torstai 13. maaliskuuta 2014

Sillä lailla.

Tiesin, että olisi pitänyt kirjoittaa silloin, kun siltä tuntui! Ajattelin, että muistan kyllä siihen asti, että sain tuon Hell's Angelin luettua loppuun, mutta eihän se nyt taas ihan niinkään mennyt kuitenkaan, ajatus karkasi ja lipsahti mielestä, vähän niinkuin koittaisi pitää kananmunaa liian pienessä lusikassa. Mutta ei se mitään, sitten vaan tehdään niinkuin aina bändihommissakin; viimehetkellä väännetään jotain läjään, joko se toimii tai sitten ei. Kuten olette varmaankin jo voineet alkupään lauseista päätellä, tämä juna on kulkemassa kovaa vauhtia kohti jonkkaa. En usko, että tämä tästä paranee, ainakaan, mikäli jatkan laadun päivittelyä.

Tänään tuli duunailtua taas sellainen aavikkobiisi. Voisin varmaan väsäillä niitä koko elämäni yksinäisyydessä, enkä tarvitsisi juuri muuta. Ehkä sen aavikon ympärille. Kun ajattelen eläkepäiviäni, en ajattele jotain hidasta kuolemaa laitoksessa. Siis enää. Joskus vielä ajattelin. Nyt TIEDÄN, että koko tämä elämä tähtää siihen, että saan elää kuntooni nähden liian raskasta elämää jossain erämaassa, pihassa on aasi, mökissä ehkä tämä toinen ihminen, mikäli hän jaksaa minua niin pitkään katsella. Siinä tapauksessa aasin vieressä pihalla natustaa myös vuohi. Kissoja ja koiria tulee ja menee ovista ja ikkunoista, luonto saa tulla ja mennä miten tahtoo, minä olen vain kiitollinen, ettei se ole kadonnut mihinkään sienipilveen vielä. Ihmisiä saattaa käydä silloin tällöin, mutta päivät meikä lähinnä kierrättää sähkökitaraa täysillä ja kuuntelee korkeita vinkumisia, jotka kuulema myös aktivoivat aurinkopaneleita tuottamaan jopa 40% enemmän virtaa. Sinänsä hyvä, koska kämppä on vuorattu aurinkopaneeleilla, eikä muutakaan virtaa tule. Voisi olla paskempikin.

Seuraavaksi voisin mennä lueskelemaan vähän Bukowskia ja soittelemaan lisää kitaraa, sitä on kuin huomaamatta tullut opittua taas muutama Tom Waitsin biisi lisää jonnekin selkärankaan, ainakin melkein kokonaan. Juuri joidenkin treenien jälkeen mietin, miten paljon bändihommat kasvattavat muistikapasiteettia. Tai sitten se on vain niin, että pärjään näiden hommien kanssa hyvän muistini kanssa. Oli miten oli, onhan se vähän hassua, että muistan melko aktiivisesti lähemmän 100 eri biisin sanat koko ajan. Vielä ensimmäisenkin bändin biisejä pystyisi palauttamaan mieleen, jos kuulisi niitä soitettuna, rytmit tavallisesti palauttavat tavutkin melko äkkiä. Olen miettinyt, auttaako melko tarkka muistini tässä, vai onko koko muistini vain kirjoittamisen ja musiikin luoma illuusio? DYN-DYYYYYYY! Oli miten oli, olen kiitollinen siitä, että se futaa näinkin hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti