keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

YADista ja vähän huumeista muutenkin.

Ylen Kannabisilta herätti taas aika monia tuntemuksia, mutta taidan olla sanonut kaiken oleellisen aiheesta, sivusta hakemalla sitäkin soopaa löytyy varmaan tuhannen tekstin verran, mikäli sitä ei muuten löydä. Ja jos haku toimii. Tai sitten voi kysyä, ja voidaan keskustella tässä, molempi parempi. Väittäisin kuitenkin, että olen elämäni aikana nähnyt tästä kolikosta melko monta puolta. Suvustani ja lähipiiristäni ja läheisistäni löytyy todella paljon käyttäjiä, joilla on monenlaisia elämäntilanteita, työttömiä, työssäkäyviä, perheellisiä, yksinäisiä, terveitä, sairaita, joskus ehkä kasvattaneitakin, kaikkea löytyy. Lisäksi olen lyhyen työurani aikana kohdannut monenlaisia nuoria, huumevalistajia, opettajia, sosiaalityöntekijöitä ja -asiakkaita. En tiedä kaikkea, niin kuin en mistään muustakaan, mutta olen haarukoinut melko paljon informaatiota erilaisten ihmisten kokemuksista, vaikutuksista, keskusteluista ja muusta kanssakäymisestä, monet kaverit ovatkin naureskelleet, että voisin helposti kirjoittaa aiheesta jonkun väitöskirjan, jos pääsen yliopistoon asti. Ehkä niin, mutta ei se itselle ole mikään tavoite, kun nämä asiat ovat kiinnostaneet lähinnä samasta syystä, kuin ihmisyyden oikut muutenkin.

Itselleni mielenkiintoisinta antia tässä oli ehkä YADin työntekijät. Niitä nimittäin tuntuu olevan todella moneen junaan. Ensimmäinen kohtaamiseni kyseisen järjestön työntekijöiden kanssa oli Lahden kaupungin nuorisotyöntekijöiden koulutuspäivässä, jossa olin kertomassa omasta päihteettömästä elämäntavastani. En muista, kirjoitinko jo silloin, siitä saattaa olla jonkinlainen merkintä olemassa.  Minun jälkeeni puhumaan kuitenkin tuli YADin työntekijä, joka esitti järjestön toimintaa ja sai sen vaikuttamaan joltakin 50-luvulta revityltä kauhukampanjalta. Olin hieman ihmeissäni siitä, että vielä tällä vuosituhannella koitetaan pelotella nuoria ruotuun, kun kuka tahansa voi tarkastaa tiedon alkuperän ja oikeellisuuden älypuhelimellaan kymmenessä sekunnissa.  Siitä  syystä asetin päässäni YADin kategoriaan "streittarikeuhkoajat", johon moni varmasti elämänsä aikana minutkin on nakittanut, vaikkakaan en koe asiaa niin. Olen melko intensiivinen ihminen, ja olisin sitä, vaikka olisin kannabiksen käyttäjä. Olisin sitten vain kilipäinen pajapää, sen kilipäisen streittarin sijaan. Siksi en tavallisesti tykkää lähteä puhumaan suoranaisesti streittariudesta, kun se tuo mukanaa mielikuvia kaikenlaisesta suvaitsemattomuudesta ja joukkomentaliteetista, joita minä puolestani vierastan jo lähtökohtaisesti. Elämä tuo eteen erilaisia hommia, ja jokainen kohtaa ne omalla tavallaan, jokainen saa tehdä omalle itselleen mitä tahtoo, mutta sitä saa myös ajatella useammin kuin kerran.  On aina tervettä kyseenalaistaa omaa toimintaansa ja kohdata muitakin näkökulmia. Siksi en varsinaisesti koe, että minusta olisi saarnaamaan kenellekään, vähiten ihmisille, joilla on enemmän tai rankempia elämän kokemuksia, kuin minulla. Keskustella toki voin kenen kanssa hyvänsä.

Kohtasin YADin seuraavan kerran oikeastaan vasta tultuani Walesista, kai joskus viime kevään tienoilla. En muista missä tapahtumassa heillä oli kojunsa, mutta toiminta tuntui muuttuneen huomattavan paljon melko lyhyessä ajassa. Pelottelun tilalle oli tullut valistusta, "mitä tehdä jos..."-henkisiä lappuja, joiden tehtävä oli kiihkotta ja objektiivisesti jakaa informaatiota, sen sijaan, että pyrittäisiin aiheuttamaan ylimääräistä kuumotusta ja paniikkikohtauksia. Tällaiseen huumevalistustyöhön törmäsin Briteissäkin, ja ajattelin, että tätä Suomessa tarvittaisiin paljon enemmän. Ylen illassa nähtiin sitten vähän kumpaakin laitaa. Paremmassa virassa oleva Rosita vaikutti tasaisemmalta näistä kahdesta, juuri sellaiselta tyypiltä, jonka kohtasin jälkimmäisellä kerralla. Uskon, että provosoivan nimensä vuoksi järjestö houkuttelee myös melko paljon tämän Eetun kaltaisia tyyppejä, jotka ehkä vähän turhankin innokkaasti lähtevät omien täysin parantumattomien haavojensa päälle hakemaan laastaria tällaisesta työstä.  Hän puhui kuitenkin siitä, että mukana oli myös viinan ja lääkkeiden sekakäyttöä. Siinä vaiheessa ollaan jo ohitettu kannabiskeskustelu. Olen nähnyt ihmisiä monien huumeiden vaikutuksen alaisena, ja antisosiaalisimmat niistä ovat kokaiini, sekä erilaiset viina-lääkeyhdistelmät. Kokaiini siksi, että jokainen uskoo olevansa jossain keskellä GTA Vice Cityä, ja viina-lääkekombot siksi, että ne tekevät ihmisistä arvaamattomia, äkkipikaisia ja potentiaalisesti väkivaltaisia. Ei tietystikään kaikki, koska huumeiden kanssa pelaaminen on aina aivokemiabingoa, joillekin tietyt hommat napsahtavat, kaikille eivät. Klassisimpana esimerkkinä se miten amfetamiini, joka tavallisesti aktivoi ihmiset ärsyttävyyden partaalle, sedatoi keskittymishäiriöisen ihmisen melkolailla kannabiksen "normaalivaikutuksen" tavoin. Ottaessaan kuitenkin esiin lääkkeiden ja viinan sekakäytön, tämä ihminen siirtyi jo pois kannabiskeskustelusta, sillä ne nyt voivat tehdä ihmisissä mitä arvaamattomimpia temppuja. Yhtään kyseessä olevan ihmisen psykoosia vähättelemättä, varmasti ollut raskas prosessi käydä läpi.

En tiedä, mihin tämä pointti katosi. Ainiin, se oli se, että valtavan isot pisteet YADille melko isosta suunnan muutoksesta toiminnassa. Ehkä tätä linjaa voisi vielä yhtenäistää niin, että se olisi perillä myös niiden innokkaampien osapuolten toiminnassa, että vaikka järjestön nimessä onkin sana VASTAAN, niin tarkoitus olisi kuitenkin auttaa ihmisiä, ei taistella heitä vastaan.

Saan aika usein (lähes päivittäin) kuitenkin keskustella omasta valinnastani ja elämäntavoistani, sekä siitä miten ne sitten suhteutuvat päihteitä ja huumeita käyttävien ihmisten maailmankatsomuksiin. No, välillä vähän niin ja näin. On päiviä, milloin ihmiset oivaltavat, etten minä ole heitä vastaan, tai edes heidän tottumuksiaan vastaan, jos sanon että välillä selvä hetki voisi olla paikallaan. Tarkoitan sellaisilla puheilla lähinnä sitä, että jos tiedossa on jokin sellainen prosessi, joka vaatii keskittymistä, niin kannattaa skarpata sen aikaa. Sen jälkeen voi sitten taas ottaa miten päin rennosti vain tahtoo, mutta jos tekee jotakin työtä, jää siitä luultavasti paremmalle mielelle, jos on itse jälkeen tyytyväinen. Jos jättää jälkeensä juosten kustuja ja puolinaisesti tehtyjä projekteja, alkaa se pilven polttaminenkin pitemmän päälle vain ahdistaa, kun tuntuu että sen takia on jäänyt jotain kesken tai tekemättä. Silloin ei ainakaan voisi syyttää sitä siitä, jos jokin asia on keskeytynyt, jos se ei ole ollut mukana vaikuttamassa siihen. Lisäksi tauon aikana toleranssikin putoaa, jolloin käytön ei tarvitse olla niin eksessiivistä, ettei välttämättä tule tehtyä sitten kauheasti muuta. Tällaisten asioiden sanominen, vaikka kuinka hienovaraisesti yrittäisit asian tuoda esiin, katsotaan melko nopeasti saarnaamisena ja "et sä mistään mitään tiijä" tulee nopeasti vastaan. Ei minulla huumeista omakohtaista kokemusta olekaan. Siksi katsonkin, että olen myös pätevä osapuoli keskustelemaan huumeistä, koska ei ole oma lehmä ojassa siinä asiassa.  Psykologiasta minulla sen sijaan on jonkinlainen perushaju, sisältäen myös tuon kognitiivisen ja neurologisen puolen huumeiden toiminnasta ja vaikutuksesta. Ja se mitä en tiedä, voidaan opiskella yhdessä.

Parempina aikoina ihmiset taas jaksavat keskustella asioistaan ja elämäntilanteistaan ja uskaltautuvat jopa kysymään ulkopuolista näkökulmaa omaan tilanteeseensa, mihin suhtaudun kiitollisena, vakavasti ja kunnioituksella. Se on kuitenkin aina melko iso luottamuksen osoitus, että ylipäätään avaa suunsa ja kertoo omasta elämästään tuollaisiakin stigmatisoivia puolia, joita ei ehkä ihan jokaiselle kuitenkaan pureta. Siksi se ei minullekaan ole mikään leikin asia, ja olen sitä kautta oppinut tämänkin alan työetiikan ja vaitiolovelvollisuuden jo luonnostaan, ennen kuin hakeuduin alalle. Silti, nuorisotaloilla tehtävään huumevalistukseen minun oli melko vaikea sitoutua, minun oli vaikea ottaa sitä edes tosissani. Se oli niin monta vuosikymmentä jäljessä, että hävetti.  Kaikki elämänkoulun reputtaneet sankarit voisi heivailla mäkeen, ja ottaa tilalle oikeita ihmisiä, jotka osaisivat kertoa kiihkottomasti oikeista kokemuksista, ilman mitään uskottavuuden hakemisia tai bemarien esittelyjä.  Nuoret eivät ole mitään ääliöitä, heidän kanssaan voi puhua vaikkapa juuri sosiaalisesta leimaantumisesta, huumeiden pitkäaikaiskäytön vaikutuksista ja siitä, mitä niillä alunperinkin aletaan lääkitä tai paikata, mikäli niin on. Olisi ihan paskapuhetta sanoa, etteivät huumeet toimisi. Ei niitä silloin kukaan käyttäisi. Ne eivät vain välttämättä toimi kauhean kauaa, ja muodostavat sitten lähinnä tapoja ja toimintamalleja, joista on melko vaikea opiskella tietään ulos. Lisäksi niiden aiheuttamilla sosiaalisille seurauksilla on huomattavan paljon syrjäyttävämpi vaikutus, kuin välttämättä huumeilla itsellään. Nyt menen syömään, jotta kerkeän hoitaa senkin homman alta ennen treenejä, nämä huumehouruamiset aina lähtevät vähän lapasesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti