lukiossa istuneet osaa odottaa. Joten sitten taas odoteltiin. Saliin tuli ihmisiä vähänlaisesti, mutta sekin on jo jotain. Selkeästi kaikki olivat tulleet katsomaan paikallista bändiä. Usein nämä tällaiset keikat menevät niin, että paikallinen bändi maksaa vierailijoiden viulut. Paikallisena bändinä oli nuoremman oloisten jätkien Madred. Helvetin hyviä soittajia ja laulajia, meikälle vaan tällaisten autenttisten kasaribändien kanssa tulee aina se fiilis, etten tiedä, soittavatko ne omaa kamaa. Mutta voin uskoa, että monet pitää meitäkin jonain nasum-koverbändinä, joten eipä ole paljoa varaa valittaa siitäkään.

Oma keikka meni oikeastaan helvetin hyvin. Aloitettiin yhdeltätoista ja ensimmäisenä (huomatkaa tämä japanilainen kerrontatapa, jossa kuljettaan eteenpäin ja palataan menneeseen.) ja hassuinta oli ehkä settilistan kanssa soittaminen. Piti koko ajan olla kyttäämässä, että mitä sitä ollaan soittamassa seuraavaksi. Suosittelen settilistojen heivaamista aivan jokaiselle bändille. Se vapauttaa kaikkea soittamista, kun ette ole jonkun paperin orjia. Jos osaa kaikki biisinsä, on kuitenkin aivan sama, mitä sieltä tulee seuraavaksi, liian harjoiteltu setti pysyy kuitenkin aina liian hyvin lapasessa. Eilinen ei kyllä aina ihan pysynyt lapasessa, mikä oli itsestäni vain hieno homma.

Damngodkin oli hauska nähdä uudella porukalla. Etenkin oli pitkästä aikaa hienoa nähdä Tompan soittelevan keikalla. Se lämmitti sydäntä, vaikka kitara olisi voinutkin soida lujempaa. Mutta ainahan se tuntuu siltä. Siinäkin on kyllä sellainen bändi, että en tajua miksei niillä mene jo ihan helvetin lujaa, kun kuitenkin kamalla pieksee aika ison osan suomalaisista death metal-bändeistä.

Viimeisen keikan jälkeen pakattiin kamat autoon ja ajettiin pois sieltä. Lunta tuli niin vitusti, ettei nähnyt eteenpäin pitkät päällä yhtään.. Jätkät kyseli takapenkiltä, että mitä vittua edessä oikein tapahtuu, sanoin että nyt siirryttiin poimuajolle ja mennään valonnopeutta, siksi kaikki näyttää tuolta. Takapenkillä oli kova yritys pelata bändipeliä, joka meni koko ajan tappeluksi, kun kukaan ei uskonut, että toisen ehdottama bändi oli olemassa. Lopulta saatiin kamat oikeisiin kämppiin, ajelin vielä Damngodin jätkiä Ahtialaan päin ja lupasin tulla hakemaan laulajaansa tänään jossain vaiheessa. Hänkin kun asuu Tampereella, niin voin ajella sen auton sitten ainakin himaani asti. Nukuin yön makuupussissa keittiön lattialla ja nyt on taas niin kipeä olo, ettei paremmasta väliäkään. Illalla vielä Sledgehogin treenit, sitten taidan olla aika valmista kauraa.... uuteen työviikkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti