Koska poijjaat on hyperaktiivisia, tässä on jo videotakin eiliseltä keikalta. Tämä on siis toka keikka, eka varsinainen oikea keikka, mihin nähden meno on jopa psykedeelistä, ainakin omassa mittakaavassa. Mutta kavereille soitteluhan se parasta aina onkin. Sama se, onko ne minun kavereita vai ei. Itsehän tunsin talosta bändit ja yhden tyypin.Mutta keikasta jäi niiin hyvä fiilis, ettei tämän päivän lievä migreenipyristelykään sitä onnistu pilaamaan. Saa nähdä, meneekö se silti ohi lyhyemmän vai pitemmän kaavan mukaan.
Tuossa ajauduin keskustelemaan record store daystä, joka tänään on. Asia ei kosketa minua muuten kauheasti, en ole tainnut käydä levykaupassa yhtenäkään levykauppapäivänä, kun ramppaan siellä muuten niin tasaisesti, eikä isojen ihmismäärien kulutusjuhlat ole koskaan niin vedonneet. Mutta se, mikä tässä herätti taas omat ajatukseni oli puhe ilmaisesta musiikista. Itse olen jakanut musiikkiani, omaa ja bändieni, ilmaiseksi jo kai jostain vuodesta 2008 asti. Se on opettanut minulle yhden melko keskeisen asian: ihmiset eivät arvosta ilmaista musiikkia. Eivät ainakaan samassa määrin, kuin sellaista, missä on pitänyt maksaa jotakin. Jos se on ilmaista, se ei ole ikäänkuin "oikeaa", siitä tulee kertakäyttökulutustavaraa, huora, jonka luona käydään kerran.
Ymmärrän tämän itsekin toki täysin. Heti, jos olet joutunut maksamaan levystä jotakin, kuuntelet sitä aivan eri korvilla. Kunnioitat sitä, mutta myös odotat siltä jotain, vastineeksi siitä, että käytit siihen rahaasi. Se tekee musiikille jotain mystistä. Siitä syystä minäkin olen ostanut levyjä kaikki nämä vuodet. En minä niin suurella hingulla tahdo muovia tähän maailmaan lisää tuottaa. Kun musiikista maksaa jotain, siihen keskittyy eri tavalla, kun tietää, että tämän levyn takia syön nyt viikon nuudelia, sen on parempi olla hyvä. Ilmaisen musiikin kohdalla voi vain skippailla biisejä ja se ei ole keneltäkään pois. Vaikka sen ilmaisen musiikin tekeminen ei luultavasti ole ollut yhtään halvempaa, kuin sen maksullisen musiikin tekeminen. Minun tapauksessani tietysti on, koska teen oman musiikkini kanssa aivan kaiken itse, mutta vaikkapa bändin kanssa.
Jos laitan levyn nettiin, se on kuitenkin nauhoitettu ja miksattu, mistä on luultavasti maksettu nauhoittajalle ja miksaajalle, jos siitä tehtiin myös levyjä, kansitaiteetkin ovat maksaneet jotain painosta tullessaan. Mutta se on aivan se ja sama, levyistä ihmiset nyt vielä suostuvat maksamaankin. Mutta välillä, kun tulee ilmoituksia, että onneksi olkoon, bandcampistä joku osti Cut To Fitin levyn yhdellä dollarilla, niin kyllä siinä vaan sitten nauraa itsekseen ja jättää sen dollarin lunastamatta. Toki voisi tehdä niinkin, että laittaa lataukselle minimihinnaksi vaikka vitosen ja jättää ne silti kuunneltavaksi. Mutta silti jokin (helvetin iso) osa minussa tahtoo pitää musiikin ilmaisena. Eli sitten täytyy vain tyytyä siihen, että se oma hengentuote on muille vain halpa huora. Kai sitä voi vain pyytää ja toivoa, että joskus aamuyöstä laskuhumalassa joku ihan kokeena pyöräyttää jonkun meikäläisen duunaileman levyn läpi, ja se ehkä pärähtää, ehkä ei. Me kaikki olemme erilaisia, eikä tuo todellakaan taida olla ihan kaikkien musiikkia muutenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti