tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pari lyhyttä

 Tässä pari juttua, mitkä kirjoitin tänään, ensimmäinen perustuu uneen, jonka näin toissayönä, epäilemättä olen kuullut seinän ja vielä unenkin verhon läpi naapureiden jatkuvaa tappelua, mikä on sitten uuttunut tuollaiseen. Siinä unessa vain olin katsomassa kidutusoperaatiota, ja joku neljäs jätkä vielä huikkasi mulle, että "vittu nää sun unet on hyvää novellimatskua!" Siksi en raaskinut olla sitä käyttämättä, kun joku oikein erikseen kehotti siihen. Toinen taas perustuu eiliseen bussimatkaan, jossa joku lähiöspuge selosti koko elämänsä ja samalla kaikki Hervannan paikat jollekin kaverilleen, niin, että koko bussi kuuli. Siitä tuli ajatus, että miksei niitä oikeasti laiteta lähiöiden matkaoppaiksi, sehän olisi ihan nerokasta.

 --------------
”Mjissä Ivan?”, hän kysyi uudelleen painaen stilettiään lähemmäs kaulaani. Minä vastavuoroisesti yritin kiemurrella kauemmas terästä, jotta saisin aikaa vastata. Tämän karsastavat silmät yrittivät epätoivoisesti tuijottaa minuun suoraan ja pelottavasti, mutta vaikutelma oli lähinnä koominen. Hänen vasemmassa silmäkulmassaan oli punainen arpi ja hänen alahuulensa roikkui vähän. Hän näytti Rockylta minkä tahansa Rockyn kahdeksannessa erässä.
                             ”Edelleenkin! Minä en tunne ketään helvetin Ivaneita, itseasiassa en taida tuntea yhtään vitun venäläistä ylipäätään!” veitsi tuli taas lähemmäs ja minä menin kauemmas, seinä alkoi tulla vastaan. Tämä mystinen verkatakki mies oli odottanut asunnossani, pimeässä, että olin työpäiväni jälkeen astunut pahaa aavistamatta sisään. Sitten se runkku oli samantien  tunkenut veistä naamalle ja alkanut kysellä jotain kaveriaan. En oikein ymmärrä miksi.
                             ”Sjhä valehtelet.”, hän sanoi murtaen, ”mä tjiedän, sjhä Ivanin kavieri! Mä njäin Ivan tjuli tjänne!” Hän yritti olla vakuuttava.
                             ”Kuules, kaveri, ehkä sinulla on väärä kämppä? Onko sellainen käynyt mielessäkään? Täällä vaan olet heiluttelemassa veistä tuntemattomien kämpillä, ilman että annat pienintäkään mahdollisuutta puolustautua ja tuolla lailla vaan..”
                             ”Eijkö tjämä ole Tjallitie 18, asjunto 4?”
                             ”Asunto 4? ASUNTO 4!? Tämä on asunto 3, neljä on tuossa seinän takana!” En voi sanoin kuvailla helpotukseni määrää.
                             ”AAAAA.. Sjori. Mjun vjika tjämä” Hän napsautti stilettinsä kiinni ja taputti minua olalle, käski ”pjärjäillä” ja asteli noin vain ulos ovesta. Jäin tuijottamaan hänen peräänsä hämmentyneenä. Hän sulki oven perässään ja kuulin  lähes välittömästi koputuksen naapurin ovella.
                             Ei ollut minun ongelmani enää, ajattelin ja laitoin television päälle, lösähdin suureen nojatuoliini ja yritin hautautua piiloon vastuulta ja syyllisyydeltä. Koputus toistui. Kuulin ryminää naapuriasunnosta, ja niin epäilemättä kuuli tämä epämääräinen vieraammekin. Hän koputti uudelleen ja kovemmin, ja kun vastausta ei kuulunut, hän alkoi rymistellä ovea vasten. Nostin television äänenvoimakkuutta.
                             Vieras pääsi naapurin ovesta läpi. Nämä lähiöasunnot olivat käytännössä pahvia. Niin oli meidänkin välisemme seinät. Kuulin tukahdutettuja, vaimeita ”NJET! NJET!” huutoja, sekä kaatuvia huonekaluja. Nostin television äänenvoimakkuutta uudelleen.
                             Sinän takana rytisi ja kolisi ja huudettiin, minä en tahtonut sekaantua mihinkään siihen. Mitä ikinä hänelle tapahtuikaan, hän oli selkeästi itse aiheuttanut sen. Kun ihmiset vain miettisivät tekojaan joskus pitemmälle. Minun suurin syntini oli tulla kotiini ja löytää täältä jonkun toisen elämän haamu, joka oli palannut kummittelemaan. Ei sellaisten manaaminen ollut meikäläisen hommaa, vai mitenkä? Ei sitä kukaan voi kuitenkaan määräänsä enempää ottaa!
                             Sitä paitsi minkä takia tuokin typerys nyt on tuossa tilanteessa? Varmasti ottanut velkaa vääriltä jätkiltä, ja niin siinä sitten käy. Toki tuokin nyt pankkilainan voittaa, en epäile, että hän on tuossa velassa kauhean paljoa tätä iltaa pitempää kiinni, asia järjestyy tavalla tai toisella. Pankkilainassa hän olisi kiinni vielä 25 vuotta ja se söisi hänen mielensä täyteen pieniä reikiä, joista hänen sielunsa sitten vähitellen valuisi ulos, kunnes hän olisi pelkkä kasa paskaa pienessä kämpässään. Ehdottomasti parempi näin, eikö vain?
                             Hetken aikaa naapurissa jaksettiin mesota, sitten tuli hiljaista. En tiedä, mitä tapahtui, mutten jaksa uskoa, että siellä kukaan kuolikaan. Ei vaikuttaisi vaivan arvoiselta, edes tuollaiselle uuvatille, riskeerata omaa vapauttaan jonkun velkahomman takia. En usko, että edes tuo jätkä olisi niin uuvatti. Varmaan vain joku välikäsi. Mene ja tiedä. Tärkeintä on kuitenkin se, että he pääsivät kai jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, ja voin vihdoin laittaa tuota helvetin televisiota pienemmälle.

---
Ihmiset katselivat ikkunasta ulos. Etupenkillä mikrofonia pitelevä, takapenkille asti viinalta haiseva nainen kertoi heille paikallisesta historiasta ja omasta elämästään tässä lähiössä, johon bussi ihmisiä vei. Kaupunki oli päättänyt aloittaa tällaisen työllistämiskokeilun, jonka tarkoituksena oli elävöittää suomalaisittain vakavahenkisiä bussimatkoja ja samalla työllistää lähiöiden alkoholisteja.
                             ”Tossa mä kävin kaikki mun koulut neljännestä luokasta eteenpäin” nainen osoittaa sivulla näkyvää yhtenäiskoulua. ”ja mä asuin tossa seitkytluvulla, muksujen kanssa kolmestaan sillo sen jälkee.. Ja ei vittu ku meillä oli hyviä bileitä aina Ramin ja Saken ja jengin kanssa! Siitäki porukasta on monta jo kuollu. Mut mä vielä elän. Mä elän! Ja Rami kans! Vaikka on se ollu monesti tiukilla.... Tossa vasemmalla, tossa puistossa Rami sai puukosta joskus, ai vittu ku sitä verta oli joka puolella ja poliisit vei mut putkaa yöks, ku en osannu olla huutamatta!” Nainen nauraa räkäisesti tupakan pilaamilla hampaillaan, etummaisten penkkien visuaalisodöörinen kokemus alkaa käydä jo hieman kuvottavaksi.
                             Nainen kertoilee mikrofoniin kurkkuäänellään monia tarinoita elämästään, toivottaa jokaiselle poistuvalle asiakkaalle hyvät päivänjatkot ja eksyy välillä hieman sivuraiteille. Jotkut kuuntelevat naista kiinnostuneina, eihän tällaista paikallishistorian tuntemusta voi saada mistään muualta! Toiset taas omaavat ehkä turhankin hyvin toimivan hajuaistin, joka estää heitä keskittymästä kertomuksiin aivan täydellisesti, mutta kaikki pystyvät kuitenkin seuraamaan esitystä joten kuten. Nainen nostelee housujaan ja ottaa huikan taskumatistaan luullessaan, ettei kukaan näe. Ihmiset ovat, kuin eivät olisi huomanneet mitään ja jatkavat naisen osoittamien paikkojen tutkimista. Lopulta tullaan päätepysäkille ja kuski potkaisee akan etupenkiltä ulos linja-autosta. Nainen röyhtäisee, nauraa, nousee ylös ja lähtee hoippumaan kohti kotiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti