Unesta, stressistä, ihmisistä.

Katselin tuossa piirrustellessani taas muutamia Ted Talkeja, ja niistä eniten puhutteli tämä nukkumista käsittelevä esitys. Vaikkakaan asiansa puolesta siinä ei ollut mitään ennen kuulumatonta, niin se kuitenkin laittoi ajattelemaan mielenterveyden ja nukkumisen yhteyttä melko paljonkin. Mielenterveysongelmat ovat yleistyneet sitä mukaa, kun työ on vallannut isompia palasia vuorokaudestamme. Siirtyessämme tähän nykyiseen maailmanmenoon joskus 80-90-luvun tienoilla työstä on tullut ihmiselle jumala, jota kautta kaikki elämän suuret päätökset ja tapahtumat määritellään, pitkälti siksi että kaikki ovat niin paljon velkaa, ettei stressi anna varaa toimeentulon katkeamiselle. Tästäkin voisi johtaa aihetta sosiopoliittisiin pohdintoihin, mutta katkaisen sen nyt tässä yhteydessä kuitenkin tähän.

Viime aikoina olen huomannut itsekin, että uni on maistunut melko paljon tavallista enemmän. Kyse on puhtaasti siitä, että viimeiset pari kuukautta olen toiminut melko pitkälti stressitilassa, jolloin tiedostan myös tarvitsevani lepoa enemmän. Siltikään en koe tämän stressin olevan millään tavalla vahingollista tai haitallista itselleni, vaan koen olevani energinen ja valmis sopeutumaan ja tekemään asioita, vaikkakin harmittaa, etteivät hätäpäissään nopeasti tehdyt ratkaisut koskaan voi olla täydellisesti loppuunpohdittuja. Siitäkin huolimatta pieni kuormitus ei tee pahaa, kun siitä ei tee itselleen ylitsepääsemätöntä ongelmaa. Koitan vain kompensoida sitten asioita nukkumalla ja pitää nuppini kasassa vauhdista huolimatta. Osaan nauttia elämästäni silloin kun se tapahtuu, mistä olen helvetin kiitollinen. Minun on aina ollut vaikea käsittää sellaisia ihmisiä, jotka katsovat aina vain menneeseen silmät kosteina, eivätkä kykene näkemään, miten helvetin hienoa heidän elämänsä on juuri nyt. Kyllä minäkin voisin mieluummin elää niin, että isovanhempani olisivat elossa, mutta nautin mieluummin nyt tästä, kun minulla vielä on kaikki nämä ihmiset elävinä ympärilläni. On jotenkin helvetin keskeistä osata olla kiitollinen aivan kaikesta, koska se aivan kaikki tulee kuitenkin menemään viemäristä alas. Mutta taas harhailen.

Uni on vahvasti linkittynyt mielenterveyteen, ja nukkumisella on valtava merkitys myös oppimiseen ja uusien asioiden omaksumiseen. Puheessa minua tosin häiritsi se, että hän sanoi ettei ihminen ole mitenkään luova univajeessa. Ainakaan omalla kohdallani se ei pidä paikkansa. Kun ihminen valvoo riittävästi, hän alkaa vaipua sellaiseen epämääräiseen tilaan, jossa tajunta alkaa kehittää unenomaisia assosiaatioyhteyksiä näennäisesti irrallisten asioiden välille, vaikka tietoisuus ei anna lupaa nukkua. Tästä syystä pitkän valvomisen kautta saavutettu tila on etenkin luomisen kannalta hedelmällistä, koska silloin saa suodattamatta käyttöönsä unenomaista materiaalia, pysyen samalla tietoisena sen sisällöstä. Toisaalta, jos harjoittaa riittävästi mieltään, kykenee olemaan jokaisessa unessaan yhtä tietoinen toimija, kuin valvetodellisuudessakin, ja voi kerätä materiaalia yhtä hyvin sitä kautta, jolloin yhteydet voivat parhaimmillaan olla vieläkin vaikuttavampia. On täysin heräämisajankohdasta ja unen syklistä kiinni, mikäli muistat uniasi herätessäsi. Silti tiedän kaikkien muistamieni unien pohjalta, että olen unissani aina tietoinen siitä, että tämä on unta. Suurimman osan ajasta en suoranaisesti vaikuta uniini, koska tahdon nähdä mitä kaikkea alitajuntani tahtoo minulle kertoa. Niin opin aina jotain itsestäni tai mielessäni syvemmällä tasolla pyörivistä teemoista ja yleisistä tunnetiloista. Ja se jos mikä on luovuuden kannalta hyödyllistä kamaa!

Ongelmana on se, etteivät vaikkapa ahdistuneet ihmiset saa nukuttua. Se johtaa nopeasti siihen, että alkaa ahdistua siitä, ettei saa nukuttua, koska tämä aika odottaa meiltä kaikenlaista sellaista, jota varten pitää olla hereillä aikaisin, ettei sinua nähdä laiskana tai minä lie. Siitäkin syystä mielenterveyden häiriöt ja unettomuus ruokkivat toisiaan. Suurilta osin kyse on ehkä myös sosiaalisista heijastumista. Siitä mitä ihmiset ajattelevat minun olevan, mikäli en ole "normaali", mikäli en toimi odotetulla tavalla. Kenen odottamalla? Siinäpä se taitaa ollakin. Ihmiset eivät tunnista sitä, ettei kukaan ole heidän vihollisensa, koska niin monelta taholta kaikille tuputetaan "Jokainen on oman onnensa seppä". Tottakai, jokaisen elämä on omissa käsissä ja on sinun omasta tahdostasi kiinni, mihin suuntaan sitä viet, mutta apua saa pyytää koska vain. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, pärjääminen on suomalaisten kansallissairaus, joka tappaa meistä jokaisen keski-iässä sydänkohtaukseen, aivoinfarktiin tai hirteen. Stressiä käsittelevässä puheessa todettiin, että ne ihmiset, jotka auttavat muita ihmisiä, tai ylipäätään ovat vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, elävät pitempään ja heidän stressiperäisten kuolemiensa riski on olematon verrattuna niihin, jotka kohtaavat elämän suuret ja stressaavat vastapallot yksin. Minun ei ole vaikea uskoa tätä, kun katson kaikkia lähellä olevia ihmisiä ja mietin heidän elämäntilanteitaan ja -asenteitaan. Monet juoksevat vain todellisuuttaan karkuun, sen sijaan että muuttaisivat sitä siedettävämmäksi. Se tekee tulevaisuudestakin edes hieman helpomman.

Tässä vielä kuva, jota piirrustelin. Ei tänä aikana ihmiset jaksa kuitenkaan keskittyä tweetiä pitempään tekstiin.

Death Mule Blues