perjantai 2. toukokuuta 2014

Fiilistelyä

Jostain syystä Lahti on tuntunut tänään jotenkin kotoisalta ja nostalgiselta. Ehkä osaltaan syy on myös siinä, että olen luukutellut Heroin & Your Veinsin loistavaa Regret-albumia, ja jotenkin tuon suuntainen soundimaailma on minun päässäni aina saanut jotenkin mielenkiintoisella tavalla urbaaneja sävyjä. Niin myös omissa tekemisissäni. Hauskaa oli, että sain kuulla tästä levystä tänään, ja se sopi jotenkin melko luonnollisella ja sujuvalla tavalla omiin tällä hetkellä vallitseviin tunnetiloihin kaikin puolin. Tuntuu, että Lahti on jotenkin ystävällisempi tänään. Vaikkakaan bussikuski ei ollut, se mieluummin ohitteli rekkaa, kuin jätti meikän pysäkille, joten sain sitten kävellä treeneihin linja-autoasemalta. Mutta sielläpä olo vain parani. Vähänn jänskätti, miten menee bisiit, joita ei ole soitettu ollenkaan neljään vuoteen, mutta nehän lähti paria pientä kämmiä lukuunottamatta ihan kuin tykin suusta. Kyllä noilla jo keikat soittaa. Jos asustaa Lappeenrannan lähellä, niin kannattaa tulla katsomaan! Kunnon oldies-setti kasassa.

Nyt sitten istun kämpillä muumilimpparisixpäkin kanssa ja odottelen, että jotain tapahtuu. Kunnon King of the Hill-kamaa. Musiikki on vaan vähän toista sorttia. Tekisi mieli päästä jo toisaalta soittelemaan sähkörumpujakin ja opiskelemaan lisää soittamisesta, sekä tietysti nauhoittelemaan jotain uutta. Seuraavaksi aion kokeilla lisää erilaisia jumitushommia. Mikä ei varmaan yllättänyt ketään noin lähtökohtaisesti. Tarvitsisin vain sellaisen tilan Tampereella, jossa voisin nauhoittaa huutamista vapaasti. treenikset on vähän kaukana Hervannasta, eikä niihin pääsekään kai ihan samalla tavalla, kuin täällä pystyi menemään vieressä olevalle treenikselle mihin aikaan vain tahtoi. Kaikkien bändien featitkin (Psykis, Nistikko ja Spawn From Deceit) on nauhoitettu joskus kello yhden jälkeen, mahdollisia securitaksen yökyöpeleitä kuumottaen.

Ihan muuten vaan on sanottava, että meikästä on ihan helvetin hienoa kohdata sellaisia omien visioidensa kanssa puurtajia, jotka eivät välitä muiden konventioista musiikin tekemisen suhteen. Aina sellaisen kohdatessaan tuntee jonkinlaista epämääräistä yhteyttä ja sukulaissieluisuutta, vaikka duunattava musiikki olisikin aivan erilaista tai ei jakaisi näennäisesti mitään yhteisiä palikoita. Ehkä se yhteys on vahvemmillaan etenkin niissä tapauksissa, kun ymmärtää, että kumpikin tekee erilaisia juttuja suunnilleen samoista syistä. Se on hienoa. Se on taas yksi sellainen musiikin ulottuvuus, joka riittää tekemään nöyräksi ja kiitolliseksi siitä, että saa puurtaa näiden hommien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti