maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kaikenlaista jännää sitä tänäänkin on taas tapahtunut.

Kissat lähti tänään uuteen kotiin, enkä minä siitäkään hommasta ihan kuivin silmin selvinnyt. Aina mielessäni vähän hymähtelin jollekin King Diamondille, joka oli tehnyt kissalleen biisejä, mutta kyllähän Bukowskikin omilleen runoja kirjoitti ja kyllä sitä tänään noita ötököitä katsellessa vähän haikea fiilis tuli. Kyllä nyt olisi taas tarvetta montaasikävelylle, jonka taustalla soi Black Sabbathin Changes. Mutta kaipa se on sitten parempi kaikille.

Keskiviikkona olisi eka keikka Sledgehogin kanssa. Luultavasti se menee päin vittua, koska treenit menivät hyvin, ja niissä tuli sellainen olo, että meneehän tämä nyt vaikka silmät ristissä ja jalat poikki. Silloin yleensä tekee eniten ihan turhia virheitä koko ajan. Jos nyt joku sattuu Tampereella heilumaan keskellä viikkoa, niin Jack The Roosterissa sitä sitten mesotaan. Paikasta minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa, en ole koskaan käynyt siellä, nimen perusteella vaan uskallan jo sanoa, ettei varmana ole Lahen Roosterin veroinen. Olen päättänyt tämän jo ennen kuin tuo paikka on saanut mahdollisuuden, ja tästä huomaan kalkkeutuvani.

Kävin tänään myös peruutusajalla terveystarkastuksessa. Sain samantien BDIin perusteella lähetteen depressiohoitajalle, muuten vaan lähetteen hammaslääkäriin ja vielä ajan lääkärille. Luultavasti joku näistä kolmesta päätyy siihen, että minulla on jonkun sormi perseessä. Otan tosin kaikki näistä vastaan ihan mielelläni (paitsi sen sormen), sillä nämä viimeajat nyt ovat olleet hieman ailahtelevaisempia, joten on ihan hyvä jutella välillä. Mielestäni BDIstä pitäisi kyllä siitä yhdestä kohtaa poistaa se "näen, että tulevaisuus on toivoton ja kaikki tulee menemään vain huonommin."-kohta. Siis eihän tuohon voi vastata muuta kuin noin. Kaikki sinun ystäväsi ja läheisesi tulevat kuolemaan, joudut suremaan jossain vaiheessa jokaista ihmistä, jonka tunnet nyt, tai sitten kuolet itse pois ensin. Eihän sellaisessa tulevaisuudessa ole olemassa mitään toivoa! Se ei tarkoita, etteikö elämästä voisi oppia nauttimaan ja kuolemista ja suremisista oppimaan jotain olennaista omasta itsestään, mutta toivo ei varsinaisesti kuulu ihmiselämään. Se on vain harha, jota ihminen pitää yllä.

 Olen lukenut riittävästi Vonnegutia, Twainia ja Schopenhaueria ymmärtääkseni, että tämä minun idealismini tulee joskus muuttumaan vanhan papan kärttyisyydeksi, jonka ympäröivä maailma näkee väärin pessimisminä. Se on ihmisistä masentavaa, koska se ei jaa samaa illuusiota toivosta. Se ei mielestäni ole riittävä syy leimata jotakin pessimistiseksi, sehän on vain totta. Se ei tarkoita, ettei elämässä olisi iloa, ettei siitä voisi nauttia, ettei jokaista henkäystään voisi rakastaa koko sydämestään. Ainakin toivon, ettei se tarkoita sitä. Tiedän, että minulla on tätä idealististä vetoapua vain tietyn matkaa. Siksi pyrin tekemään sillä kaiken sen, mitä ylipäätään voin tehdä, otan tästä elämäni vaiheesta kaiken irti, tutkin sitä ja opin ymmärtämään sitä, kunnes on aika siirtyä johonkin seuraavaan vaiheeseen. Se ei ole vielä kovin monesti ampunut minua jalkaan, eikä ainakaan niin pahasti, että olisin joutunut luopumaan siitä, joten roikkukoon nyt mukana sitten.

1 kommentti:

  1. Lemmikistä luopuminen on kyllä kova paikka... Mutta mölli ja pikkukissa pysyvät aina sun muistoissa, eikä kukaan voi viedä niitä muistoja pois...

    VastaaPoista