Pari lyhyttä

 Tässä pari juttua, mitkä kirjoitin tänään, ensimmäinen perustuu uneen, jonka näin toissayönä, epäilemättä olen kuullut seinän ja vielä unenkin verhon läpi naapureiden jatkuvaa tappelua, mikä on sitten uuttunut tuollaiseen. Siinä unessa vain olin katsomassa kidutusoperaatiota, ja joku neljäs jätkä vielä huikkasi mulle, että "vittu nää sun unet on hyvää novellimatskua!" Siksi en raaskinut olla sitä käyttämättä, kun joku oikein erikseen kehotti siihen. Toinen taas perustuu eiliseen bussimatkaan, jossa joku lähiöspuge selosti koko elämänsä ja samalla kaikki Hervannan paikat jollekin kaverilleen, niin, että koko bussi kuuli. Siitä tuli ajatus, että miksei niitä oikeasti laiteta lähiöiden matkaoppaiksi, sehän olisi ihan nerokasta.

 --------------

”Mjissä Ivan?”, hän kysyi uudelleen painaen stilettiään lähemmäs kaulaani. Minä vastavuoroisesti yritin kiemurrella kauemmas terästä, jotta saisin aikaa vastata. Tämän karsastavat silmät yrittivät epätoivoisesti tuijottaa minuun suoraan ja pelottavasti, mutta vaikutelma oli lähinnä koominen. Hänen vasemmassa silmäkulmassaan oli punainen arpi ja hänen alahuulensa roikkui vähän. Hän näytti Rockylta minkä tahansa Rockyn kahdeksannessa erässä.

                             ”Edelleenkin! Minä en tunne ketään helvetin Ivaneita, itseasiassa en taida tuntea yhtään vitun venäläistä ylipäätään!” veitsi tuli taas lähemmäs ja minä menin kauemmas, seinä alkoi tulla vastaan. Tämä mystinen verkatakki mies oli odottanut asunnossani, pimeässä, että olin työpäiväni jälkeen astunut pahaa aavistamatta sisään. Sitten se runkku oli samantien  tunkenut veistä naamalle ja alkanut kysellä jotain kaveriaan. En oikein ymmärrä miksi.

                             ”Sjhä valehtelet.”, hän sanoi murtaen, ”mä tjiedän, sjhä Ivanin kavieri! Mä njäin Ivan tjuli tjänne!” Hän yritti olla vakuuttava.

                             ”Kuules, kaveri, ehkä sinulla on väärä kämppä? Onko sellainen käynyt mielessäkään? Täällä vaan olet heiluttelemassa veistä tuntemattomien kämpillä, ilman että annat pienintäkään mahdollisuutta puolustautua ja tuolla lailla vaan..”

                             ”Eijkö tjämä ole Tjallitie 18, asjunto 4?”

                             ”Asunto 4? ASUNTO 4!? Tämä on asunto 3, neljä on tuossa seinän takana!” En voi sanoin kuvailla helpotukseni määrää.

                             ”AAAAA.. Sjori. Mjun vjika tjämä” Hän napsautti stilettinsä kiinni ja taputti minua olalle, käski ”pjärjäillä” ja asteli noin vain ulos ovesta. Jäin tuijottamaan hänen peräänsä hämmentyneenä. Hän sulki oven perässään ja kuulin  lähes välittömästi koputuksen naapurin ovella.

                             Ei ollut minun ongelmani enää, ajattelin ja laitoin television päälle, lösähdin suureen nojatuoliini ja yritin hautautua piiloon vastuulta ja syyllisyydeltä. Koputus toistui. Kuulin ryminää naapuriasunnosta, ja niin epäilemättä kuuli tämä epämääräinen vieraammekin. Hän koputti uudelleen ja kovemmin, ja kun vastausta ei kuulunut, hän alkoi rymistellä ovea vasten. Nostin television äänenvoimakkuutta.

                             Vieras pääsi naapurin ovesta läpi. Nämä lähiöasunnot olivat käytännössä pahvia. Niin oli meidänkin välisemme seinät. Kuulin tukahdutettuja, vaimeita ”NJET! NJET!” huutoja, sekä kaatuvia huonekaluja. Nostin television äänenvoimakkuutta uudelleen.

                             Sinän takana rytisi ja kolisi ja huudettiin, minä en tahtonut sekaantua mihinkään siihen. Mitä ikinä hänelle tapahtuikaan, hän oli selkeästi itse aiheuttanut sen. Kun ihmiset vain miettisivät tekojaan joskus pitemmälle. Minun suurin syntini oli tulla kotiini ja löytää täältä jonkun toisen elämän haamu, joka oli palannut kummittelemaan. Ei sellaisten manaaminen ollut meikäläisen hommaa, vai mitenkä? Ei sitä kukaan voi kuitenkaan määräänsä enempää ottaa!

                             Sitä paitsi minkä takia tuokin typerys nyt on tuossa tilanteessa? Varmasti ottanut velkaa vääriltä jätkiltä, ja niin siinä sitten käy. Toki tuokin nyt pankkilainan voittaa, en epäile, että hän on tuossa velassa kauhean paljoa tätä iltaa pitempää kiinni, asia järjestyy tavalla tai toisella. Pankkilainassa hän olisi kiinni vielä 25 vuotta ja se söisi hänen mielensä täyteen pieniä reikiä, joista hänen sielunsa sitten vähitellen valuisi ulos, kunnes hän olisi pelkkä kasa paskaa pienessä kämpässään. Ehdottomasti parempi näin, eikö vain?

                             Hetken aikaa naapurissa jaksettiin mesota, sitten tuli hiljaista. En tiedä, mitä tapahtui, mutten jaksa uskoa, että siellä kukaan kuolikaan. Ei vaikuttaisi vaivan arvoiselta, edes tuollaiselle uuvatille, riskeerata omaa vapauttaan jonkun velkahomman takia. En usko, että edes tuo jätkä olisi niin uuvatti. Varmaan vain joku välikäsi. Mene ja tiedä. Tärkeintä on kuitenkin se, että he pääsivät kai jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, ja voin vihdoin laittaa tuota helvetin televisiota pienemmälle.

---

Ihmiset katselivat ikkunasta ulos. Etupenkillä mikrofonia pitelevä, takapenkille asti viinalta haiseva nainen kertoi heille paikallisesta historiasta ja omasta elämästään tässä lähiössä, johon bussi ihmisiä vei. Kaupunki oli päättänyt aloittaa tällaisen työllistämiskokeilun, jonka tarkoituksena oli elävöittää suomalaisittain vakavahenkisiä bussimatkoja ja samalla työllistää lähiöiden alkoholisteja.

                             ”Tossa mä kävin kaikki mun koulut neljännestä luokasta eteenpäin” nainen osoittaa sivulla näkyvää yhtenäiskoulua. ”ja mä asuin tossa seitkytluvulla, muksujen kanssa kolmestaan sillo sen jälkee.. Ja ei vittu ku meillä oli hyviä bileitä aina Ramin ja Saken ja jengin kanssa! Siitäki porukasta on monta jo kuollu. Mut mä vielä elän. Mä elän! Ja Rami kans! Vaikka on se ollu monesti tiukilla.... Tossa vasemmalla, tossa puistossa Rami sai puukosta joskus, ai vittu ku sitä verta oli joka puolella ja poliisit vei mut putkaa yöks, ku en osannu olla huutamatta!” Nainen nauraa räkäisesti tupakan pilaamilla hampaillaan, etummaisten penkkien visuaalisodöörinen kokemus alkaa käydä jo hieman kuvottavaksi.

                             Nainen kertoilee mikrofoniin kurkkuäänellään monia tarinoita elämästään, toivottaa jokaiselle poistuvalle asiakkaalle hyvät päivänjatkot ja eksyy välillä hieman sivuraiteille. Jotkut kuuntelevat naista kiinnostuneina, eihän tällaista paikallishistorian tuntemusta voi saada mistään muualta! Toiset taas omaavat ehkä turhankin hyvin toimivan hajuaistin, joka estää heitä keskittymästä kertomuksiin aivan täydellisesti, mutta kaikki pystyvät kuitenkin seuraamaan esitystä joten kuten. Nainen nostelee housujaan ja ottaa huikan taskumatistaan luullessaan, ettei kukaan näe. Ihmiset ovat, kuin eivät olisi huomanneet mitään ja jatkavat naisen osoittamien paikkojen tutkimista. Lopulta tullaan päätepysäkille ja kuski potkaisee akan etupenkiltä ulos linja-autosta. Nainen röyhtäisee, nauraa, nousee ylös ja lähtee hoippumaan kohti kotiaan.

Kirjoittaminen on vaan niin siistiä.

Nyt tuntuu taas yhtäkkiä siltä, että kirjoittaminen nappaisi. Huomaan vain, että tarvitsisin sellaisen kirjoituskoneen, joka ei yrittäisi karata heti, kun sitä pääsee oikeasti lyömään vähän lujempaa. Tuo on niin kevyt, että se seilaa ympäri pöytää ja yrittää päästä karkuun. Veikkaan, että se tulee jossain välissä hajoamaan käsiin. Tai sitten se vaan jumittaa niin pahasti, että kyllästyn sen fiksailuun. Mutta pidän siitä tekstistä, mitä siitä tulee ulos. Se on jotenkin monella tapaa niin erilaista, kuin käsin tai tietokoneella kirjoitettu teksti. Siitä ei ole biiseiksi, mutta se on jotenkin niin paljon rajatumpaa ja selkeämpää. Tällaista:

Ja maailma rusentui itseensä kuten oli odotettukin.
Kaikki oli ohi nopeasti, muttei kivuttomasti.
Unohdetut karusellit pyörivät narahdellen tyhjyydessä.
Kukaan ei tarvinnut niitä enää. Maailma oli nyt valmis.
Kaikki oli tehty. Simulaatio oli nyt ajettu loppuun.
Jumala hymähti ja laittoi läppärinsä kannen kiinni,
pakkasi sen laukkuunsa ja poistui tyhjästä huoneesta ulos valoon.

Siinä on ihan eri fiilis, kuin asioissa, joita kirjoittaa vaikkapa bussissa matkalla jonnekin! Se on inspiroivaa ja selkeämpää, mutta myös paljon visuaalisempaa.  Seuraavan kirjoitin luettuani Dolvingin mietteitä siitä, miten huutaminen on hänen elämässään nyt jäänyt taakse:

huutaminen saattaa olla toimettoman ja turhautuneen mielen
tapa tuhlata energiaa. Mutta se on ainut keino, joka minulla on.
Näen itseni heijastuksesta, ja näen juuri sitä, mitä odotinkin näkeväni.
Neljännesvuosisadan ikäisen, turhautuneen ja eksyneen miehen.
Missä vaiheessa poika muuttuu mieheksi?
En todellakaan tiedä. En koe vielä ansainneeni minkäänlaista miehen leimaa.
En mitään muuta, kuin "vihaisen nuoren miehen" leimaa. Olen kuusi vuotias
keski-ikäisen vartalossa. Silti meinei on tuntunut aina vähintään 70-vuotiaalta.
En tiedä mihin tämä johtaa. Luultavasti ei mihinkään. Ehkä tämä on vain joku
välitilinpäätös, pientä heijastelua vuosikymmenten välissä.

En tiedä huomaatteko te eroa yhtä selkeästi. Luultavasti teitä ei kiinnosta hevonvittua, tai koette tämän kaiken vähän vaivaannuttavana, koska kirjoittaminen saattaa vaikuttaa teistä jotenkin homolta, tai jotain. Ette huomaa eroa, kun ette tutki tätä meikäläisen kirjoittamista ihan yhtä läheltä, kuin minä. Tuntuu, että katselen oman tajuntani toimintaa jatkuvasti kolmannesta persoonasta, teen siitä havaintoja ja mietin mikä kaikki siinä on olennaista. Tästä syystä kirjoitin myös tällaisen jutun itse kirjoittamisesta.

Sanat ovat aina valhetta.
Retorinen minä puhuu mukavia 
sinälle itselleni.
Kutoo harhaista todellisuutta ja piilottelee totuutta
valheitten sekaan. Se mikä nyt on
totta, on se että istun olohuoneessa,
himmeässä valossa, olen väsynyt
ja migreeni polttaa reikiä tajuntaani.

No.. Ette te kuitenkaan tajua. Menen nukkumaan. Öitä.

Kassajonossa.

”Nopeat syövät hitaat!” Mies perässäni sanoi naureskellen.

Myyjä oli juuri kehunut häntä liian nopeaksi, kun hän ei ollut laittanut minun ja omien ostostensa väliin kapulaa.  

Sain vaivoin hillittyä itseni, mutta helppoa se ei ollut. Jonot tekivät sen minulle aina. Muut ihmiset, laumat, kliseet, odottaminen, kaikki se poltti sytytyslankaani lyhyeksi nopeammin, kuin hallinnasta karannut pellon kulotus. Normaalisti kykenen peittämään kaiken kivikasvoisen apatian alle, mutta jonoissa se käy jo huomattavan paljon vaikeammaksi. Kykenin jo näkemään päässäni miten kääntyisin miehen puoleen avaten tulikivenkatkuisen suuni, antaen sen räjähdellä verbaalista laavaansa ympäri halpamarketin seiniä.

                             ”Te, hyvä herra olette malliesimerkki yhteiskunnasta, jollaista minä en tahdo ruokkia. Minä en tahdo maailmaa, jossa ihminen on toiselle susi ja jokainen viettää lyhyet elinpäivänsä nälkiintyneenä kaarrellen muita nälkiintyneitä, näykkien kintuista palasia aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus, haavoittaen heikkoja ja antaen vain vahvojen kukoistaa!

                             Jos nopeat söisivät hitaat, pulut olisivat napsineet meidät suuhumme jo aikapäiviä sitten, koska niiden ajankäsitys on huomattavan paljon tiheämmin jaottunutta, kuin meidän, kärpäset olisivat natustaneet sinunkin ruumiisi paskakseen jo varhaisnuoruudessasi ja kaikki sinun asuntolainasi ja muut velkasi olisivat jääneet ottamatta. Millainen maailma olisikaan se, jota sinä ihailet, jota ylläpidät, jollaisen tahdot jälkeläisillesi luoda!?

                             Sinä ja sinun kuluneet fraasisi pitävät yllä sitä status quoa, jossa kukaan ei koskaan herää tekemään mitään omalle elämälleen, jossa jokainen suomalainen odottaa parempaa huomista, tulevaa lunastusta, lottovoittoa, vittu ihan mitä tahansa, joka tulee seurauksena siitä, että kärsin nyt ja tässä, ikuisesti, hetkien seuratessa hitaasti toisiaan vailla pienintäkään merkkiä luvatusta Lunastuksesta ja onnesta ja autuudesta. Tunnelin lopussa on vain lisää tunnelia, lisää työtä, lisää mustaa, samaa vitun paskaa kaivettavana ja haudattavana, maasta olet sinä tullut, sitä maata sinä kaivat ja siihen maahan sinut jälleen lasketaan, eikä se ole mikään nopeuskilpailu se! (Tässä vaiheessa epäilemättä nousisin seisomaan liukuhihnalle ja heittäisin juuri ostamani mehupullon lattiaan, josta se kimmahtaisi muutamalla pompulla ikävästi jonnekin hyllyjen alle. Panisin tämän merkille, mutta en vaivautuisi alas nyt, kun momentumini olisi täydessä vauhdissa.)

                             Nopeus ja vahvuus, niillä on kautta aikojen pelanneet lähinnä aivottomat tyrannit ja väkivaltaan turvautuvat uuvatit, jotka eivät kykene arvostamaan asioiden luonnollista kasvua ja kiertoa sinä, mitä se oikeasti on! Vain pitemmän aikaa maailmaa pällistellessäsi voit havaita omenapuun kukkivan, tähtien räjähtävän, evoluution tapahtuvan hitaiden ja pitkällisten mutaatioiden kautta! Äläkä yhtään auo päätäsi siinä, ei se evoluutiokaan toimi ihan niinkuin luulet! Nopeat elävät nopean elämänsä nopeasti loppuun, eivätkä välttämättä tuota lisääntyviä jälkeläisiä, koska ottavat niin tyhmiä riskejä, että kuolevat mopoauton ja rekan yhteentörmäyksissä jo ennen kuin pääsevät ensimmäistä kertaa hommiinkaan, ja vaikka humanisti ja ihminen ja kanssakuolevainen minussa sanoo jokaisen elämän olevan aina tärkeä ja merkityksellinen ja suree kaikkia tällaisia turhia kuolemia, pieni osa minun sielussani suorastaan huutaa, että tyhmiä ihmisiä ei kaivata enää lisää.

                             Sinä ja sinun nopeuden valtakuntasi (tässä vaiheessa hypin jo liukuhihnalta toiselle, kun vartijat epäilemättä yrittävät jo taklata minua alas tältä modernilta saippualaatikoltani) on tuomittu olemaan se mopoauto, joka törmää ikuisesti siihen rekkaan, joka seisoo tukevasti omilla jaloillaan, omilla perustuksillaan, tuntien itsensä täysin, koska on antanut itselleen aikaa! Sinä ja sinun maailmasi ovat jotain paskasta pellistä nopeasti kasaan kyhättyä, halpaa ja helppoa, joka tuhoutuu heti, kun siihen asettaa vähänkään painetta! Minun puolestani voit pitää paskan maailmasi ja työntää sen vaikka poikittain perseeseesi, vie koko helvetin jono mukanasi ja anna meidän loppujen rauhassa rakentaa sellaista maailmaa, jossa ihminen on toiselle ihminen, välittäminen ei ole heikkouden osoitus, tiedonjano ei ole halveksittavaa, eikä uteliaisuus tarkoita sitä, että kytättäisiin kaiken maailman paskalehdistä, kuka julkkis seurustelee kenenkin kanssa! Vie se maailma mukanasi, mielellään niin NOPEASTI, kuin suinkin voit!”

                             Ja suunnilleen tässä vaiheessa vartijat viimeistään saisivat minusta sen verta tukevan otteen, että voisivat kaataa minut lattiaan ja hakata teleskooppipampuilla siniseksi...

Kyllä se sunnuntai vaan vetelee aina lauseiden loput alas.

Rumpujen soittaminen on niin helvetin inspiroivaa, ettei tässä tunnu jäävän aikaa oikein millekään muulle, kuin sille ja CD-levyjen postittamiselle. Tuossa huomasi myös, että on helvetin hyvä, että on tehnyt jonkun miljoona akustista biisiä, joissa time heiluu vähän miten päin vain, koska siinä saa sitten vähän säveltää ja sovittaa, että osuu iskut kohdalleen. Mutta ei se mitään, sitten vain venytään. Harjoittelin eilisen päivän soittelemalla vanhojen biisien päälle kaiken näköistä. Siisteintä tuossa on silti ehdottomasti ne soundit, joilla ei ole mitään tekemistä aitojen rumpujen kanssa, kaikenlaiset 808- ja 909- ja technosoundit, joilla saa tehtyä sitten vähän triphopimpaa äänimaailmaa jo heti lähdössä. Inspiroivaa kampetta, minkä lisäksi paras puoli on se, että voi treenata noita hommia himassa ihan joka vitun päivä, ei tarvitse mennä jonnekin treenikselle kilometrien päähän räiskimään rikkinäisiä peltejä.

Ainut miinus on tietenkin sitten se, että joku alkava jännetuppitulehdushan tässä varmaan on taas kehkeytymässä, kun ei malta olla erossa noista, ja kirjoittaminen on sitten ensimmäinen asia, mistä tässä nyt on tullut karsittua. Lisäksi olen miettinyt suhdettani kirjoittamiseen monessakin välissä. En osaa olla kirjoittamattakaan, joten lopettaminen ei vain onnistu. Tämä kaikki on jonkinlainen tärkeä elämäntehtävä minulle itselleni, piirtää rehellinen ja liioittelematon kuva ihmisestä. Sellainen, joka on vain ja ainoastaan kirjoittajansa kokoinen, eikä mitään sen enempää.

Hauskinta tässä suuressa levyjen poismyyntioperaatiossa on se, että nyt on oikeasti tullut kuunneltua monia levyjä enemmän, kuin mitä niitä on muutamien viime vuosien aikana tullut kuunneltua, sitä on kaivanut tuolta hyllyn periltä vähän kaikenlaista mystistä ja rippaillut niitä koneelle. Tänään jopa kuuntelin Hornaa, tosin vain testatakseni, että toimiko se levy vielä. Hyvin tuntui futaavan. Pakettiin ja ULOS TALOSTA! Nyt soi Alice In Chainsin Black Gives Way To Blue. Jotenkin tuntuu, että tästäkin levystä on taas jo ikuisuus aikaa, tuntuu, että tätä kuunteli silloin ihan eri ihminen, kuin joka sitä kuuntelee nyt. Silti muistot siitä ovat omia, saman mielen kokemia. Yksin istumista aamuyöllä, kirjoittamista, mitä luultavimmin. Elämä on ihmeellistä, sillä tavalla. Se kuljettaa sinua ihan minne sattuu, ja jos vain pysyt skarppina, näet kyllä, mitä on tulossa. Meikäläistä vähän huolettaa se, miten paljon olen viimeaikoina kirjoittanut biisejä kuolemasta ja lopusta, mutta ehkä se on vaan joku reaktio siihen, että tässä on nyt mennyt kaksi vuotta ilman, että kukaan läheinen on potkaissut tyhjää. Sitten sitä vain kuumottaa enemmän. Jossain vaiheessa, en muista edes oliko parikin vuotta sitten jo, äiti kertoi yläasteen äidinkielen opettajan kuolleen syöpään. Tässä joku päivä takaperin aloin oikeasti miettiä sitä asiaa. Miten sekin ihminen, joka silloin sointuvalla äänellä lueskeli meille jotain Eppu Normaalin sanoja lyriikka-analyysiin, on jo lakannut olemasta. Se on jotenkin todella outoa, vaikkei se nyt senkään läheisempi ihminen ollutkaan. Mutta jollakin tavalla minun elämääni vaikuttanut ihminen kuitenkin. Mutta niin se käy.

Uskonnottomat

Katsoin tuossa Areenasta Uskonnottomat-dokumentin, joka oli kyllä dokumentaariselta arvoltaan melko köyhä. Aluksi ajattelin sen koostuvan lähinnä siitä, että Dawkins ja Krauss runkkailisivat toisiaan komppailevan yleisön edessä, mutta siitä olikin leivottu jonkinlainen yläluokkaisten luennoitsijoiden road trip pätkä. Antipatiani Dawkinsin asenteita kohtaan ovat varmasti tulleet selväksi, jos on pysynyt kärryillä vähänkin pitempään, eikä tämäkään pätkä hälventänyt niitä yhtään. Minun päähäni ei mahdu, että uskontoihin pitäisi  suhtautua lähtökohtaisesti ylimielisesti ja halveksuen, vaikka ne kuinka olisivat saaneet väännettyä suurimman osan maailman asioista ihan päin persettä. Jossakin pääni sisällä tahdon edelleen uskoa, että myötätunto ja yritys ymmärtää rakentavat ehjempää ja parempaa maailmaa, kuin fundamentalismi.

Suurin ongelma tulee itselleni nimenomaan siinä, että tuo kohta kuoleva ukkeli on niin selkeän fundamentalistisesti tehnyt jaon itsensä, älykkään ateistin, ja tyhmien uskovien välillä. Nähdäkseni uskonnollinen vakaumus on jokaisen tästä maailmasta kuolevan oma asia, ja siitä syystä sitä tulee kunnioittaa, vaikka sitä ei tulekaan pyhittää keskustelun ulkopuolelle. Omat vaikuttimensa ja vakaumuksensa pitäisi aina vain osata tehdä läpinäkyväksi, jotta keskustelu ylipäätään voisi saavuttaa edes jonkinlaisen objektiivisuuden tason, jolla sitä voitaisiin kehittää ja maailmaa voitaisiin viedä eteenpäin, sen sijaan, että väitellään lähinnä semantiikasta ja yhdentekevistä asioista. En muista kuka puhuva pää tuossa sanoi sen, mitä olen aina ajatellut: Uskonnollisen vakaumuksen omaavat ryhmät vääntävät evoluutioteoriasta ja elämän alkuperästä siksi, että pelkäävät uskontonsa olevan väärässä myös elämän lopusta, jos se on sitä elämän alusta. Tässä kohtaa teen myös selväksi, että kuolema on se minun fiksaationi ja painopisteeni tässä kakussa. Sitä kautta olen myös oppinut ajattelemaan, että jokaisella on oikeus helpottaa omaa kuolemaansa ajattelemalla siitä mitä tahtoo, itse en pysty näkemään sitä minään muuna, kuin loppuna. Se on kaikki siinä.

Uskonto on mielestäni järjettömän paljon muutakin, kuin vain fundamentalistisia sekopäitä tekemässä järjettömiä uhkauksia ja vaatimuksia. Näissä ongelmissa on aina ennemmin kyse järjestäytyneisyydestä ja ihmisen laumasieluisuudesta, joka on minusta aivan yhtä kuvottavaa ihan ilman uskontoakin, oli aihe tai tilanne mikä hyvänsä. Uskonnot ympäri maailmaa sen sijaan tarjoavat meille peilin ihmisyyden ja psykologian tarkasteluun. Ne ovat täynnä arkkityyppisiä tarinoita, jotka kertovat meille aivan järjettömän paljon koko ihmisyyden peruskysymyksistä, elämästä ja kuolemasta, kaikesta siitä, mikä meidän elämäämme koskettaa. Toki näiden lisäksi jokaisella uskonnolla on myös ne kirjansa, joissa keskitytään vaan erilaisten asioiden listaamiseen, jostain syystä ihmisen kategorinen mieli on aina tykännyt tehdä kaikenlaisia listoja milloin mistäkin. Tärkeintä olisi kuitenkin oppia lukemaan tarinoita symbolisina ja metaforisina kokonaisuuksina, sinä mitä ne ovat; ihmismielen tuotoksina. Niiden tutkiminen auttaa myös hahmottamaan paremmin, miten vaikkapa sankarimyytit ilmenevät tämän päivän maailmassamme, ja tuollaistenkin asioiden tunnistaminen on taas yksi askel tietoisempaan ja objektiivisempaan keskusteluun, ja sitä kautta parempaan maailmaan.

Levykirppistä ja kiitollisuutta.

Tänään on ollut melko kiire päivä, kerkesin istua alas ja syödä vasta äsken. Mikä on aina yhtä viihdyttävää suu täynnä aftoja. Elämä tuntuu kuitenkin olevan ihan suhteellisen hyvää nyt, vaikka mietityttääkin, onko täällä kämpässä hometta, vai onko tänne vaan kerääntynyt paskaa vähän joka paikkaan. En tiedä, jossain vaiheessa pitää kunnolla paneutua siihenkin suureen kysymykseen sitten. Nyt pitää kuitenkin keskittyä lähempänä oleviin, tai ainakin akuuteihimpiin kysymyksiin, kuten levyjen myymiseen ja rumpalointiin. Sähkörummut tulivat kämpille tänään ja pienen säätämisen jälkeenhän sitä pääsi jo ihan soittamaankin. Helvetin isojen tomien jälkeen pienet rinkulat tuntuvat vain hiukan vaikeilta osua, mutta tottumiskysymyksiä kaikki tuollaiset ovat. Kunhan nyt ensin onnistuisin pitämään temposta vähän paremmin kiinni, siinä mielessä on helvetin kätevä, että tuolla on kaikenlaisia treenejä sitäkin hommaa varten.

Huomasin tänään myös, että levyjä on aivan helvetin kätevä postittaa kissanruoka-annospussilaatikoissa, kahdeksan levyä mahtuu melko pienellä vaivalla, eikä se lootakaan paina ihan hirveästi. Ainut vaan, että meinaavat laatikot loppua kesken, kun ei tuo sekopää nauti märkäruoasta samalla tavoin, kuin ne kaksi meikän entistä räkäpäätä. Mutta kai sen on nyt opittava vaan tykkäämään, että meikäläinen saa levyä postiin ja (kissankin) ruokaa pöytään. Ei se ole helppoa minullakaan. Mutta ei onneksi enää mitään pelkkää lyijyssä kahlaamistakaan. Tietenkään sitä ei voi nähdä huomiseenkaan, voihan kaikki taas heilahtaa johonkin universumin kolera-altaaseen ihan muutamissa hetkissä. Tämän kirjoittamisesta tuli mieleen eräs Bukowskin novelli, joka tuntui aika paljon tällaiselta randomilta blogipaskalta. Pelkkää tajunnanvirtaa ja hetken kuvausta yhdestä illasta kuuskytluvulla, illasta, jota kukaan muu ei muista, kuin hän. Samoin tämä tällainen pieni hetki tässä on toki olemassa meille kaikille, mutta kukaan muu teistä ei kuule tätä tietokoneen hurinaa, ei istu himmeässä huoneessa lattialla kirjoittamassa tätä tekstiä juuri nyt.

Nyt kai voi puhua jo siitäkin, että runokirja alkaa kohta olla taiton kannalta voiton puolella. Sitä on tehnyt yksi niistä harvoista ihmisitä, jonka katson ystäväkseni, ja olen siitä järjettömän kiitollinen. Palkka ei kuulema kelpaa, vaikka tuostakin hommasta joku repisi kai satasia. Tällaisetkin ihmiset saavat taas vain ajattelemaan sitä, miten helvetin onnekas sitä on. Ylipäätään, että saa olla olemassa, ja sitten vielä saa tuntea kaikki nämä ihmiset, vaikka itse on melkolailla täysi perseenreikä ihmisenä. Se jos mikä opettaa kiitollisuutta ja nöyryyttä. Nyt minulla ei ole enää oikeastaan mitään muuta, kuin päivitetty lista levyistä. Jos jokin kiinnostaa, niin 5 euroa kpl.

Rollins band - Weight
Rollins band - Come in and burn
Grinderman - 2
Sepultura - Dante XXI
Sepultura - Roots
Celtic Frost - Monotheist
Enemy of the Sun - Shadows
Unkind - Harhakuvat
Marilyn Manson - Antichrist superstar
Marilyn Manson - Smells like children
Marilyn Manson - Holy Wood
Johnny Cash - American V
Johnny Cash - American VI
Johnny Cash - American III
Cult of Luna - Eternal Kingdom
Captain Beefheart - Safe as milk
Dimmu Borgir - Stormblåst
Dimmu Borgir - For All Tid
Oujia - Riding into the funeral paths
Immortal - Pure holocaust
Hugh Laurie - Didn't it rain
Grind Madness at the BBC
Graveyard - s/t
Graveyard - Hisingen Blues
Graveyard - Lights Out
Horna - Kohti yhdeksän nousua
Hecate Enthroned - The Slaughter of Innocence
Hecate Enthroned - Upon Promethean Shores
Catamenia - VIII: The Time Unchained
Cavalera Conspiracy - Inflikted
Hurt - Vol. 1
Manna - Shackles
Primus - Pork Soda
Karl Sanders - Saurian Meditation
Venomous Concept - Poisoned Apple
Tuomari Nurmio - Punainen Planeetta
Tuomari Nurmio - Tuhannen kapakan lauluja
Amy Winehouse - Back To Black
Psychopathic Terror - Fucker
At The Gates - With Fear I kiss the burning darkness
Gauritoth - satanic perverse black latex metal
Satyricon - The shadowthrone
Satyricon - Mediggo
Shape of Despair - Angels of Distress
Velvet Revolver - Contraband
The 69Eyes - Wasting the dawn
Fabulous Disaster/ Flippin' Beans split
In Flames - Come Clarity
Lamb of god - Wrath
Scarecrow - The terror
My Dying Bride - Like the gods of the sun (MDBtä on lisää, jos kiinnostaa.)
Mayhem - Mediolanum Capta Est
Danzig - Danzig
Danzig - 4
Ajattara - Äpäre
Mokoma - Kuoleman Laulukunnaat
Terrorizer - World Downfall
Thy Serpent - Lords of Twilight
Splitter - Avskräckande exemplar
Napalm Death - Order of the leech
Napalm Death - Enemy of the music business
Napalm Death - Time Waits For No Slave
Napalm Death - Scum
Napalm Death - Smear Campaign
Napalm Death - Inside the torn apart
Napalm Death - Leaders not followers pt 1
Napalm Death - Punishment in capitals live CD
Misery Inc - Yesterday's Grave
Misery Inc - Random End
The Accüsed - Grinning Like an undertaker
My Dying Bride - 34.788%...Complete
My Dying Bride - Songs of Darkness, Words of Light
My Dying Bride - Voice of The Wretched live
My Dying Bride Meisterwerk 2 kokoelma
My Dying Bride - As The Flower Withers
Brutal Truth - For Drug Crazed Grindfreaks only pt 1
Pig Destroyer - Book Burner
Rotten Sound - Exit
Rotten Sound - Cycles
Rotten Sound - Napalm
Viikate - Kuu Kaakon Yllä
(Portishead - Dummy)
(Portishead - S/t)
Extreme Noise Terror/Driller Killer Split
Rot - Cruel Face of Life
Rage Against The Machine- Evil Empire
Rage Against The Machine - s/t
(Rytmihäiriö - Surmantuoja)
(Rytmihäiriö - Todellisuuden mestari)
Marduk - Live in Germania
Marduk - Dark Endless (kansivihko näkyy puuttuvan)
Marduk - Death To Peace
Ensiferum - Iron
Amorphis - Tuonela
Tarot - Shining Black kokoelma
Impaled Nazarene - Death Comes In 26 Carefully läpäläpä-live
Enslaved - Eld
Horna - Hiidentorni
Gehenna - Malice
Sinergy - To Hell And Back
Stonegard - From Dusk Till Doom
Vintersemestre - Jääverisaatana

Ihmeellistä arkeani.

On taas se aika vuodesta. Nimittäin se, kun yritän irtisanoa Lähi-Tapiolassa olevan vakuutukseni, ja sieltä vastataan jotain velmuilua, jolla se on saatu jatkettua tähän päivään asti. Itse en ole sitä maksanut, mutta ilmeisesti äitini sen viime vuonna maksoi, kun kerta taas on tullut paperit. Mielenkiintoista on se, että nyt kun kirjauduin palveluun, niin sieltä on koitettu aina melko laiskasti tavoittaa minua puhelinnumerosta, jota ei ole olemassakaan, ja sitten on jätetty yksi "en valitettavasti saanut sinua kiinni"-viesti. Mutta hauskaa oli myös se, että irtisanomispyyntöjeni päiväykset ovat 24.4.2012, 22.4.2013, ja tänään, 22.4.2014. On se kumma, ettei sitä ole saatu tehtyä tässä parin vuoden aikana, etenkin kun muistan soittaneeni sinne jo joskus näihin aikoihin 2011 tai 2010. Toistaiseksi on vakuutus tämän kämpän mukana, mutta sen jälkeen en aio itseäni vakuutella. Jos käy paskasti, niin sitten käy. Karma hoitaa hommat himaan juuri niinkuin pitää. Samaa kusetusta, kuin pankitkin.

Olemme huomanneet, että katsomamme Wolf of Wall Street antoi tälle hoitokissallemme huomattavan negatiivisia vaikutteita. Eilen illalla se murtautui kaappiin, jossa säilytetään kissanminttua (mikä on aika vaikeaa, koska se on astiakaapin kolmannella hyllyllä) ja kun tultiin keittiöön, löydettiin se pyörimästä lattialla turkki ihan kissanmintussa. Itseasiassa joka paikka oli ihan kissanmintussa. Tätä käyttörikosta seurasi myös useita äkillisiä mielialanvaihteluja, hyperaktiivisuutta, arvaamatonta käytöstä ja väkivaltaisuutta huoltajia kohtaan. Ajattelin jo, että täytyy soittaa johonkin vieroituslaitokseen ja kantaa tuo ötökkä katkaisuun. Voisi olla vähän selittämistä, kun koittaa työntää niille kissaa. Onneksi sillekin tuli laskut, sitten se vaan mourusi masentuneena eteisen lattialla. En voinut olla tuntematta pientä vahingon iloa, huomaa kissakin, ettei tuo eläinten kokaiini tuo sitä egoboostia ilman hintaa. Kissa nyt ei vedä ehkä paria omistusasuntoa nokkaansa, mutta joku opetus sillekin.

Nyt olen laittanut tuon aiemmin esittelemäni epämääräisen rumpusetin käyttöön. Olen koittanut opiskella jonkinlaista alkeellista blastbeat-tekniikkaa, ja se yhdistettynä kitaran soittoon tarkoittaa lähinnä sitä, että oikea käsi tuntuu olevan ihan jännetuppitulehduksen partaalla. Siksi olen koittanut tästä kirjoittamisesta ottaa edes jonkinlaista lomaa. Piirtämisestä en kuitenkaan ole malttanut, kun se nyt on taas sujunut. Alemman teoksen nimi on Rasputinin Kyrpä. Jos tahdotte saada henkisiä arpia itseenne, googlettakaa se. Kateus ei tule poistumaan ikinä mielistänne, mikäli omaatte peniksen. En silti suosittele sen googlettamista kenellekään, joka ei tahdo nähdä purkkiin säilöttyä, irtileikattua penistä. Mutta pakko sanoa, että jos tuo todella on Rasputinin, eikä hevosen, niin kudos vaan.

Sellanen viimeyö.

Ei tunnu yhtään sunnuntailta, kun huominenkin on varattu kerta sille.

Kevät tulee ja minun kohdallani sen huomaa siitä, että tekee mieli kävellä koko ajan joka paikkaan. Viimeyönä kävin kävelemässä, viemässä pari julistetta sinne tänne ja kuuntelemassa Neurosista ja pällistelemässä tähtiä. Helvetin hienoa, vaikka täällä onkin valosaastetta niin paljon, ettei niitä tähtiä ihan kauheasti näe, mutta sentään enemmän, kuin Lahdessa. On sekin jo jotain. Tänään käytiin ihan kaupungilla asti ja käveltiin siellä pari kilometriä, sitten piti käydä vielä täällä keskuksella, että sai jotenkin kävelytarpeitaan tyydytettyä. Ja oikeastaan vieläkin tekisi vähän mieli lähteä. Pitäisi vaan olla paremmat kengät, sellaiset, mitkä kestäisivät kilometrejä taas vähän paremmin, kuin nuo helvetin isot talvimonot, joiden kanssa olo on aina niin kömpelö, että vähän vituttaa lampsia niiden kanssa. Sain keväällä uudet kengät, mutta kävelin ne puhki jo Euroopan reissulla, minkä jälkeen teippasin ne kasaan ja kävelin ne vielä uudestaan puhki. Teippauksen jälkeen kestoikä on yleensä viikon, kun kerran teippaat, saat olla teippaamassa koko ajan. Joku voi tietysti sanoa, että voisin opetella kävelemään raahustamatta, mutta fuck you I won't do what you tell me!

Nasumikin alkoi toimia taas täsillä. Kevät ja syksy tuppaavat aina olemaan sellaista aikaa, että grindcore vain yhtäkkiä jotenkin uppoutuu tajuntaan ja kaikki tuntuu todella inspiroivalta. Kitaraakin on tullut soitettua tässä parin päivän aikana niin paljon, ettei pysty punnertamaankaan tuolla oikean käden ranteella yhtään, se tätyy pitää nyrkissä tai vammaisesti mutkalla. Mutta eipä ole iso paha, kun saa soiton kulkemaan sillä tavalla, että jaksaa sahatakin. Tänään myös kaivoin pedaalit kaapista ja väsäsin tällaisen vähän DIYmmän rumputreeniaseman itselleni siihen asti, että saan sähkörummut lunastettua itselleni.

Siinä on siis tietokonetuoli, sänky, pedaalit, ja kitarateline jonka päälle laitoin pyyhkeeseen käärityn kirjan. Kyllä tuohon kelpaa naputella. No ei oikeasti, meikä ei saanut tuohon juuri minkäänlaista tuntumaa ja pedaalitkin pitäisi teipata lattiaan, että pysyisivät jotenkin päin paikallaan. Lisäksi myös tuo kirja meinaa pudota koko ajan, eikä tietokonetuoli pysy riittävän ylhäällä. Mutta se välttää paremman puutteessa.

Musiikin hinnasta ja eilisestä keikasta.

Koska poijjaat on hyperaktiivisia, tässä on jo videotakin eiliseltä keikalta. Tämä on siis toka keikka, eka varsinainen oikea keikka, mihin nähden meno on jopa psykedeelistä, ainakin omassa mittakaavassa. Mutta kavereille soitteluhan se parasta aina onkin. Sama se, onko ne minun kavereita vai ei. Itsehän tunsin talosta bändit ja yhden tyypin.Mutta keikasta jäi niiin hyvä fiilis, ettei tämän päivän lievä migreenipyristelykään sitä onnistu pilaamaan. Saa nähdä, meneekö se silti ohi lyhyemmän vai pitemmän kaavan mukaan.

Tuossa ajauduin keskustelemaan record store daystä, joka tänään on. Asia ei kosketa minua muuten kauheasti, en ole tainnut käydä levykaupassa yhtenäkään levykauppapäivänä, kun ramppaan siellä muuten niin tasaisesti, eikä isojen ihmismäärien kulutusjuhlat ole koskaan niin vedonneet. Mutta se, mikä tässä herätti taas omat ajatukseni oli puhe ilmaisesta musiikista. Itse olen jakanut musiikkiani, omaa ja bändieni, ilmaiseksi jo kai jostain vuodesta 2008 asti. Se on opettanut minulle yhden melko keskeisen asian: ihmiset eivät arvosta ilmaista musiikkia. Eivät ainakaan samassa määrin, kuin sellaista, missä on pitänyt maksaa jotakin. Jos se on ilmaista, se ei ole ikäänkuin "oikeaa", siitä tulee kertakäyttökulutustavaraa, huora, jonka luona käydään kerran.

Ymmärrän tämän itsekin toki täysin. Heti, jos olet joutunut maksamaan levystä jotakin, kuuntelet sitä aivan eri korvilla. Kunnioitat sitä, mutta myös odotat siltä jotain, vastineeksi siitä, että käytit siihen rahaasi. Se tekee musiikille jotain mystistä. Siitä syystä minäkin olen ostanut levyjä kaikki nämä vuodet. En minä niin suurella hingulla tahdo muovia tähän maailmaan lisää tuottaa. Kun musiikista maksaa jotain, siihen keskittyy eri tavalla, kun tietää, että tämän levyn takia syön nyt viikon nuudelia, sen on parempi olla hyvä. Ilmaisen musiikin kohdalla voi vain skippailla biisejä ja se ei ole keneltäkään pois. Vaikka sen ilmaisen musiikin tekeminen ei luultavasti ole ollut yhtään halvempaa, kuin sen maksullisen musiikin tekeminen. Minun tapauksessani tietysti on, koska teen oman musiikkini kanssa aivan kaiken itse, mutta vaikkapa bändin kanssa.

Jos laitan levyn nettiin, se on kuitenkin nauhoitettu ja miksattu, mistä on luultavasti maksettu nauhoittajalle ja miksaajalle, jos siitä tehtiin myös levyjä, kansitaiteetkin ovat maksaneet jotain painosta tullessaan. Mutta se on aivan se ja sama, levyistä ihmiset nyt vielä suostuvat maksamaankin. Mutta välillä, kun tulee ilmoituksia, että onneksi olkoon, bandcampistä joku osti Cut To Fitin levyn yhdellä dollarilla, niin kyllä siinä vaan sitten nauraa itsekseen ja jättää sen dollarin lunastamatta. Toki voisi tehdä niinkin, että laittaa lataukselle minimihinnaksi vaikka vitosen ja jättää ne silti kuunneltavaksi. Mutta silti jokin (helvetin iso) osa minussa tahtoo pitää musiikin ilmaisena. Eli sitten täytyy vain tyytyä siihen, että se oma hengentuote on muille vain halpa huora. Kai sitä voi vain pyytää ja toivoa, että joskus aamuyöstä laskuhumalassa joku ihan kokeena pyöräyttää jonkun meikäläisen duunaileman levyn läpi, ja se ehkä pärähtää, ehkä ei. Me kaikki olemme erilaisia, eikä tuo todellakaan taida olla ihan kaikkien musiikkia muutenkaan.

Hyvä ilta!

Sehän oli ylltättävänkin kova keikka! Ensimmäisen Sledgehogin keikan jälkeen fiilis oli oikeastaan aivan sama, kuin ensimmäisen Mustan Ristin keikan jälkeen aikanaan. Siis että kun muisti kaiken ja pysyi tajuissaan suunnilleen koko ajan, niin mietti vaan epämääräisesti, että voiko se soittaminen olla tällaistakin? Tällaistako se on kaikille muille? Se tuntui vähän pettymyksellä kaiken sen katarttisen mesoamisen jälkeen, mitä nuo grindikeikat on itselle aina olleet. Mutta se on totuttelukysymys. Tänä iltana olin jo huomattavan paljon enemmän sinut omassa nahassani ja olo tuntui todella paljon luonnollisemmalta, äänikin riitti jopa melkein keikan loppuun asti. Spawn From Deceitin basisti-Ville nauroi soundcheckin jälkeen, että huomaa että on grindijätkä lavalla, kun rääkäisen mikkiin noin kerran ja olen jo samantien lähdössä lavalta, kun muut jää säätämään ja tekemään omiaan. Sitä nyt vaan on tottunut siihen, että ollaan yleensä myöhässä aikatauluista ja checkille on aikaa se 15 minuuttia. Siksi onkin pyritty siihen (ja onnistuttu siinä), että Cut To Fitin checkit on ohi kymmenessä minuutissa.

Oletin, että oltaisiin saatu soitella taas tyhjille seinille. Minä pyysin vain Villen paikalle, kun en täältä oikein ketään muitakaan tunne, ja sehän sitten ilmestyikin mestoille. Midget Fetishit tunsin kuitenkin. Helvettiläinen, että siinä vaan on hieno bändi.  Mutta ensin kai se oma keikka läpi. Ilmeisesti jätkillä sitten on kuitenkin paljon sellaisia kavereita, joita tuollainen ilmainen keikka kiinnostaa. Bändin nimeä huudeltiin jo ennen kuin aloiteltiin, vessasta kuuntelin sitä älämölöä ja mietin, että onpahan taas kuin isomman maailman meininki, pienessä kellarissa Tampereella. Huvinsa kullakin. Heti yllätyksekseni huomasin, että vaikka ääni ei meinannut kestää puhumista niin kauhean paljon, niin tuota huutamista se kyllä kesti. Enhän minä mitään laulaa osaa, en ole koskaan osannut, siksi luotan vaan hyvään harhautukseen. Huudat ja hypit vaan paljon, niin ihmiset ei ehkä tajua, että olet ihan paska. Se toimi tänäänkin taas kai yllättävän hyvin. Keikan jälkeen selkääntaputtelua riitti. Se on minulle aina yhtä ristiriitaista. En tahdo olla kenellekään tyly, en tahdo ottaa yhtäkään ihmistä itsestäänselvyytenä, enkä tahdo vaikuttaa kusipäältä. Silti niillä mielipiteillä ei ole kuitenkaan mitään valtakunnan väliä. Keikka meni joko hyvin tai huonosti, ja itse sen tietää jokatapauksessa ihan itse, ilman mitään muita ihmisiä. Siksi se on minusta vaivaannuttavaa, siksi koitan aina paeta niistä tilanteista vaan hokemalla "kiitoskiitos"ta, ja tajuan vaikuttavani kai ihan kusipäältä. Sitten haahuilen jossain kiusaantuneena ja epämääräisen eksyneen näköisenä, ellei minulla ole jotain seuraa. Minun päiväni kohokohta on jo ohi, rokkenrollelämä ei kiinnosta oikein mitenkään päin.

Toinen kohokohta tosin oli sitten se Midget Fetish. Tuota keikkaa olen odotellut oikeastaan melkein koko kevään, ja olihan se sen arvoinen! Kun tuolla bändillä lähtee hommat lentoon, ne lähtevät kunnolla lentoon, eikä sitten voi kun nauttia siitä, miten hyvin niiden soitto toimii. Tuntuu, kuin koko jätkien melodiataju ja käsitys kovaa soittamisesta olisi kaivettu jostain meikän sielusta, juuri noin musiikkia pitää minun mielestäni tehdä ja soittaa. Sledgehogin lauleskeluunkin olen pöllinyt oikeastaan kaiken Pyryltä, koska se on niin kova jätkä. Aina kun näen nuo livenä, mietin vaan miten siistiä olisi soittaa tuossa bändissä ihan mitä vaan. Naureskelinkin, että joskus teen jonkun melodica-invaasion.

Keikkojen jälkeen kasailtiin romuja, Midgetit lainasivat autoa ja käytiin heittämässä kaikki romppeet treenikselle ja mentiin takaisin baarille. Bussi kohti Hervantaa lähti kello 2.10, joten siinä oli vielä hetki aikaa istua baarissa ja sitten lähteä rumpalin ja hänen parin kaverinsa kanssa kohti tätä urbaanin ihmisahdistuksen tyyssijaa. Kaikin puolin mukava ilta, nyt täällä sekoillaan kissan kanssa ja kohta menen kai suihkuun ja nukkumaan. Huomenna saatan mennä myymään levyjäni Ravintola 931een, mikäli jaksan ja kykenen hahmottamaan, että missä se oikein on.

Aamutoimia.

Levyjen koneelle rippailu on tehnyt juuri sen, mitä toivoinkin sen tekevän. Olen kuunnellut sellaisia levyjä, joita en ihan hetkeen ole kuunnellutkaan, kun ne ovat olleet jossain hyllyn syövereissä, käden ulottumattomissa. Mutta nyt on soineet taas Converget ja Pig Destroyerin eka, Nasumit ja muut. Ongelmana vaan on se, että mitä enemmän kuuntelee levyjä, sitä isommaksi kasvaa myös "Näitä en myy"-pino siinä vieressä. Koska ne ovat itselle tosi tärkeitä levyjä, ei vain musiikin, vaan vaikkapa inspiroivan kansitaiteen tai lyriikan puolesta. Etenkin Pig Destroyerin levyjen proosat sisäkansissa on aina jotain niin inspiroivaa, etten ole ikinä saanut luettua niitä edes loppuun asti! Niin hölmöltä, kuin se saattaa kuulostaakin, pääsen niissä ehkä puoliväliin ja sitten on pakko alkaa piirtää tai kirjoittaa jotain. Silloin ne ovat mielestäni melko väkeviä luomisen välineitä, eikä niistä ole syytä hankkiutua eroon. Vai kuinka?

Fuck The Facts on soinut myös taas paljon. Topon Das on yksi inspiroivimmista ihmisistä, jonka olen saanut tavata tämän lyhyen elämäni aikana. Siinä on ihminen joka tekee musiikkia jotenkin oikeista syistä, ja joka on saanut homman pyörimään jopa niin, että saa kierrellä sen kanssa ympäri maailmaa. Ja on vielä niin helvetin mukava, että hyvyys suorastaan loistaa joka puolelle, ei sellaisia ihmisiä voi vihata kukaan. Eikä pidäkään. Toivon vaan, että saan järkätä noille uusia keikkoja jossain välissä. Mukavia ihmisiä, hyvä bändi.

Nyt pitäisi vaan jotenkin siivota, kämpän lattialla on vain levypinoja, joista jokaisella on oma merkityksensä. "ripattu ja kirjattu", "ei kirjattu", "levy jossain muualla", liikaa hallinnoitavaa meikäläisen kaaosaivoille. Ehkä se on kohta otettava itseään niskasta kiinni ja haettava ihan pahvilaatikko, jotta voi organisoida nämä pinot vähän paremmin ja voi sitten siivotakin. Toisaalta tuo kissa on sen verran hyperaktiivista sorttia, että se sotkee kohta kuitenkin taas kaiken. Joten miksi yrittää!

En muuten enää käy ruokakaupassa muualla, kuin Lidlissä. Tässä nyt on tullut käytyä Sodomassa ja Komorrassa, kun ne ovat lähimpänä, joka ruokakassi maksaa jotain 20 ja 30 euron väliltä. Eilen kävin Lidlissä ja makaronilaatikon tarpeista ja parista tuorehyllyn herkustakin selvittiin ihan vain seitsemällä eurolla. En näe mitään syytä jättää noita K- ja S-helvettejä polttamatta.

Pari lyhyttä taas.

Hänen sormensa makasivat irrallaan pöydällä. Vaikka hänellä vielä olisi ollutkin sormia jäljellä, hän ei olisi kyennyt poimimaan niitä. Ne näyttivät raskailta kuin ruumiit, jotka väsyneenä painautuivat toisiaan vasten. Hän tunsi olonsa hieman toimettomaksi, hän katseli veristä pöytää, kuin unen verhon läpi. Hän kykeni tuntemaan kivun, vaikkei tuntenut sormiaan. Hänen haamusormensa olivat täynnä hiusmurtumia, pieniä halkeamia, jotka saivat hänen sielunsa tuntumaan kuivuneelta. Hän nosti katseensa epämääräisen hämmennyksen vallassa. "Mitä minun pitäisi tehdä nyt?", hän kysyi Jumalalta. Tämä katsoi vuoroin häntä ja vuoroin pöytää viileän arvioivasti, eikä vastannut hetkeen. Sitten hän käski miestä leikkaamaan jalkansa irti. Iloista itkien mies taiteili kirveen käsivarsiensa väliin ja alkoin nirsiä jalkojansa irti. Se ei kuitnkaan onnistunut, ilman sormia hän ei saanut kunnon otetta, eikä iskuissa ollut riittävästi voimaa. "Jumalani! En pysty siihen!" hän huusi itkien ja vapisten pelosta ja pettymyksestä. Jumala tuli aivan lähelle. "Sinä oksetat minua.", hän kuiskasi miehen korvaan, käveli ulos huoneesta, eikä tullut enää koskaan takaisin..


--------------

Hän kutitteli järven selkää, ja se vavahteli hänen kosketuksestaan. Ilma oli virittynyt, jännitetty kuin jousi, joka odottaa vapautusta. Hyttyset lentelivät siellä täällä, laskeutuivat välillä hänen iholleen, imivät verta ja lähtivät pois. Hän ei tappanut niitä. Ne olivat osa järveä, hänen rakastettuaan ja hän antoi niiden imeä itsensä täyteen. Niiden pistely ja kutina olivat outoa rakkautta. Kihelmöinti alkoi ärsyttää. Hän tappoi yhden niistä ja tiesi, ettei menneeseen ollut enää paluuta.

Unesta, stressistä, ihmisistä.

Katselin tuossa piirrustellessani taas muutamia Ted Talkeja, ja niistä eniten puhutteli tämä nukkumista käsittelevä esitys. Vaikkakaan asiansa puolesta siinä ei ollut mitään ennen kuulumatonta, niin se kuitenkin laittoi ajattelemaan mielenterveyden ja nukkumisen yhteyttä melko paljonkin. Mielenterveysongelmat ovat yleistyneet sitä mukaa, kun työ on vallannut isompia palasia vuorokaudestamme. Siirtyessämme tähän nykyiseen maailmanmenoon joskus 80-90-luvun tienoilla työstä on tullut ihmiselle jumala, jota kautta kaikki elämän suuret päätökset ja tapahtumat määritellään, pitkälti siksi että kaikki ovat niin paljon velkaa, ettei stressi anna varaa toimeentulon katkeamiselle. Tästäkin voisi johtaa aihetta sosiopoliittisiin pohdintoihin, mutta katkaisen sen nyt tässä yhteydessä kuitenkin tähän.

Viime aikoina olen huomannut itsekin, että uni on maistunut melko paljon tavallista enemmän. Kyse on puhtaasti siitä, että viimeiset pari kuukautta olen toiminut melko pitkälti stressitilassa, jolloin tiedostan myös tarvitsevani lepoa enemmän. Siltikään en koe tämän stressin olevan millään tavalla vahingollista tai haitallista itselleni, vaan koen olevani energinen ja valmis sopeutumaan ja tekemään asioita, vaikkakin harmittaa, etteivät hätäpäissään nopeasti tehdyt ratkaisut koskaan voi olla täydellisesti loppuunpohdittuja. Siitäkin huolimatta pieni kuormitus ei tee pahaa, kun siitä ei tee itselleen ylitsepääsemätöntä ongelmaa. Koitan vain kompensoida sitten asioita nukkumalla ja pitää nuppini kasassa vauhdista huolimatta. Osaan nauttia elämästäni silloin kun se tapahtuu, mistä olen helvetin kiitollinen. Minun on aina ollut vaikea käsittää sellaisia ihmisiä, jotka katsovat aina vain menneeseen silmät kosteina, eivätkä kykene näkemään, miten helvetin hienoa heidän elämänsä on juuri nyt. Kyllä minäkin voisin mieluummin elää niin, että isovanhempani olisivat elossa, mutta nautin mieluummin nyt tästä, kun minulla vielä on kaikki nämä ihmiset elävinä ympärilläni. On jotenkin helvetin keskeistä osata olla kiitollinen aivan kaikesta, koska se aivan kaikki tulee kuitenkin menemään viemäristä alas. Mutta taas harhailen.

Uni on vahvasti linkittynyt mielenterveyteen, ja nukkumisella on valtava merkitys myös oppimiseen ja uusien asioiden omaksumiseen. Puheessa minua tosin häiritsi se, että hän sanoi ettei ihminen ole mitenkään luova univajeessa. Ainakaan omalla kohdallani se ei pidä paikkansa. Kun ihminen valvoo riittävästi, hän alkaa vaipua sellaiseen epämääräiseen tilaan, jossa tajunta alkaa kehittää unenomaisia assosiaatioyhteyksiä näennäisesti irrallisten asioiden välille, vaikka tietoisuus ei anna lupaa nukkua. Tästä syystä pitkän valvomisen kautta saavutettu tila on etenkin luomisen kannalta hedelmällistä, koska silloin saa suodattamatta käyttöönsä unenomaista materiaalia, pysyen samalla tietoisena sen sisällöstä. Toisaalta, jos harjoittaa riittävästi mieltään, kykenee olemaan jokaisessa unessaan yhtä tietoinen toimija, kuin valvetodellisuudessakin, ja voi kerätä materiaalia yhtä hyvin sitä kautta, jolloin yhteydet voivat parhaimmillaan olla vieläkin vaikuttavampia. On täysin heräämisajankohdasta ja unen syklistä kiinni, mikäli muistat uniasi herätessäsi. Silti tiedän kaikkien muistamieni unien pohjalta, että olen unissani aina tietoinen siitä, että tämä on unta. Suurimman osan ajasta en suoranaisesti vaikuta uniini, koska tahdon nähdä mitä kaikkea alitajuntani tahtoo minulle kertoa. Niin opin aina jotain itsestäni tai mielessäni syvemmällä tasolla pyörivistä teemoista ja yleisistä tunnetiloista. Ja se jos mikä on luovuuden kannalta hyödyllistä kamaa!

Ongelmana on se, etteivät vaikkapa ahdistuneet ihmiset saa nukuttua. Se johtaa nopeasti siihen, että alkaa ahdistua siitä, ettei saa nukuttua, koska tämä aika odottaa meiltä kaikenlaista sellaista, jota varten pitää olla hereillä aikaisin, ettei sinua nähdä laiskana tai minä lie. Siitäkin syystä mielenterveyden häiriöt ja unettomuus ruokkivat toisiaan. Suurilta osin kyse on ehkä myös sosiaalisista heijastumista. Siitä mitä ihmiset ajattelevat minun olevan, mikäli en ole "normaali", mikäli en toimi odotetulla tavalla. Kenen odottamalla? Siinäpä se taitaa ollakin. Ihmiset eivät tunnista sitä, ettei kukaan ole heidän vihollisensa, koska niin monelta taholta kaikille tuputetaan "Jokainen on oman onnensa seppä". Tottakai, jokaisen elämä on omissa käsissä ja on sinun omasta tahdostasi kiinni, mihin suuntaan sitä viet, mutta apua saa pyytää koska vain. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, pärjääminen on suomalaisten kansallissairaus, joka tappaa meistä jokaisen keski-iässä sydänkohtaukseen, aivoinfarktiin tai hirteen. Stressiä käsittelevässä puheessa todettiin, että ne ihmiset, jotka auttavat muita ihmisiä, tai ylipäätään ovat vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, elävät pitempään ja heidän stressiperäisten kuolemiensa riski on olematon verrattuna niihin, jotka kohtaavat elämän suuret ja stressaavat vastapallot yksin. Minun ei ole vaikea uskoa tätä, kun katson kaikkia lähellä olevia ihmisiä ja mietin heidän elämäntilanteitaan ja -asenteitaan. Monet juoksevat vain todellisuuttaan karkuun, sen sijaan että muuttaisivat sitä siedettävämmäksi. Se tekee tulevaisuudestakin edes hieman helpomman.

Tässä vielä kuva, jota piirrustelin. Ei tänä aikana ihmiset jaksa kuitenkaan keskittyä tweetiä pitempään tekstiin.

Death Mule Blues

Tällainen kylä tämä. Kirppispäivitystä.

Jos tahdot asua kaupungissa, jossa julkiset palvelut pelaavat, Tampere on sinun paikkasi. Etenkin julkinen liikenne on aivan esimerkillisen hyvin järjestetty, mutta sen lisäksi myös terveydenhuolto tuntuu toimivan suhteellisen kivuttomasti ja kitkattomasti, ilman ylimääräistä vittuilua, jota Lahdessa välillä sai osakseen. Vaikka jonoa meinaa välillä olla, ajan vaihtaminenkin onnistuu inhimmillisellä ajalla, jopa suuhygienistille. Ja se on jo paljon se. Toisaalta tälläkin systeemillä on sitten varjopuolensa. Mielialalääkkeitä jaetaan nopeammin ja helpommin, kuin missään muualla, ja se todellakin näkyy katukuvassa. Tyhjiä pillerilevyjä ja niiden sisältöön hukkuneita mieliä näkee vähän joka puolella, etenkin ydinkeskustassa. Siltä osin Tampere on vastannut mielikuviani täysin. Keskustorin sekoilijat eivät ole olleet siellä ihan vain sattumalta aina kun olen ollut käymässä, vaan ne ovat siellä aina. Kun riittävän monta kertaa katsoo, miten joku koittaa tunkea tyhjää pillerilevyä lamppuun luullen sitä roskikseksi, alkaa naurukin hävitä.

Mitenkä sitten virkavalta? Olen nähnyt tässä kaupungissa enemmän poliiseja, kuin minkään muun kaupungin katukuvassa. Onhan täällä poliisikoulu ja kaikkea. Silti en ole nähnyt itsenäisyyspäivän pippurinsumuttelua lukuunottamatta, että ne olisivat oikeasti tehneet yhtään mitään konkreettista. Toki, kun jotain tapahtuu, autoja on paikalla niin paljon, että kadut kylpevät sinisissä valoissa, mutta siellä ne kaikki sitten istuvat autoissaan, tekemättä juuri mitään. Jos vaikka tämän kylän huumehommat tahdottaisiin laittaa jotenkin ojennukseen, se onnistuisi luultavasti hyvin nopeasti. Riittäisi vain, että ketään kiinnostaisi tehdä jotain. Tunne on sellainen, kuin täällä vain leikittäisiin rosvoa ja poliisia ilman, että se koskaan oikeastaan johtaa yhtään mihinkään. Vaikka onkin pakko myöntää, että suurimman osan ajasta keskustorinkaan porukat eivät tunnu häiritsevän sivullisia ihmisiä juuri muuten, kuin melun ja ylimääräisen edestakaisin viuhtomisen merkeissä. Enkä sano, että ne pitäisi kaikki heittää putkaan, en todellakaan. Vaan että tälle tilanteelle voisi oikeasti tehdä jotain muuta, kuin määrätä lisää lääkkeitä ihmisille, joilla on ongelmia. Siihen tuodaan vaan vielä yksi ongelma, mahdollisesti fataalikin sellainen, seuraksi. Se ei ole oikea ratkaisumalli oikein mihinkään.

Tänään kävin siis testaamassa terveydenhuoltoa käytännössä. Labrassa piikitettävänä ja oli varattu aika myös suuhygienistille, mutta koska se oli eri paikassa, kuin missä luulin sen olevan, myöhästyin sieltä. Sain onneksi neuvoteltua uuden ajan ensi kuulle, joten ei mitenkään paha. Lahdessa jonot julkiseen hammashuoltoon ovat kuitenkin (tai olivat ainakin) puoltatoista vuotta.

Olen saanut myös tehtyä vähän päivitetympää inventaariota levyjen suhteen, saatan lauantaina käydä myymässä niitä levykauppapäivän kunniaksi levymyyjäisissä, mutta tästäkin listasta voi poistaa, jos joku kiinnostaa. Se kasvaa koko ajan, kun jaksan vaan rippailla niitä ensin talteen tietokoneelle. Kaikki siis vitosen, kirjat kutosen.
CD:
Converge - Petitioning the empty sky
Converge - Axe to fall
Converge - Unloved and weeded out
Converge - No heroes
Rollins band - Weight
Sepultura - Dante XXI
Marilyn Manson - Antichrist superstar
Danzig - 2 Lucifuge
Johnny Cash - American V
Johnny Cash - American VI
Johnny Cash - American III
Johnny Cash - American recordings
ASA - Use your illusions ( foetida 3)
Hurt - Vol. 1
Manna - Shackles
Karl Sanders - Saurian Meditation
Venomous Concept - Poisoned Apple
Tuomari Nurmio - Punainen Planeetta
Portishead - Third
Napalm Death - Order of the leech
Napalm Death - Enemy of the music business
Napalm Death - Time Waits For No Slave
Napalm Death - From Enslavement To Obliteration
Napalm Death - Code is red
Napalm Death - Utilitarian
Napalm Death - Smear Campaign
Napalm Death - Inside the torn apart
Napalm Death - Leaders not followers pt 1
Napalm Death - Punishment in capitals live CD
Brutal Truth - For Drug Crazed Grindfreaks only pt 1
Nasum - Shift
Pig Destroyer - Book Burner
Rotten Sound - Drain / Under Pressure
Rotten Sound - Exit
Rotten Sound - Cycles
Sayyadina - Mourning the unknown
Extreme Noise Terror/Driller Killer Split
Rot - Cruel Face of Life

Kirjat:
Marilyn Manson - Helvettiin ja Takaisin
Aldous Huxley - Chrome yellow (englanti)
Aldous Huxley - Those barren leaves (englanti)
Aldous Huxley - Moksha (englanti)
Franz Kafka - Metamorphosis (englanti)
Kurt Vonnegut - Bogombo snuff box (englanti)
Aristoteles - Metafysiikka
Alan Lightman - Einsteinin unet
Ernst Hemingway - Jäähyväiset aseille
Noam Chomsky - Savijalkainen jättiläinen