Uskonnottomat

Katsoin tuossa Areenasta Uskonnottomat-dokumentin, joka oli kyllä dokumentaariselta arvoltaan melko köyhä. Aluksi ajattelin sen koostuvan lähinnä siitä, että Dawkins ja Krauss runkkailisivat toisiaan komppailevan yleisön edessä, mutta siitä olikin leivottu jonkinlainen yläluokkaisten luennoitsijoiden road trip pätkä. Antipatiani Dawkinsin asenteita kohtaan ovat varmasti tulleet selväksi, jos on pysynyt kärryillä vähänkin pitempään, eikä tämäkään pätkä hälventänyt niitä yhtään. Minun päähäni ei mahdu, että uskontoihin pitäisi  suhtautua lähtökohtaisesti ylimielisesti ja halveksuen, vaikka ne kuinka olisivat saaneet väännettyä suurimman osan maailman asioista ihan päin persettä. Jossakin pääni sisällä tahdon edelleen uskoa, että myötätunto ja yritys ymmärtää rakentavat ehjempää ja parempaa maailmaa, kuin fundamentalismi.

Suurin ongelma tulee itselleni nimenomaan siinä, että tuo kohta kuoleva ukkeli on niin selkeän fundamentalistisesti tehnyt jaon itsensä, älykkään ateistin, ja tyhmien uskovien välillä. Nähdäkseni uskonnollinen vakaumus on jokaisen tästä maailmasta kuolevan oma asia, ja siitä syystä sitä tulee kunnioittaa, vaikka sitä ei tulekaan pyhittää keskustelun ulkopuolelle. Omat vaikuttimensa ja vakaumuksensa pitäisi aina vain osata tehdä läpinäkyväksi, jotta keskustelu ylipäätään voisi saavuttaa edes jonkinlaisen objektiivisuuden tason, jolla sitä voitaisiin kehittää ja maailmaa voitaisiin viedä eteenpäin, sen sijaan, että väitellään lähinnä semantiikasta ja yhdentekevistä asioista. En muista kuka puhuva pää tuossa sanoi sen, mitä olen aina ajatellut: Uskonnollisen vakaumuksen omaavat ryhmät vääntävät evoluutioteoriasta ja elämän alkuperästä siksi, että pelkäävät uskontonsa olevan väärässä myös elämän lopusta, jos se on sitä elämän alusta. Tässä kohtaa teen myös selväksi, että kuolema on se minun fiksaationi ja painopisteeni tässä kakussa. Sitä kautta olen myös oppinut ajattelemaan, että jokaisella on oikeus helpottaa omaa kuolemaansa ajattelemalla siitä mitä tahtoo, itse en pysty näkemään sitä minään muuna, kuin loppuna. Se on kaikki siinä.

Uskonto on mielestäni järjettömän paljon muutakin, kuin vain fundamentalistisia sekopäitä tekemässä järjettömiä uhkauksia ja vaatimuksia. Näissä ongelmissa on aina ennemmin kyse järjestäytyneisyydestä ja ihmisen laumasieluisuudesta, joka on minusta aivan yhtä kuvottavaa ihan ilman uskontoakin, oli aihe tai tilanne mikä hyvänsä. Uskonnot ympäri maailmaa sen sijaan tarjoavat meille peilin ihmisyyden ja psykologian tarkasteluun. Ne ovat täynnä arkkityyppisiä tarinoita, jotka kertovat meille aivan järjettömän paljon koko ihmisyyden peruskysymyksistä, elämästä ja kuolemasta, kaikesta siitä, mikä meidän elämäämme koskettaa. Toki näiden lisäksi jokaisella uskonnolla on myös ne kirjansa, joissa keskitytään vaan erilaisten asioiden listaamiseen, jostain syystä ihmisen kategorinen mieli on aina tykännyt tehdä kaikenlaisia listoja milloin mistäkin. Tärkeintä olisi kuitenkin oppia lukemaan tarinoita symbolisina ja metaforisina kokonaisuuksina, sinä mitä ne ovat; ihmismielen tuotoksina. Niiden tutkiminen auttaa myös hahmottamaan paremmin, miten vaikkapa sankarimyytit ilmenevät tämän päivän maailmassamme, ja tuollaistenkin asioiden tunnistaminen on taas yksi askel tietoisempaan ja objektiivisempaan keskusteluun, ja sitä kautta parempaan maailmaan.