Helsingistä Ouluun ja siinähän sitä viikonloppu menikin.

Sinne sujahti viikonloppu. Perjantaina heti duunin jälkeen lähdin Helsinkiin, sain kyydin jonnekin epämääräiselle alueelle Mellunkylään. Reippaana poikana päättelin aiemmin näkemästäni Mellunmäki-kyltistä, että metroasema tuskin on yli kahden kilometrin päässä, kun kerta ollaan Helsingissä. Eikä se ollutkaan, vaan kilometrin päässä. Pääsin metrolla Kalasatamaan ihan suhteellisen helposti ja vaivattomasti, äänenpaineen avulla kykenin suunnistamaan kohti itselleni aiemmin tuntematonta kontinaukiota, jolla oli tarkoitus mesota. Siellä katselin parit ihan hyvät ja menevät bändit, Eetu, Miro ja Tero ja Juusokin saapuivat paikalle ja siinä sitten pyörittiin taa maalaisina vähän omassa porukassa, kun ei uskallettu puhua kellekään. Itseä ainakin ihan vaan ujostaakin niin paljon, etten kauheasti tuntemattomille pulise. Saatiin soittaa ajallamme, vähän jouduttiin pyörittelemään peukaloitamme sitä ennenkin, mutta eihän siinä. Oli niin helvetin kylmä, etten vaihtanut edes keikkahousuja, ei jotenkin tuntunut mielekkäältä ajatukselta olla kipeänä merituulen armoilla. Nenä vuoti koko keikan ja meinasin hukkua räkään useassa kohtaa, sain juuri ja juuri  jollain yhdellä pienellä paperin palasella niisteltyä sitä. Ei se keikka varmaan kauhean hyvältä meikäläisen osalta kuulostanut, se oli vähän ehkä epämääräinen keikka, vaikka periaatteessa menikin kai ihan ok. Keikan jälkeen lähdettiin heti ajelemaan Tampereelle.

Saavuttiin Vastavirralle, kerettiin siellä tapailla pitkästä aikaa Nistikon jätkiä ja Roopea ja muita tuttuja, siellä itselleni iski etenkin Käpykaarti, jota en ollut kuullut koskaan aikaisemmin, vaikka Roopekin on soittanut siinä jo jonkun aikaa. Laulaja oli aivan saatanan hienon oloinen ihminen ihan vain jo sen perusteella, että osasi soittaa saksofonia. Se on jo itsessään sellainen taito, jonka hienot ihmiset omaavat. Houre yllätti itseni aika lujaa, se soi kovaa ja väkivaltaisesti, mistä tykkäsin erittäin paljon. Vähänhän siitä ehkä haiskahti sellainen true-aspekti, mutta eipä minulla siihen ole mitään sanottavaa. Musiikki on helvetin hyvää, ja silloin kaikki muu on itselleni täysin toissijaista. Ottaisin mielelläni jo tämän vuoden grindibileisiin soittamaan, ellen tietäisi, että Torvesta laitellaan stoppia, jos koitan työntää kuutta bändiä samalle illalle. Eli näillä mennään sitten kai.  Nistikon keikka tuntui luissa ja ytimissä ja munissa ja selkärangassa ja ties vitun missä asti. Lupauduin vahtimaan paitoja ja laskemaan virheitä salin perälle, mistä sain aika rauhassa katsella ja kuunnella sitä touhua. En tiedä oliko vain  niin ikävä jätkiä, vai onko ne oikeasti noin kovia jätkiä. Luultavasti kumpaakin. Se oli kaikin puolin helvetin kova keikka. Sen jälkeen aloin olla jo niin väsynyt (seitsemältä ylös, työpäivä, autolla Helsinkiin, keikka, autolla Tampereelle ja pari keikkaa mölyä, eikä ruokaa koko päivänä.) että oli pakko lähteä nukkumaan. Pizzerian kautta.

Heräilin jossain vaiheessa jotenkin kai lauantaina. Niin joo, kello taisi olla soimassa, nousin jonkin aikaa sen jälkeen, keittelin kahvia ja sain puhelua Nistikoilta. Ne toi meille Roopen ja halusivat vaihdossa soittimensa ja t-paitansa. Fair trade. Lähtivät saman tien ajelemaan kohti Oulua, kun se on kumminkin aika pitkä matka. Itse kävimme vielä heittämässä rompetta kirpputorille ja pääsimme lähtemään täältä puoli kolmelta. Kahden pysähdyksen taktiikalla olimme Oulussa joskus seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Koska ei tehdä käytännössä yhtään mitään soundcheckillä (yhdellä kitaralla se on lähinnä volumen nostamista tai laskemista kuitenkin), mentiin suoraan syömään, koska Oulussa on maailman paras ruokaskene! Ihan sama mihin pizzeriaan menet, pizza on aina helvetisti parempaa, kuin muualla, ja siihen saa dressinkiä päälle ja kaikki on vain täydellistä. Koko Oulu on tainnut alkaa kasvaa itselle myyttisiin mittasuhteisiin, ja joka ikinen kerta se lunastaa kaikki ne vähät odotukset, mitä minulla sitä kohtaan on. Rakastan sitä kaupunkia. Ja nyt saatiin soittaa siellä ensimmäistä kertaa! Viisi vuotta siihen meni, vaikka olen joka välissä koittanut pommitella Nukea ja kaikkia muitakin paikkoja, että tahdottaisiin tulla soittamaan. Ja nyt kävi niin onnellisesti, ettei ryssitty ihan kauhean paljon mitään (=keikka oli omissa kirjoissani aivan helvetin hyvä!) ja päästään sinne syksyllä ehkä uudestaankin. Mikä kelpaa minulle. Voisin soittaa siellä vaikka joka toinen viikonloppu. Ihan joka viikonloppu en tahtoisi tuota väliä ajella. Mutta mieluummin asuisinkin siellä päässä.

Päästiin Suomen Tullin Antille ja naiselleen Tanjalle yöksi, mistä vielä helvetin iso ja nöyrä kiitos. Ja anteeksi siitä, että jätettiin pizzalaatikko pöydälle! Ellen olisi kirjoittanut viestiä siihen, oltaisiin viety se roskiin. Hyvitykseksi koitin piirtää siihen joraavan dinosauruksen, mutten tiedä saiko siitä mitään tolkkua! Oli hauska viettää kaunis kesäpäivä tulikuumassa autossa, lähdettiin joskus puoli kaksi kai ajelemaan ja oltiin taas aböyt seiskan aikaan sitten Tampereella. Eetu joutui vielä ajamaan tästä Lahteen, mutta olivat kai selvinneet hengissä kotiin. Roope jää vielä meille päiväksi tai kahdeksi, kohta pitäisi mennä nukkumaan, mutta sitä ennen on vielä vähintään pakko käydä suihkussa. Sanonpa vaan, että elämä on aivan helvetin siistiä, olen kiitollinen kaikille niille, jotka ovat tulleet katsomaan, kun me sekoillaan settejämme läpi ja annatte meikälle mahdollisuuden tehdä tätä. Se ei koskaan tule olemaan minulle mikään itsestäänselvyys, on sitä sen verran monta viiden sisäänmaksaneen keikkaa tullut tässä elämässä jo soitettua. Kiitos ja hyvää yötä.