torstai 10. huhtikuuta 2014

Keikkojen välissä.

Keikka meni kai olosuhteisiin nähden ihan hyvin, vaikka olisihan se voinut mennä oikeastikin hyvin. Mutta nuo ensimmäiset keikat on aina vähän tuollaisia. Ensimmäisiä kertoja. Sitä ei tiedä, miten päin olisi, mitä tekisi, mikä auttaisi jännitykseen, joka on aina ihan eri tasoa, kun jotain tekee ensimmäistä kertaa. Olo keikan jälkeen oli lähes sama, kuin Mustan Ristin ensimmäisten keikkojen jälkeen: siinäkö se nyt oli? Tällaistako se nyt niinkuin on? Sitä on tehnyt tuota äärimmäistä kamaa niin kauan, että täytyy aina vähän kalibroida itseään uudestaan, kun on uudessa tilanteessa ja tekemässä jotain kevyempää. Pitää ajatella asioita, keskittyä niiden tekemiseen, kaivaa eri puolia itsestään käyttöön. Siksi minä niitä toisaalta tahdon tehdäkin, että ehkä epäonnistuukin vähän kaivaessaan jotain uutta irti itsestään, jotta voi sitten tarkastella sitä kompastumista jälkeenpäin ja miettiä, miksi niin kävi ja mitä siitä seurasi. Eikä tuo nyt siis varsinaisesti mikään epäonnistuminen ollut ensimmäiseksi keikaksi. Se vaan oli jotenkin omilla standardeilla epämääräinen möykky jännitystä. Paikkakin toisaalta oli vähän sellainen, että ehkä tuota bändiä nyt ei ole sinne tarkoitettu ihan ensimmäiseksi. Ja sielläpä silti oltiin. Mikäpä siinä.

Nyt pitäisi keskittyä lukemaan pääsykokeisiin, mutta musiikki nyt vain kiinnostaa juuri tässä hetkessä ihan hivenen enemmän, käynnistelin tuon toisen koneen ja ajattelin kikkailla vähän Fruity Loopsin kanssa, jos saisi vaikka jotain trippihopimpaa pohjaa tehtyä, jonka päälle olisi sitten hauska soitella vähän haahuilukitaroita ja kaikkea muuta epämääräistä. Vielä kun saisi kitaran kiertämään täysillä kotioloissa, niin kaikki olisi aika täydellistä. Mutta rajansa kai kaikella.

Huomenna on taas edessä kunnon rumbaa ja sambaa. Pitää lähteä neljän jälkeen kohti Lahtea, heti sinne päästessä pitäisi napata jätkät ja romut kyytiin ja lähteä Jyväskylään, Rentukkaan soittelemaan taas grindiä. Seuraavana päivänä Porin Baarikaappi. Asiaa vaikeuttaa tällä hetkellä huomattavan paljon se, ettei meillä ole autoa. Taas. Jos joku tahtoo auttaa, välitön yhteydenotto saa osakseen suunnatonta arvostusta ja kiitollisuutta. Nyt kyllä alkaa nämä meikäläisenkin viikoittaiset kulkemiset olla kilometrimääriltään jo sellaista luokkaa, että nyt alan vakavissani harkita auton ostamista. Joku halpa paska, johon voi luottaa. Onneksi Keltainen Pörssi näyttää tarjoavan apuja tähänkin ongelmaan noin 20 sivun verran, nyt pitää sitten odotella vielä sitä rahapuolta. Eiköhän se kuitenkin tästä jotenkin järjesty, kuten asioilla on tapana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti