keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Erilaisuudesta.

Vaikka ajattelin Warnerin jäävän kohdallani yhden kirjan ihmeeksi, niin vain huomasin tänään käveleväni kirjastosta ulos toisen kirjan kanssa. Sen lisäksi huomasin suosittelevani sitä kirjaa lähes jokaiselle, jonka kanssa keskustelin tänään. Miksi? Siksi, että se on mielestäni melko hyvä, avartava ja selittävä perusteos zenbuddhismiin, kirjoitettuna sen verran viihtellisesti ja selkokielisesti, että sitä kykenee seuraamaan ongelmitta. Toki, jos et tajua, mistä koko hommassa on kyse, niin Kaikki on yhtä kuulostaa joka suusta aivan yhtä absurdilta ja järjettömältä. Mutta mietin tätä tänään melko paljonkin, kuuntelin ihmisten juttuja bussissa, ja mietin miten nämä ihmiset tässä toimivat täysin omilla tavoillaan, keskustelevat asioista, joista minulla ei välttämättä ole pienintäkään kokemusta tai ymmärrystä, ja silti me kaikki olemme mitä suuremmissa määrin yhtä. Kaikki universumin elämän randomisaation tuloksia, erilaisia elämiä, jotka tekevät täysin erilaisia, toistemme perspektiivistä muka järjettömiä asioita. Se on hienoa! Miten monimuotoisia ihmisten kiinnostukset ja osaamiset voivatkaan olla, miten laajan alueen käsite nimeltä "Ihminen" pystyy kattamaan!

Se tuntuu monesti toimivan välillämme erottavana tekijänä: ajattelemme, että koska meillä ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita, tai maailmankuvamme ovat erilaiset, meillä ei voi olla mitään yhteisiä näkemyksiä. Koen, että puljatessani tällä pallolla ihmisten kanssa, olen oppinut näkemään ihmisestä, mikäli jaamme jotain sellaista merkittävää yhteistä aluetta, jota kautta voimme muodostaa jonkinlaisen inhimmillisen yhteyden. Esimerkiksi  lapsena leikin mustalaislasten kanssa ja ala- sekä yläasteella parhaaksi kaverikseni kutsumani ihminen oli sellainen jätkä, joka suuntautui jo siinä vaiheessa aika vahvasti jonnekin uusnatsin ja lyhytnäköisen rasistin välimaastoon. Silti koin, että tulimme hyvin toimeen keskenämme, vaikka minun maailmankuvani oli aivan täysin erilainen. Helppoa sellainen ei tietenkään ole, mutta ei kaiken aina tarvitse helppoa ollakaan. Sinun täytyy vain oppia tunnistamaan ne "omat ihmisesi", olivat he sitten millaisia hyvänsä. Sinun tulee myös hyväksyä heidät sellaisenaan. Ei ole kenenkään homma käännyttää toista, tai kääntää tälle selkäänsäkään vain siksi, että jostain asiasta ollaan eri mieltä. Lukiossa ainoat kaverini uskoivat jumalaan (tai ainakin johonkin korkeampaan voimaan) ja minä en. Sekään ei aiheuttanut ainakaan minun puolestani minkäänlaista skismaa. Olen toki aina jaksanut nauraa erilaisuuksille, ehkä juuri siitä syystä, että olen aina ollut tekemisissä melko erilaisten ihmisten kanssa. Niitä samanlaisiakaan kun ei toisaalta ole ennen paria viime vuotta ollut löytynytkään, ja epäilin jo nuorempana, ettei niitä olisikaan. Mutta on niitäkin. Aina on. Ja ne pitää osata tunnistaa erityisellä tarkkuudella, ja niistä täytyy pitää kiinni.

Tänään vihdoin ja viimein vaihdoin tuon vanhan, hidasta aivokuolemaa tekevän XP-koneen vähän paremmin toimivaan Vista-koneeseen. Eniten tässä ärsyttää vainoharhaisuus, se on koko ajan kyselemässä lupaa ihan joka helvetin asiaan, ja se on väsyttävää. Mutta ei voi minkään, pakko vaihtaa. Kaipa tuon toisen voisi alistaa miksailukoneeksi edellisen tilalle. Meikäläistä vain ahdistaa ja ärsyttää heittää jotain tuollaista ongelmajätettä menemään, siksi noita koneen raatoja onkin kaikki nurkat pullollaan, kun mitään ei tahdo dumpata vaan jätteeksi. Kai niitä voisi availla ja kierrättää sieltä kaikki sellainen, mikä vaan kierrätettävissä on. Kun vaan tajuaisi noiden päälle jotain..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti