sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Tänään on katseltu Vice-dokkareita. Nyt katselen niitä vähän lisää.

Death of the American Hobo

My heart is a hobo. Tässä kuljettiin junilla ja vuokrapakuautolla hobo konventioon, jonka huomattiin lopulta olevan markkinamyllyksi lyöty perhetapahtuma. Siltikin maisemat saa meikäläisen sydämen taas itkemään tien päälle, ihan minne tahansa mikä on poissa. En tiedä, onko osansa tässä jollakin mustalaisverellä menneisyydestä, vaiko sillä, että varhaislapsuuteni istuin Chevyn etupenkillä kuuntelemassa diesel-moottorin hytinää, mutta olen koko ikäni rakastanut tien päällä olemista. Äiti on kirjoittanut siihen vauvoille aloitettavaan kirjaan muistaakseni niin, että puolitoistavuotiaana olen ensimmäisen kerran ollut yksin mummolassa yötä. Joistakin tuollaisista kai on rakentunut se olennainen osa minun persoonaani, joka saa tässä nykyisessä ajassa parhaiten täyttymyksensä juuri soittohommien tuomien loputtomien autossa istumiseen kulutettujen tuntien muodossa. Siinä ei ole edes mitään romantisoitua, eihän siellä autossa konkreettisesti tapahdu yhtään mitään. Siellä vain keskustellaan, nähdään tietä, ollaan olemassa. Ollaan poissa ja jossain ihan muualla, joudutaan tilanteisiin, joita ei odotettu ja joihin ei osattu varautua... Ja silloin vasta minun aivoni tuottavat sellaiset määrät endorfiineja, joita muut kai saavat Salattuja Elämiä pällistellessään.

Cult Leader Thinks He's Jesus

New age-yhteisö Siperiassa. Meikäläisen mielestä tämä näyttäytyi melko pitkälle hihhuleiden happivajariretriittinä, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Eläkööt siellä, jos on hyvä niin.

Kings of Cannabis

Yksi hauskimpia puolia maailmassa on mielestäni se, miten hipit ovat valittamassa geenimanipulaatiosta ruoassa, mutta ilmeet voisi olla vähän toisia, jos heille myytäisiin täysin luonnollisia thc-pitoisuuksia sisältävää budia. Mutta siitäkin huolimatta ymmärrän sen, että tuollainen on varmasti ihan hauskaa puuhastelua, risteyttäminen, jalostaminen, kasvattaminen, kaikki mielestäni verrattavissa vaikkapa intohimoiseen ruoanlaittoon: nähdään, miten tutuista ainesosista voidaan rakentaa jotakin uutta. Samalla uskon sen liittyvän vahvasti myös ihmisen tarpeeseen kehittyä, siihen entropian kasvuun, joka tulee kaiken tekemisen myötä. Kun osaat piirtää tikku-ukkoja, alat piirtää yksityiskohtia, vähän kerrallaan sovellat ja haastat itseäsi enemmän oppiaksesi lisää ja kehittyäksesi. Liikut yksinkertaisesta monimutkaiseen, järjestyksestä kaaokseen. Tästä taas tuli mieleeni Michael Pollanin Ted-talk, jossa hän osoitti, miten kasvin näkökulmasta tarkasteltuna ihminen on hyödyllinen väline leviämisessä ja kilpailijoiden hävittämisessä. Me luulemme olevamme pääasiallisesti kontrollissa, kun kasvatamme kasveja, mutta niin luulee mehiläinenkin olevansa puikoissa pölyttäessään niitä. Tietyllä tapaa me olemme täällä vain palvelemassa tiettyjen kasvien leviämistä ja kehitystä, ja ne ohjailevat meitä biokemiallisilla aseillaan; mauilla, hajuilla ja väreillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti